24. marraskuuta 2011

jos joulutontut tarkkailis nykyään myös blogeja?

Tämän vuoden joululahjatoiveet ovat olleet miulla kirkkaina mielessä jo ihan alkusyksystä asti, mut olisko ollu vähän friikkiä tulla jo sillon postailemaan teille, mitä toivoisin pukin kontista paljastuvan siinä neljän kuukauden päästä?:D No, nyt on ehkä jo ihan suotava aika kertoilla omat joululahjatoiveeni, jotka näyttävät tänä vuonna tältä:
Eli kotiin vähän Pentikkiä ja Iittalaa, ja itselleni jotakin katseltavaa sekä tuoksuteltavaa ;) Suurimpana haaveena olisi kuitenkin saada ikioma järkkäri, ettei aina tarvitsisi olla lainaamassa Jonin iskältä! Kuitenkin kun pidän kovasti valokuvaamisesta, niin olis ihan kiva saada niitä kunnon kuvia vähän muulloinkin, kun pelkästään kirkkaassa päivän valossa pihalla..:D Noiden lisäksi toivoisin jotain ihan peruskauraa, kuten sukkia, jo vakiintuneeksi joululahjaksi muodostunutta seinäkalenteria (jota ei edes tarvitse toivoa kun saan sellasen aina :D), lahjakorttia Sokokselle ja muita pikkujuttuja, mutta tuohon kollaasiin laitoin nyt ne kaikista suurimmat ja halutuimmat toivomukset ;)

Voihan kära julgubben, toteuttaisitko lahjatoiveeni?

7 kommenttia:

BabyJane kirjoitti...

Haha, munkin pitäisi tehdä tällainen postaus, mahdollisia joulutonttuja varten ;)

Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Ihania toiveita sulla! Mullekin kelpaisi tämän talven muumimuki ja nuo Pentikin purkit. No, uusi järkkärikin otettaisi ilolla vastaan :D

Anniina kirjoitti...

Tiesin, et ne oli just noita purkkeja mitä tarkoitit! Ku puhuin silloin siitä Pentik-kirpparipöydästä ni sillä oli nuo just siellä myynnissä. Varmaan joku entinen Pentik-myyjä. :D

Miullekin kyllä kelpais tuo uusi järkkäri 1100D mut tuosta nykyisestä on tullut ehkä vähän liian rakas näiden kuuden vuoden aikana et en raaski luopuu siitä. =)

Henni kirjoitti...

Miekin haluisin noita Pentikin purkkeja mutta meille ei yksinkertasesti mahdu ne mihinkään :D

Hanna-Reetta kirjoitti...

BabyJane: Tee ihmeessä, muitten joulutoivepostauksia on kiva lueskella :) Ja se on hyvä niitten tonttujen varalle ;)

Reetta: Heh joo!:) Ja kaikki niin tarpeellisia ;) Nuo Pentikin purkit on vaan niin hienot! Ja itte kun sais edes sen ihka ensimmäisen järkkärin, kun mulla ei koskaan ole ollut :DD

Anniina: Jep nehän ne :) Haha oivoi kuka nyt nuo haluaisi ikinä myydä pois :D Ja joo, sulla on ollu kyllä siun Canon jo tosi kauan! Mutta mitäs sitä hyvää vaihtamaan kun se toimii kuitenkin ihan täydellisesti :) Miulla on muutes ihan sama tän tietsikan kans, että en haluis ikinä luopuu tästä kun tää on niin hyvä ja kauan ollut miulla :DD

Hjenn: Hehe, no heität jotain vanhoja purnukoitas kaappiin tai viet muualle säilöön ;) Noita Pentikin purkkeja oon himoinnu jo kauan aikaa, mutta en oo raaskinu itte ostaa tähän mennessä. Mutta jos noita ei löydy joulukuusen alta, niin täytyy sit kyllä mennä ite Pentikkiin ostoksille :)

Tiia kirjoitti...

Tosi kivoja juttuja sun listalla :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Tiia: Heh, tänä vuonna päätin toivoo sellasia juttuja, mitä oon muutenkin hankkimassa ja todella tartteisin :) Toivottavasti saisin noista ainakin ne kaikista mieluisimmat!:)