6. heinäkuuta 2011

shoppailuasu

Heips!

Helsingistä ovat nämä peräkylän maalaisjuntit (=kehä kolmosen ulkopuolella asuvat) palanneet takaisin, ja pitää kyllä sanoa, että "pikkuisia" auto-ongelmia lukuunottamatta lyhyt reissumme PK-seudulle oli erityisen onnistunut. Eilenhän me köröteltiin Järvenpäähän Jonin veljen + tämän vaimon luo, eikä tehty illalla yhtään mitään kummoista. Yöksihän me vaan sinne oikeestaan mentiin, sillä tänä aamuna sitten jatkoimme matkaa Järvenpäästä Helsinkiin.

Joni oli haikaillu herra ties kuin kauan uusia kajareita, ja nyt vihdoin hän sai käytyä jostain über-hifiliikkeestä ne kotiuttamassa. Uusien kajareitten hurmaa lieventi aika hitosti se, että kun oltiin jatkamassa tuon hifikaupan pihasta keskustaan, kävi Jonin viikko sitten vaihtama auto vammailemaan. Sadan vihaisen puhelun numeroon jos toiseen ja miljoonan eksymisen ja Helsingissä "konevikaisella" autolla hortoilemisen jälkeen saatiin auton myyjän helsinkiläinen kaveri kattomaan konetta, ja kuntoonhan tuo onneksi tuli. Oikeastaan mitään vikaa ei lopulta ollutkaan, vaan konevika osoittautui joksikin sähköhäiriöksi mittariston valoissa. Plaa.

Parin tunnin autovammailujen jälkeen löydettiin tiemme lopulta keskustaan, josta tein erään äärimmäisen mieluisen ostoksen (josta pian sitten juttua lisää!), ja treffasimme samalla reissulla Sannaa. Paluumatka Savonlinnaan tapahtui iltapäivästä, ja täällä taas ollaan odottamassa huomista työpäivää.. :p Ja koska kameraa en tietenkään muistanut ottaa Helsinkiin mukaan, on päivän asut räppästy nyt puhelimella, mutta menkööt nyt tämän kerran.

Paita ja housut / hm, huivi / Pieces, laukku / Burberry, kengät / Adidas

Tykkään hirveesti tosta Hennesin paidan selästä, tulee ihan balettitanssija-fiilis tuo paita päällä. :D Mut jep, käynpäs tässä ilta(/yö-)palalle, Joni väsäsi ylläriksi herkullisen näköisiä voileipiä! Palaillaanpas pian paperikassin sisällön merkeissä... ;)

Ei kommentteja: