19. joulukuuta 2010

Sunnuntai-iltaa!

Iltoja kaikille!

Nyt sitä ollaan täällä Savonlinnassa loman vietossa. Eilen tänne tulin sitten lopulta bussilla. Tarkoitus oli aluksi päästä pikkuveljen autokyydillä, kun hän oli lähtenyt Savonlinnasta ajelemaan kohti Mikkeliä jo aamupäivällä hakeakseen minut ja lukuisat matkatavarani. Hetikohta herättyäni tulee puhelu, että on nyt käynyt niin hassusti, että auto oli tehnyt tepposet puolessa välissä matkaa, ja auto jäi nyt Juvan ABC:lle. Ihan sattumalta yksi kaverimme oli sitten bongannut ohikulkumatkalla pikkuveljen tienposkesta, ja soitellut perään, että olitko se sie, tarviitko apua auton kanssa. Mikä tuuri! Veli pääsi kyydillä Mikkeliin, mutta eri asia olikin sitten meidän lähteä bussilla kohti Savonlinnaa, tavaraahan mulla oli kahta viikkoa varten kertynyt yksi matkalaukku ja iso salikassi, 2 muovikassia sekä kaksi kookasta paperikassia, sekä tietysti oma käsilaukku ja joulukukka. En kyllä olisi selvinnyt ilman ylimääräistä käsiparia, oli tuota matkatavaraa sen verran paljon!

//Edit// En tykkää yhtään kun nää kuvat ovat näin isoja kun kokeilin nyt sitä "erittäin suuri" -kokoa. Näyttääkö ne pienemmät, eli "suuret" kuvat liian pieniltä tosiaan? :s


Bussit kulkee lauantaisin tosi surkeesti, joten koska emme aamulla kahdeksan jäljestä lähteneeseen bussiin olisi koskaan kerenneet, jouduimme odottamaan koko päivän klo 15.20 saakka seuraavan bussin lähtöä. Kotona täällä olin vähän ennen kuutta, niin eipä siinä sitten enää mitään merkittävää tapahtunutkaan.

Tänään päivällä meidät oli kutsuttu tuttavaperheen luo perinteiselle joulukahvittelulle. Miusta on hirveen ihania tällaiset traditiot, jotka toistuvat joka vuosi. Varsinkin näin joulun alla! Ollaan käyty siellä vaihtamassa vuoden kuulumiset nyt ainakin viitenä jouluna peräkkäin. :) Nämä vaatteet mulla oli vierailulla päälläni.

Villaneule / Vero Moda, toppi / Gina, koru / Guess & Nomination



Menniäkin oli pitkästä aikaa tosi kiva nähdä, kun se oli nyt ollut viimeiset kaksi viikkoa täällä Savonlinnassa porukoilla. Vaikka yleensä se mulla Mikkelissä onkin. Sitten taas uuden vuoden jälkeen Mikkeliin palatessani se lähtee miun mukaan. :)

Huomenna olis tarkoitus lähteä jouluostoksille! Miten viime tippaan olen senkin tänä vuonna jättänyt! Saa nähdä mitä kaikkee muuta kivaa tarttuu mukaan sillä reissulla.

Hanna-Reetta

10 kommenttia:

juulia kirjoitti...

huhheijjaa, ite olisin kyllä tuommosen tavaramäärän kanssa luovuttanu, yks urheilukassikin tuntuu aina olevan ihan liikaa :-D

Henna kirjoitti...

No johan on ollu siulla tavaraa :D.

Hanna-Reetta kirjoitti...

juulia: Eieii kyllä se on niin että kahdelle viikolle tarttee monet parit kenkiä, monta laukkua, pari takkia, puhumattakaan kaikista vaatteista. :D Toin myös siinä sivussa kaikenlaisia joulukoristeita kotiin, koska johan se joulu on mennyt kun takaisin Mikkeliin palaan. Mut pakko myöntää, siinä vaiheessa kun tiedossa oli bussilla matkustaminen ja eteinen täynnä kasseja, kävi luovuttaminen miunkin mielessä! :'D

Hanna-Reetta kirjoitti...

Henna: Eikö! ;D

juulia kirjoitti...

siis erittäin samaa mieltä oon tuosta tavaran tarpeellisesta määrästä, lähinnä tuo bussilla kulkeminen ois saanu luovuttamaan. tuskailin ite ihan samalla tavalla nyt kun savonlinnaan tulin, miten hitossa ihmisen on tarkotus osata pakata kolmelle viikolle etukäteen !?

Hanna-Reetta kirjoitti...

juulia: Niin voit varmaan kuvitellakin mikä hullu shokki oli siinä vaiheessa, kun veli tyynesti ilmoittaa istuvansa kaverin kyydissä matkalla Mikkeliin, että voidaan sit kulkee bussilla kotia. :D Hehheh.

Joo ja totta, ihan mahdotonta jotenkin loogisesti yrittää miettiä mitä tarvitsee kolmelle viikolle. :D On vaan otettava kaikki lempivaatteet ja erilaisia vaatteita eri tilaisuuksia varten mukaan. :D Ja mie, joka en osaa päättää mitään, pakkasin sit neljän ihmisen edestä tavaraa. :D

Anniina kirjoitti...

Kommentti EDITiin: miulla ne on ainkin sillä erittäin suurella, ja ne pienemmät näyttää tosi rakeisilta ja jotenkin liian pieniltä. Kokeilin myös sitä alkuperäistä kokoa, mut se menee sit vähän överiks vaikka oliskin ihan tosi tarkka! :D mut siis miun mielipide oli et ne erittäis suuret on parhaita! :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anniina: Juu Henna on kans sanonu tästä samasta, että liian pianiä ovat ne "suuret" sekä epäselviä. Miusta ne on vaan mukavempia, kun sitten ei tarvitse "rullata kokoajan alaspäin" nähdäkseen koko kuvan. :D Saiskohan tehtyä sillee, että jollain kuvanmuokkausohjelmalla pienentäisi kuvan ensin koneella (sillee että se ei menis rakeiseksi niiku paintilla pienentäessä:D), ja sitten laittaisi täällä "erittäin suuri" -koon? Tuliskohan siitä mitään?
Joo ne alkuperäiset koot menee kyllä ihan överiks!

kaappipissis kirjoitti...

ihana ilme mennillä tuossa viimeisessä kuvassa :D "nyt sinut SYÖN!"

Hanna-Reetta kirjoitti...

kaappipissis: Joo Menni taitaa nuo murhaaja-ilmeensä aika mainiosti. valokuvatessa se on aina ihan että "voi ei, joko sitä taas mennään". :D