23. tammikuuta 2013

dreaming of...

Tällä viikolla on vihdoin varmistunut oppariaiheeni, kun sain keksimälleni aiheelle toimeksiantajan - jeeee! Pääsen siispä viimeistään ensi viikolla aloittamaan sitä viimeisintä ja suurinta koitosta tämän opiskelun osalta. Huiii, jäljellä on enää muutama hassu kurssi, 6 viikkoa syventävää harjottelua ja se oppari. Sitten olisivat nämäkin opiskelut purkissa. Kääk!

Vaikka valmistujaiset häämöttääkin tuolla kesän toisella puolella, olen jo hyvän aikaa miettinyt, mitä toivoisin valmistujaislahjaksi (nämä on aina hyvä aloittaa ajoissa ;))! Itse olen ajatellut lahjottaa itselleni unelmien laukun, eli Pradan Saffiano Toten josta jo täällä unelmoinkin. Oon myös jotain muitakin toiveita on jo mietitty ;) Niin paljon kun tästä reilu seitsemän vuotiaasta LG:n kannettavasta pidänkin, alkaa tää jo kohta joutaa eläkkeelle. Akku loppuu hetkessä, ja vaikka kone on formatoitu jo varmaan 20 kertaa, alkaa tää olla jo vanhuuden kankea ja takkuileva. Uusi läppäri olisi toiveissa, ja erityisesti mielessä on ollut...

Kuvat Google kuvahausta

...Noh, mikäs nyt muukaan ku MacBook. Kamppailen vielä pro:n ja air:n välillä. Muutamalla kaverilla olen pro:ta päässyt vähän hiplaamaan, ja vaikuttaa kyllä todella hyvältä ja mielenkiintoiselta. Täytyy tosin ehottomasti vielä lukea lisää ja vertailla näitä, että mikä se oma sitten olisi. Reissaan kahden kaupungin välillä tosi paljon, joten paino (tai pikemminkin kevyys ;)) on tässä ainakin yksi syy, miksi tuollaisen kevyen näppäryyden haluaisin!:) Olen ollut maailman tyytyväisin iPhone vitoseeni (voi kyllä, jota räplään edelleen 24/7), ja myös iPod on ollut käytössä jo useita vuosia, eli tyytyväinen Applen käyttäjä olen ollut jo pidemmän aikaa - siksi oon kiinnostunut myös Applen MacBookista!8) Enkä kyllä myöskään kiellä, etteikö kaunis ja pelkistetty kannettavan ulkonäkö hivele tällaisen esteetikon silmää valtavasti <3

Kommentteja ja kokemuksia Applen koneista, kenellä käytössä? Mikä MacBook on käytössä ja mitä olette tykänneet? :)

Ainiin! Ja ylempänä kun tuli nopsaan puheeksi laukut, niin ystäväni Lauralla on Huuto.netissä myytävänä Guessin laukkuja! Lauran blogiin pääsee tästä, ja suoraan huuto.net-kohteisiin taas tästä. Kandee käydä katsomassa!:)

2 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Mä kans Haaveilen MacBookista :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Elli: Tää ois kyllä unelmakone!;) Just kävin eilen Kuopiossa jälleenmyyjiltä vähän kyselemässä airin ja pron eroista, air on selkeesti ennemmin minua <3