19. maaliskuuta 2012

tämän päivän kuulumiset + asu

Huhhei mikä myräkkä oli tänään, ihan päinvastainen keli mitä eilen oli! En olisi ehkä selvinnyt kotiin ilman sateenvarjoa, 40 min koululta kotiin kävelyä ei olisi ollut kivaa ilman sitä tuolla "lumimyrskyssä". Eipä ollut muutenkaan ihan mukavin maanantai miulla..


Meillä alkoi uusi jakso, ja koko ensimmäinen päivä oli verkkoliiketoimintaa. Heti kättelyssä kerrottiin, että meille on tulossa TAAS tällä kurssilla iso projekti, joka toteutetaan koulun ulkopuoliselle toimeksiantajalle. Meillä jatkuu samalla eräs toinenkin samantyyppinen toimeksiantoprojekti toisella kurssilla, eli ihan ku se ei olisi jo riittänyt.. Tämän päivän uuvuttavilla neljällä tunnilla on aina 100 % läsnäolopakko - eikä edes kuulostanut miltään yli-mielenkiintoiselta se kurssi, ja lisäksi siitä tulee ensimmäinen koe kahden viikon päästä... Liikaa infoa heti alkuun :D Ja koska mikään ei mene maanantaina ikinä putkeen, unohdin vielä rahapussinikin aamulla kotiin, joka aiheutti pientä hämminkiä muun muassa asioidessani yksin postissa :D


Mutta se niistä tämän päivän kuulumisista. Ootan jo innolla loppuviikkoa, sillä selkenevän ja aurinkoisen sään lisäksi ollaan jännien äärellä torstaina: me lähetään kavereiden kanssa nimittäin ratsastamaan!:D Odotan kyllä innolla, viimeksi ratsastin reilu puoli vuotta sitten, ja sekin oli vain sellanen maastovaellus islanninhevosilla, mutta nyt torstaina mennään ihan "kunnon tunnille" :D Onneksi ollaan siellä kentällä vaan kavereitteni kanssa viidestään, eikä muita ole näkemässä meidän haparointia (paitsi uskollinen valokuvaajamme Jonna, heh :D)

Paita ja korut / hm, farkut / Object, laukku / Calvin Klein, kengät / UGG

Muuten meneekin tämä viikko sitten ihan täysin kouluhommien parissa: perjantaille olisi peräti kolme palautettavaa kouluprojektia, sekä yksi tentti. Ai että mie ootan jo viikonloppua, koska saan silloin kylään Sannan!!:)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi apua, kuinka suloiselta ja kauniilta näytät näissä kuvissa. Asu, meikki, hiukset, korut ja muut asusteet sopivat kaikki kyllä yhteen ihan sata pinnaa :) Suosikkiasuni kautta tämän blogin historian!

mad-sanna kirjoitti...

ihana asu :) tosi pirtee, hiukset ja korut ja kaikki ihanasti ja kivan mätsäävä huulipuna! Täytyy kyl sanoa et tää lukeutuu mun lemppareihin sun asuista. Mäki venaan jo ihan hiilenä viikonloppua. Mulla on tällänen kiva 11 päivän duuniputki menos ja se vkl tulee kyl niin palkitsemaan! Tässä oon just seittemännes päiväs, huhhu, voiton puolella!

Nanna kirjoitti...

Voi vitsit kivaa kun pääset ratsastamaan, se on niin ihanaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

awws, heppaileen! mulla taitaa olla viime kerrasta peräti kaksi vuotta, kun silloin talli jossa olin käynyt (tosin epäsäännöllisesti silloinkin koulujen ja töiden takia) lopetti. nyt on pitänyt piiiitkään mennä jollekkin irtotunnille, mutta eipä ole saanut aikaseks .. tosin lähden viikon päästä ulkomaille, siellä ainakin mainostetaan että rannalla on mahdollista ratsastaa. kuulostais kyllä ihanalta! ja jos tänä keväänä viimestään ihan kunnon tunnillekin sitten :D mutta pidähän itse hauskaa! ihana asu, btw :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Voi kiitos ihanasta kommentistasi! Tulipa hyvä mieli tuosta :) En olis ikinä uskonut, että tuo Hennesin neule olisi noin mukava kun sitä tilasin, mutta nyt minunkin mielestäni tää asu on kyllä yksi niistä kivoimmista :)

mad-sanna: kiitti <3 Jep huulipunaa myöten nyt mätsää kaikki ;) Ja voi viikonloppu oli kyllä aivan ihana, toivottavasti nähdään mahd. pian uudestaan!!:) Harmi kun ei otettukaan sit valokuvia :/

Nanna: Ja aivan ihanaa olikin!:)

Anonyymi: Kiitoksia! :) Voi mene ihmeessä irtotunnille, pitkän ratsastustauon jälkeen oli kyllä meinaan aivan huippua olla siellä!! Oi ja ihana ulkomaille! Hitsi kun itsekin pääsisi, nyt tuntuu tosi moni menevän, kateushan tässä kohta iskee :D Toivottavasti pääset/pääsit ratsastamaan siellä rannalla 8)