22. joulukuuta 2010

Joulushopping part 3

Kuten otsikko kertoo, olen jo kolmena päivänä ollut jouluostoksilla, ja kyllä nyt alkaa jo riittää! Ei ole ennen kyllä näin kauan lahjojen keksiminen ja ostaminen vienyt, mutta toisaalta - en ole sitä aikaisemmin näin viime tippaan jättänytkään.

Käytiin eilen Anniinan kanssa herkuttelemassa sekä pyörimässä kaupoilla, ja siltä reissulta tarttuikin mukaan muutama etsimäni vaatekappale. Esittelen ne teille vasta nyt, koska sain kuvattua vaatteet tänään päivänvalossa.



Yhtenä missionamme oli löytää minun Ginasta ostamalle hameelle kaveriksi jokin paita. Kriteeteinä olivat "satiininen" kangas, pitkät hihat, sekä rusetti kaulassa olisi plussaa. Väritoiveena olisi ollut puuteri, pronssinruskea tai punainen. Kaikki kaupat me koluttiin Anan kanssa läpi, mutta vasta lopulta löytyi Savonlinnan paras ehdokas remontissa olevasta Seppälästä! Siitä kaupasta en ole hiuslenkkejä lukuunottamatta ostanut mitään sitten yläasteen, niin nyt olin aivan ääri-yllättynyt tästä löydöstä. Remonttialesta paita lähti matkaan kympillä. Nappilöytö siispä, vaikka väri nyt ei toiveitani täyttänytkään. Musta väri käy kuitenkin kaikkeen, mun pitää vaan yhdistää paidan ja hameen kanssa joku värikäämpi laukku, niin en sitten ole ihan liian synkkä. Tässä asussa olisi tarkoitus lähteä Savonlinnan yöelämässä käymään tulevana viikonloppuna.

Lindexistä läksi mukaan leo-huivi, viime postauksen inspiraation innoittamana.. 


Ja niinhän siinä sitten kävi, että eiliset haaveilemani nahkasortsit olivat sopivan kokoiset, ja lähtivät mukaani - vieläpä -50 % alennuslapun säestämänä! Mikä tuuri taas kerran, sillä maanantaina nämä eivät vielä olleet alennuksessa. Eli hyvä vaan, että silloin oli kiire bussiin, enkä jäänyt näitä sovittamaan ja ostamaan. :)

Hyviä ostoksia tarttui siispä eilen mukaan. Illemmalla kävimme vielä shoppailemassa poikaystävän kanssa porukoilleni joululahjoja. Itselleni siltä reissulta ostin vain kahdet sukkahousut, joita nyt en kokenut kovin tarpeelliseksi tänne käydä kuvailemaan.

Tänään kävin shoppailemassa ainoastaan poikaystävän joululahjan, ja siihenpä vierähti iltapäivä. "Omissa" kaupoissa en käynyt lainkaan, etten vaan sortuisi ostamaan mitään.

Tämän näköisenä kävin tänään ostoksilla:
 



Neule / hm, toppi ja huivi / Gina, korut / Vanamo, laukku / Burberry, farkut / Only

  





















Takki / Sisterspoint, kengät / UGG

Ylihuomenna on jo aatto! Sitä ei varmaan voi tarpeeksi hehkuttaa. Mua jännittää jo ihan kamalasti mitä kaikkea saan lahjaksi. Lahjatoivelista on ollut melko pitkä tänä jouluna, mutta katsotaan nyt, mitkä toiveet pukki kokee tarpeellisiksi toteuttaa. ;) 

Huomenna mulla on luvassa Sannan kanssa treffailua sekä hysteeristä joulusiivousta kotosalla. Enköhän kuitenkin kerkeä jossain sopivassa välissä tulla postailemaan. Ihanaa viime hetken Joulun odotusta kaikille!

Hanna-Reetta

5 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

Joulu kirjoitetaan pienellä! :D

Henna kirjoitti...

EI OO EDES TODELLISTA! :D Tulin just Seppälästä tuo samainen (samanlainen) musta paita mukanani!
Sama hinta ja kaikki (koko ei varmaan satu siulla olemaan 38?) Miun pitää kyllä vielä metsästää jostain hame/suorat housut ton kanssa.
Kunnon sattuma taas kerran :D!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anniina: Joulu kirjoitetaan joo ihan oikeesti pienellä, mutta ihmiset ovat tottuneet kirjoitamaan sen isolla kortteihin tai muihin tosi epävirallisiin juttuihin (tää tuli selväks ku luin äikän kielenhuollon tenttiin :D), joten kirjoitin sen tohonkin epävirallisesti isolla. Korostuu enemmän, vissiin sit sen takia. ;)

Henna: Ai vitsi aika hauska!! :D Joo tuo on mulla 34, ja sekin sattu aika hyvin ku oli vaan tuo pieni, ja seuraava olis siellä sit ollu paljon isompi. :) Tuuria siispä molemmilla mukana!

Sanna kirjoitti...

awww mite ihana toi sssssheppälän paita 8) kävi itteeniki hiukoo, voisin soveltaa ja ostaa paksun satiininauhan ja tunkee sen mustaan kauluspaitaan. Huomenna nähään hun ;>

Hanna-Reetta kirjoitti...

Sanna: Joo se on kyllä kiva, en tiedä tuleeko tolle mulla (paljoakaan) muuta käyttöä kun pippaloissa tms. :) Tuohan oliskin tosiaan helppo vaan tehdä itse satiininauhan avulla! =)
Tänään nähdään joo! ^^,