5. tammikuuta 2013

neonpinkki ja kuulumiset

Heipsan!

Tulin esittelemään teille tämän päivän asuani, asukuvia kun ei täällä sitten itsenäisyyspäivän olekaan vilahdellut. Jonin äidillä oli eilen synttärit, ja koska eilen ei keretty Jonin vanhemmilla pyörähtääkkään (tai minulla siis oli omat menot, Joni poloinen puolestaan on kipeä), niin tänään käytiin synttärikahveilla ja -leivonnaisilla tässä asussa:

Paita ja housut / hm, kaulakoru ja kello / Guess, pallokorvikset / Seppälä, ranteessa Nominationit, sormukset / Gina ja Kalevala, laukku / LV, kengät / UGG

Täällä lomaillaan vielä viikko ennen koulun jatkumista. Ai että kun tykkään näistä AMK:n lomajaksoista, joululomakin on reilun kolmen viikon mittainen, ja siihen väliin on sattunut vain muutamia työpäiviä. Muuten olen saanut lomailla täällä Savonlinnassa. Kavereita on kerennyt oikein urakalla näkemään (eilenkin tee-hetkiteltiin piiiitkästä aikaa Sveitsistä joululomaksi tulleen rakkaan ystäväni kanssa yöhön asti!<3) ja kohta puoliin tähän Jonille tulee yksi tuttavapariskunta kahvikupposelle. Iltasella mennään mahdollisesti käymään vielä toisen kaveripariskunnan kotona kahvilla. Siinä vaiheessa taitaa tosin päivän asusta tuo paita lähteä vaihtoon, sillä kyseisessä taloudessa asustaa melko leikkisä kissanpentu, jonka kanssa meistä on tullut kavereita. Olen melkosen kissakammoinen ihminen, mutta tämän pikku murmelin kanssa ollaan oltu alusta asti kavereita, niin se on miun poikkeus sääntöön -kissa ;)  Hennesiltä ostettuun herkkään polyesterpaitaan tulisi aika äkkiä kynsien jälkiä sen pikku ronkelin käsittelyssä :D

Takki / Cubus, huivi / LV

Tänään on ollut ihan mahtava ilma, voi kun olisi innostanut mennä vaikka hiihtämään tai laskettelemaan! Jonista ei ole ollut nyt ulkoiluseuraksi, mutta jospa huomenna tai alkuviikosta houkuttelen iskän hiihtokaveriksi :) Joululahjaksi saamani ulkoilukerrasto jo odotteleekin kaapissa käyttäjää ;) Meillä onkin nyt Jonin sairaspäivät mennyt hyviä leffoja katsellessa. Ennen oon ollut ihan kauhuleffaihminen henkeen ja vereen, mutta nyt tästä tytöstä on tainnut tulla action- ja crime-friikki ;) En katso juuri lainkaan mitään romanttisia lällyleffoja, ja idioottikomediat aivot narikkaan meiningillä eivät myöskään ole miun juttu.


Jep, ei kai muuta tällä erää. Olen saanut ihania blogihaasteita Essie-:ltä, Katariinalta sekä Enniltä, joten niitä alankin toteuttelemaan tänne seuraavaksi!:)

Ai niin ja vielä yksi juttu! Nykyään myös minut löytää Instagramin maailmasta, nimimerkillä hannareetta_ :) Joululahjaksi saamani iPhone 5 on kyllä ollut ihan jäätävässä kulutuksessa sen jälkeen kun siihen sopivan sim-kortin kävin vaihtamassa, tunnen itseni oikeesti jo ihan nörtiksi, kun räpellän sitä koko ajan!x) Jonikin on jo ihan lopen kyllästynyt, kun hoen vaan kokoajan "mitä mahdollisuuksia tässä onkaan!!!!" :'D

Jep, hyvää viikonloppua kaikille <3

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana takki! Ja tykkään tuosta siun huivistakin aivan älyttömästi :)
-M

Hanna-Reetta kirjoitti...

M: Paljon kiitoksia!:) Takkiin olen itekkin ihan ihastunut, tän mallisia pitää kyllä löytää enemmänkin! Enpä ole tänä talvena muita takkeja vielä käyttänykkään ;)

Katariina kirjoitti...

Voi että miten ihana toi pinkki paita!! :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Katariina: Kiitos!<3 Olin itekin ihan unohtanut miten ihana tuo on, niin kauan aikaa sitten sitä viimeksi olen pitänyt!;)