30. marraskuuta 2012

varsinainen happinaamari!

Olette ehkä joistain kosmetiikkapostauksista saaneet käsityksen, että rakastan kasvonaamioita. Erityisesti hyväntuoksuiset, täyteläiset suklaanaamiot ovat parhaita hemmotteluhetkiin, tai virkistävät ja hieman kuorivat kosteusnaamiot taas sellaisiin hetkiin, kun pitää äkkiä saada naama näyttämään freesiltä ja kuulaalta. Luulin jo kokeilleeni kaikki kasvonaamiot läpi syväpuhdistavista kosteuttaviin ja revittävistä peel-offeista lämpiäviin, mutta nyt tuli kyllä vastaan aivan uusi kasvonaamio, johon menin heti ihastumaan! Kattokaa miten erilaista ja hämmentävää tää on!


Uusi kasvonaamiokiehtovuus tulee Bliss-merkiltä. Tutustuin Blissiin jo jonkin aikaa sitten, kun ostin merkin huultenhoitopaketin Kicksistä (on muuten ollut ihan mielettömän hyvä varsinkin näin alkavan talven pilaamille huulille!) Blissillä on valtava määrä muitakin mielenkiintoisia tuotteita, ja ainakin merkin vartalonkuorinnat kiinnostavat minuu sen verran, että saatanpa sellaisen lähituleivaisuudessa itselleni ostaakkin, kun kaikki vartalonkuorinnat ovat päässeet miulta loppumaan. Mutta nyt oli siis aiheena tämä kasvonaamio, eli palataanpas siihen!


Blissin triple oxygen instant energizing mask on aluksi koostumukseltaan tahmea, hieman helmeilevä voide, joka sitten kasvoille hieroessa muuttuu näin jännittäväksi...


Ja näin hauskalta näyttää lopputulos!


Spooky :D Ekan kerran kun käytin naamiota, niin ihan säikähin että mitä tässä tapahtuu :D Tää naamio todella tuo nimensä mukaisesti happea ja energiaa kasvoille, eli heleyttää ihan mielettömän mahtavasti! Viiden minuutin vaahtokylvyn ja huuhtelun jälkeen kasvot on ihanan freesit ja kostutetut. Tää naamio sopisi piristämään kasvoja aamulla sillon kun on hyvin aikaa laittautua, tai sitten illalla syväpuhdistavan tehonaamion jälkeen antamaan "viimeisen silauksen" ja freesauksen kasvoille.

Tästä taisi tulla nyt yksi suosikkituote (jälleen kerran). Jos kaipaatte jotain heleyttävää ja nopeaa energiapommia kasvoille, niin nyt jo juoksujalkaa Bliss-hyllylle ja tämä kouraan ;)

Ja muistakaas käydä kyselemässä täällä kysymyspostauksessa! Osallistutte samalla kivaan arvontaan ;)

29. marraskuuta 2012

KYSY MINULTA!

© MAMK

Noniin, blogihistorian ensimmäinen kysymyspostaus tulisi tässä! Blogini täyttää ensi viikon keskiviikkona 2 vuotta, joten ajattelin kyhätä jotain erilaista sen kunniaksi :)

Ja kysymyspostauksen ja blogisynttäreiden kunniaksi olisi myös luvassa pienoinen ylläri kaikkien tähän postaukseen kysymyksen/kysymyksiä esittäneiden kesken. Ylläristä olisi hieman esimakua tässä...


...Ettei kysymyspostaukseen osallistuminen menisi vain tuon lahjan piikkiin, niin ajattelin pitää teitä jännityksessä tuonne tiistai-iltaan asti, jollonka vasta postailen kunnon kuvan palkinnosta ;) (sen mitä tuo kuva nyt edes arvailujen varaan jättää :'D)

Kysy minulta tämän postauksen kommenttiboksissa!

Kysymysaikaa on blogin synttäri-iltaan, eli ensi keskiviikkoon 5.12 ihan tuonne klo 23:59 saakka. Ennen sitä tulleet kysymysten tekijät ovat mukana kivassa arvonnassa. Anonyymit, muistakaa laittaa joku nimimerkki kysymysten loppuun, niin tunnistatte itsenne sitten, kun arvonnan aika tulee ;) Itse arvonta tapahtuu vasta itsenäisyyspäivän jälkeen perjantaina samalla, kun teen vastailupostauksen kysymyksillenne! :)

LV in action

Heissan!

Tässä nyt muutamia lupailemiani asukuvia uuden lämpöisen huivini kera. Lämpöisestä huivista alkaa jo kyllä olla hyötyä, kun ulkona alkaa olla ihan todenteolla pakkasta, hrrrrr.... Mutta en kyllä valita, minun puolestani pakkaset, lumi ja kunnon talvi voisi tulla, ja vähän äkkiä!! Talvi-ihmisenä sitä kunnon talvea on tässä jo odotettukin <3

Paita ja jakku / hm, farkut / Cubus, huivi / LV, laukku / Mulberry, kengät / Dinsko

Trenssi / hm

Huivi muuntautuu kyllä todella moneksi, ja eniten olen tykännyt tuosta yhdelle olkapäälle asetellusta tyylistä, joka sopii aivan täydellisesti trenssitakin kanssa. Lämmittää enemmän, ja on näyttävämmän näköinenkin :) Tosin trenssitakeille taitaa olla aika jo sanoa heihei, ei enää pärjää vaikka mitenkä lämmin huivi olisi kaverina. Nää kuvat ovat viime tiistailta, jolloin trenssillä tarkeni vielä oikein hyvin. Eilen sitten kun pyörähettiin Jonin kanssa kaupungilla, ja kun yllä oli kangastakki, niin eipä meinannut kyllä tareta tuulessa ja viimassa sitten millään.

26. marraskuuta 2012

I want it dark!

Voi v... Vuittonin huivit sentään kun minut pauloihinsa saivat... Ostin reilu viikko sitten tämän aarteen Helsingin reissulla, ja nyt haluun lisää lisää lisää... Vaaleaa huivia olin Vuiskalta menossakin hakemaan, vaikka yleensä tykkään käyttää niin vaatteissa kuin asusteissa vaaleita sävyjä keväällä&kesällä, kun taas tummia sävyjä syksyllä&talvella  kuten monet meistä.

Nyt haluan kuitenkin jotain tummaakin asustetta!


Vasemmalta oikealle:
Monogram Denim Shawl Blue 
Monogram Voile Shawl Anthracite
Monogram Shawl Anthracite

Keskimmäistä Voile-huivia kokeilinkin jo Helsingissä, ja tykästyin tuohon rypytettyyn materiaaliin ihan hirmuisesti. Denim-huivia sinisenä olen ihaillut jo ties kuinka monessa blogissa, ja olen jo aamuisin vaatehuoneessa päivän vaatetusta miettiessä jo surkutellut, miksen voi sitä omistaa, "kun se sopis niin kivasti tän ja tän ja tän asun kanssa"... Toisaalta myös ihan-perus-monogram-huivi harmaana olisi kiva, vai liekkö tuo kuvassa oleva sitten luonnossa ennemminkin sininen...?

Joku näistä kolmesta olisi mukava lisä jossain vaiheessa talvea (missä se talvi muuten on?), mutta mikä! Ehkä se nyt ei ole kuitenkaan vielä tämän vuoden juttu, kun tässä on huivikaupoilla taidettu yhdelle vuodelle olla ihan tarpeeksi :D

25. marraskuuta 2012

Unelmia ja kouluhommia

Hyvää sunnuntaita!

Tällä hetkellä miun illan kuuluisi näyttää tältä...


...mutta jostain kumman syystä se nyt kuitenkin näyttää tältä...



Hmmmm... Haaveilen jälleen uusista laukuista ;)

Ruskean ja konjakin sävyt on nyt laukuilla taattu Bayswater Oakin ja Burberryjen turvin, mutta nyt haluaisin jotain muuta sävyä ruskeiden joukkoon... Pradan upeaakin upeampi ja tällä hetkellä haave numero ykkösenä keikkuva laukku on jo ostosuunnitelmissa, mutta se saa odottaa kuitenkin tuonne vuoden päähän syksyyn (tai joulukuuhun) 2013. Silloin olis nimittäin se hetki kun tämä tyttö valmistuu tradenomiksi, ja en voisi parempaa valmistujaislahjaa itselleni keksiäkään, kun upea harmaa Pradan laukku. Laukun malli on täydellinen ja ennen kaikkea tilavan oloinen, mitä nyt olen muutamissa blogeissa siitä kuvia nähnyt käytössä.

Ja kun niin omistautuneesti olen keskittynyt ruskeansävyisten laukkujen hankkimiseen, olen unohtanut Burberryn nova check-kuosit verkkokalvoillani tyystin satsata täydelliseen mustaan peruslaukkuun. Sellainen on miulta puuttunut aina. Täydellistä mustaa laukkua vielä etsiskelen, mutta tällä hetkellä selvässä johdossa on Mulberryn Bayswater krokokuosilla. Tuokin on kuitenkin sen verran arvokas laukku, että sillekin täytyy olla (tai sitten keksiä :D) jokin merkitys, minkä ansiosta sen hankin ;)

Iltalaukkujen osalta en ole vielä ottanut ryhtiliikettä, mutta ehkäpä suurimpana iltalaukku-unelmana koreileva Louis Vuittonin Eva Clutch voisi herätellä myös iltalaukkukiinnostuksen. Tuo olisi tarpeeksi "iso" myös käyttölaukuksi arkeenkin niille päiville, kun mukaan riittää vain rahapussi ja huulikiilto.

Tällaisista kolmesta laukusta minä nyt haaveilen, mitä tavaroita löytyy teidän haavelistalta?:)

24. marraskuuta 2012

bareMineralsia vitosella

Ostin joskus alkusyksystä muutamia bareMineralsin juttuja, joita sai (voitteko uskoa) viiden euron kappalehintaan Mikkelin Kicksistä. Oon ollu vakuuttunut bareMineralsin meikkipohjasta, eivätkä ihonpuhdistustuotteetkaan huonoja olleet, joten ostin jotain uutta (ja vähän vanhaa tuttuakin) kokeiluun - kun halvalla sai!;)


Ostin kokeiluun parit poskipunat. Tuo vintage peach -sävy (kädelle siveltynä oikeassa reunassa) on ihan täydellinen, varsinkin jos on ruskettunut. Golden gate -sävy on aika villi kortti, kun normaalisti en  poskipunaa käytä muuta kun vähän poskipäitä korostamaan (muuten mennään aurinkopuuterilla), mutta nyt olisi kokeilussa sitten tummempi poskipuna käyttämäni aurinkopuuterin tilalle. Pure Radiance face colour on ihan loistava koko kasvoille laitettuna (erityisesti jos taas on ruskettunut!), mutta itse tykkään laittaa sitä vain poskipäille ja kulmaluille tuomaan hohdetta, varsinkin nyt kun oon ihan kalpea :D

Sitten lisäksi vielä kaksi tummaa meikkipohjaa ensi kesää (tai olen hölvännyt itseruskettavaa -päiviä) varten piti jo hamstrata ;)

22. marraskuuta 2012

muut helsingin ostokset

Tälläset pari muuta juttua ostin viimeviikkoisella Helsingin reissullani..


Kengät ja paita ovat Zarasta, sormus Ginan synttäreiltä. Voi meinasin kiljahtaa riemusta löytäessäni nuo kengät... Olen juuri etsinytkin tuollaisia harmaita korkkareita ensi kesäksi sekä nytkin juhliin käytettäväksi, ja eikös ne Zarasta löytynyt vajaan kahdenkympin (!!) hintaan! En voinut siispä olla ostamatta noita upeita sinisiä yksilöitäkään, kun noin edulliset Zaran kengiksi olivat ;) Ja hengarissa roikkuminen ei tuo mitään arvoa tuolle upealle lörttöpaidalle, mutta viimeistään ensi viikolla on järkevää asukuvaa siitäkin tulossa. Olen jo vallan ihastunut siihen <3

Ja ostinhan mie myös täällä vilahtaneet Dinskon nilkkurit, mutta nehän on tuossa postauksessa jo esitelty ;) Lisäksi kävin Mulberrylta hakemassa uudet kalenterin sivut ensi vuodelle, mutta niitä nyt en kokenut aiheellisiksi mitenkään erikseen kuvailla :D Tosin olin hiukan pettynyt, kun tällaisia "kellertäviä" sivuja ei ollut enää ollenkaan, vaan nuo oli korvattu vitivalkoisilla sivuilla, joissa päivänäkymä on vaakatasossa, vaikka olen tykännyt tuosta vanhasta pystymallista paljon enemmän. Typerä uudistus minun mielestäni, mutta näillä mennään ensi vuosi.

20. marraskuuta 2012

LV Monogram Shawl

Yleensä säästän kaupunkireissujen shoppailusaldoilta parhaimman viimeiseksi, mutta nyt en kyllä malta niin tehdä ;) Pyörähdin elämäni ensimmäisen kerran Helsingin Vuittonilla, ja siellä toteutin suuren haaveeni, kun ostin seuraavan, koko alkutalven himoitsemani lämpöisen jutun...


Kuten huomaa, olen hurahtanut huiveihin tänä syksynä/mikä alkutalvi lieneekin. <3 Olin menossa ostamaan Vuittonilta Monogram Denim Shawlia Pink -värissä, mutta toisin kun nettikaupassa olin siihen palavasti ihastunut ja luullut, että se on nudepinkin sävyinen, niin eihän se sitä luonnossa ollut ollenkaan - ainakin tarpeeksi minun silmääni. Huivi oli paljon vaaleanpunaisempi mitä olin kuvitellut, eikä näin jälkeen päin ajatellen ollenkaan niin mukava, mitä olin ajatellut.

Meitä palvellut myyjä sekä Sanna olivat ehdottomasti sitä mieltä, että miun täytyy valita tää Beige Poudre -sävyinen huivi, mutta miulla on käynyt liian monta kertaa niin, että en ole ostanut sitä alunperin miettimääni ja suunnittelemaani tuotetta, ja tottakai se on sitten jäänyt harmittamaan. Mietin sit yön yli, ja seuraavana päivänä olinkin jo ihan varma, että tämä Pudre Beige on tuhat kertaa parempi kuin joku vaaleanpunainen. Ja en voi olla kuin tyytyväinen valintaani, että minuu harmittais jos sen pinkin olisin mennyt ostamaan!:D Tää beige kuitenkin käy lähes minkä vain värin kanssa <3 Tästä murusesta on varmasti tulossa asukuviakin pian, kun tulee varmasti pidettyä hyvin paljon :)

Ainoaksi Vuittonin huivikseni tämä ei kuitenkaan jää, sillä pari muuta ihanuutta on unelmoinnissa jo seuraavaksi, mutta jospa tällä ja Mulberrylla nyt mentäisiin hyvin pitkään ennen muita hankintoja!;)

19. marraskuuta 2012

19112012

Heippa!

Helsinki+Lahti -reissu on nyt heitetty, ja olipa kyllä taas kiva nähdä kauempana asuvia ystäviä pitkästä aikaa!:) Helsingissä aika kului shoppaillen ja Gina Tricotin synttäreitä juhlien sekä uusi Hard Rock Café katsastaen, kun taas Lahdessa oli enemmänkin rentoutumista saunomisen ja yleisen olemisen merkeissä. Kiitos vielä kaikille tytöille, mukavaa oli!<3

Ostoksia tulee näytille luultavasti jo huomenna, mutta tämän päivän asukuvista jo näätte yhden uuden ostoksen...;)

 Jakku ja paita / hm, housut / Cubus, kaulakoru / Guess, laukku / Burberry, kengät / Dinsko

Ja ei, uutuus ei suinkaan ole tuo kattolampun epämääräisen väriseksi vääristämä jakku, se on itseasiassa juurikin täällä esitelty uusi hennesin jakkuni, jonka pitäisi olla korallin värinen...:D Vaikka meinailinkin vähän, että tuo on turhan värikäs tähän vuodenaikaan, niin hyvin meni kyllä mustan asun kanssa. Mutta ne uutukaisethan ovat tietysti nuo kengät, jotka ostin Lahden Dinskosta. Jäätävää korkoa pehmittämään ostin päkiäpohjalliset, ja en voi ymmärtää, kuinka yli viiden vuoden korkkareilla kävelyn jälkeen ymmärrän vasta nyt hankkia kunnolliset päkiäpohjalliset - kyllä olis säästytty monelta kiroamiselta ja voivottelulta, jos semmoset olisin keksinyt aikaisemmin :D Ostin kyllä joskus jotkut ylisurkeat geelipohjalliset, jotka vain pahensivat kipua, mutta nyt nuo uudet päkiään kohdistuvaa iskua hillitsevät pohjalliset tulivat kyllä pysyvästi korkkareihini!:) Suosittelen, näilläkin koroilla käppäilin keposeen ja ilman mitään kipua tänään koulussa ysistä neljään!;)

14. marraskuuta 2012

Kicks Make Up

Kuten varmaan monet jo tietää ja on isommista blogeista lukenut; Kicks on lanseerannut oman meikkisarjan jokunen aika sitten. Sarjaan kuuluu niin herkullisenvärisiä kynsilakkoja, luomivärejä ja huulikiiltoja, kuin myös kaikkea, mitä tarvitsee täydellisen meikkipohjan tekoon. Ripsivärit ja rajauskynät kuuluvat myös tähän täysivaltaiseen uuteen meikkisarjaan, joka on ainakin minun mielestäni melko kiehtova. Uudessa Kicksin lehdessä olikin sivun juttu uusista meikeistä..


Minultakin löytyy jo kolme Kicksin uutuusmeikkituotetta, josta ainakin yhdestä on jo tullut ihan suosikki omassa kategoriassaan.


Kokeilussa onkin nyt pitkästä aikaa kivipuuteri, jollaista en kyllä ole sen jälkeen käyttänytkään, kun kaksi vuotta sitten löysin irtopuuterit käyttööni :D Totesin, että kivipuuteria on kuitenkin niin paljon helpompi kuljettaa mukana, joten kyllä sellainenkin täytyy olla ;) Nyt viimeisimpänä käyttämäni Lumenen eye liner olikin jo ihan lopussa, joten nyt sitten koklailen, miten pelittää Kicksin Eye Liner Stylo. Sivellin on ainakin osoittautunut tosi tarkaksi ja helppokäyttöiseksi - vaikkakin vasta kämmenselälle tuota vain olenkin kokeillut. Lisäksi kauan etsimäni täydellinen nudehuulipuna on nyt löytynyt Kicksin omalta merkiltä! Sävy on sandcastle, ja täytyy kyllä sanoa, että vielä miltään merkiltä en pitkäaikaisten ja tarkkojen etsintöjen jälkeen ole noin hyvää nudea kyllä löytänyt!! Aivan mahtava on myös punan koostumus, se nimittäin kosteuttaa huulia oikein mukavasti. Jos siis etsitte täydellistä kosteuttavaa nudehuulipunaa, niin neuvoisin lämpimästi vierailemaan Kicksissä ja katsastamaan tuon sandcastle-sävyn, itse olen ainakin ihan myyty <3

Näistä meikkituotteista olen ainakin vakuuttunut, seuraavaksi ajattelin ostaa kokeiluun ehkä yhden luomivärin :) Jokos Kicksin meikit on muille tuttuja?:)