26. tammikuuta 2011

Thomas Sabo

Nyt on ollut niin monessa blogissa juttua Thomas Sabon koruista, ja erityisesti "Charm Club" -käsikorusta, että ajattelin itsekin vähän tutkailla kyseistä puheenaihetta. Ekaksikin on heitettävä ilmaan kysymys; onko tästä Sabon korusta tulossa/tullut jokin uusi villitys? Joitain vuosia sitten alkoi vilahdella yhä useammalla, omassanikin oikean käden ranteessa paikkansa vakiinnuttanut Nomination, mutta onko tämä Sabon saman tyylisellä idealla toimiva ranneke nyt uusi Nomination? Tai kumpi sitten onkaan ollut ensiksi, molemmat yritykset ovat nimittäin perustettu lähes samoihin aikoihin, mutta en tiedä, onko esimerkiksi Sabolta tämä Charm Club -rannekoru miten uusi keksintö. Nyt tämä on alkanut jotenkin enemmän tulemaan esille. Paremmin tietävä valaiskoon minua! :D



Charm Clubissa, kuten Nominationissa, kukin voi valita mieleisiä paloja sadoista palavalikoimista, ja muokata näin oman näköisen, persoonallisen rannekorun. Tuon varmaan kaikki tiesivätkin. :D Itseltäni löytyy Nominationilta kaksi kappaletta "Classic" -ranteita, jotka molemmat sain lakkiaislahjaksi. Toiseen keräilen kaikenlaisia palasia, mutta toinen on mulla ihan vain perus ranne ilman sen kummempia grumeluureja. Haaveenani olisi kerätä tuohon toistaiseksi vielä "tyhjään" ranteeseen pelkästään kahdenlaista palaa; esimerkiksi yhdistelmä valkoinen helmi - vaaleanpunainen timantti koko ranteen pituudelta olisi aika mun näköinen!
Siinä missä Nomination -palat ovat "laattoja", Thomas Sabossa palaset roikkuvat rannekorussa. Nominationiinkin on olemassa vaikka minkä näköistä roikkuvaakin palaa, mutta laattoja on roimasti enemmän. Paloja, tai miksikä noita Thomas Sabon korun roikkuvia esineitä sanotaankaan, on laaja valikoima niitäkin. Kokosinkin alle kollaasin, millaisia palasia valikoitsisin omaan Sabooni, jos sellaisen joskus hankkisin.


Kengät ja laukut kuuluisivat varmasti monen naisen Saboon. Huulipuna pitää olla aina mukana, eikä saa unohtaa omaa sekä oman kullan hienoja "timantein" koristeltuja nimikirjaimia korusta. Vaaleanpunaiset kivet ovat nekin todella nättejä, niitä saisi ranteessani olla useampikin kappale. Yläoikealla oleva helmi, jonka päällä istuskelee norsu, olisi todella hellyyttävä. Tykkään kovasti norsuista, ja tuo olisi aivan mahtava. Lahjaksihan se joltain pitäisi saada, sillä lahjana annettu norsuesine tuo onnea. ;) Kollaasin kuvat Sabon omilta nettisivuilta, muut kaksi kuvaa googlettamalla.

En ole koskaan nähnyt Thomas Sabon korua livenä, joten en osaa arvioida palasten kokoa, ja tulisivatko ne olemaan häiritseviä ranteessa. En kuitenkaan usko, sillä onhan mulla melkeinpä joka päivä useampikin rannekoru molemmissa ranteissa. En kuitenkaan ole vielä niin hurahtanut koruun, että säntäisin sen kaupasta ostamaan. Olen nimittäin todella tykästynyt pelkkiin Nominationeihini, joten ne saavat vielä jonkin aikaa riittää. Mutta olisi kuitenkin ihan mielenkiintoista käydä vilkaisemassa TS-rannekoruja koruliikkeessä, joten kertokaapa tietämättömälle, missä näitä mahdetaan myydä? Kultajousessa ei ainakaan, kun eilen kävin siellä vilkuilemassa.

Hanna-Reetta

14 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

mun mielestä nomination korut on ihan tylsii, itelläniki on sellanen ja siin on vissii kaks palaa.. en ees tiiä missä koko koru on :D käytän sitä joskus satunnaisesti juhlissa (tai siis oon ajatellu käyttäväni) ja nää thomas sabot on mun makuun ihan liian bling blingiä, vai miten sen nyt sanois :D Näitä lucky charmeja on ties minkä merkkisii ja laatusii mut ei vaa oo napannu. en itseasiassa oo ees rannekoru ihmisiä. Eiks sua häiritse ne ranteessa?

Jenpu kirjoitti...

Ainakin täällä meilläpäin (pääkaupunkiseutu) oon nähnyt nuita Stockalla, oliskohan ollut Timanttisillakin.. No, Stockalla ainakin. :) Ja kun tuossa pohdit, että minkä kokoisia mahtavat charmit olla, niin eivät ne ainakaan minun silmääni livenä mitenkään erityisen häiritsevän kokoisia ole. Sellaisia pieniä ja siroja, juuri sopivia! :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Sanna: Hmph, kuin sä voit olla tuota mieltä? :D Nomination on kaikista kivoin koru, kun se sopii asuun kuin asuun, se voi aina olla ranteessa. :D Ja miusta se idea, että saa korusta persoonallisen, on tosi hauska. Muistankin, että sulla on se Nomination jossain, ja jos vielä ihan oikein muistan, niin vissiin oon joskus siulta kysyny, että haluutko lahjaks palasen tms. Eli et vissiin. :'D
Eivät häiritse rannekorut minuu; tosin oikeassa kädessä voin pitää vain Nominationeja, paria Kalevalaa, tai ylensäkin siroja koruja. Paksut helmikorut ja ketjut laitan suosiolla vasempaan, niin onnistuu kirjoittaminen oikeella kädellä. :) Mut aina mulla on jotakin ranteessa.

Jenpu: Juu, ihan ku miekin olisin jostain saanu sellasen käsityksen, että nyt olis alkanu Timanttisiin tulemaan Saboja. Mutta sit kun en oo nyt Timanttisilla käyny (noloa, mut en edes tiedä, onko täällä Mikkelissä Timanttisia, Savonlinnassa ainakin on kaksikin kappaletta :D), en oo päässy sinne kuikuilemaan. ja Stokkalta löytääkin aina kaikkea ihanaa. 8) Vois olla vähän minuukin lähempänä. :((

kaappipissis kirjoitti...

mie sain juhalta vuosipäivänä sen miule kokoaman sabon, siinä on kaks samaa maskottia mitä tuossa siun kollaasissa :P (violetti korkkari ja drinkki)

Hanna-Reetta kirjoitti...

kaappipissis: Hahaa, on kyllä todellakin ihan siulle sopiva maskotti tuo korkokenkä!! :D Ihana lahjaidea on tuo Sabo (sekä tietysti kans Nomination) todellakin. Onko sulla noiden kahden lisäksi muita palasia siinä Sabossa? :)

kaappipissis kirjoitti...

siinä on suomileijona muistuttamassa siitä missä tavattiin, sydän jonka toiselle puolelle on kaiverrettu juha <3 anniina ja toiselle 29.5.2010, bling a-kirjain, heppa ja korttipelimaat :)

Henna kirjoitti...

Riihimäen Kultajousessa oli jotain tuollasia koruja, mut en oo varma oliks se just Sabo :D. Ainakin siinä oli tuollasia erilaisia kenkäkilluttimia :).

Anniina kirjoitti...

Lappeenrannassa oon kans nähnyt noita. =) tuo olis kyl kiva keräilykoru, ei kyl mitään hajuu et minkä hintaisia ??

Hanna-Reetta kirjoitti...

kaappipissis: On muuten ihan siun näkönen koru todellakin, kaikki kuvastaa sinuu tosi hyvin. :D Pelikorttimaat ja kaikki, voi että! :)

Henna: Aijaa, aika jännä jos siellä Riksun Kultajousessa on, sillä täällä ei ollut tosiaan ollenkaan. Luulis nyt että valokoima olis koko myymäläketjussa samanlainen, ja onhan nyt Mikkeli vähän isompi ku Riksu, niin ei pitäis siitäkään olla kiinni. :D Heh, mut aika jännä. Täällä Kultajousessa ne tyypit ei ees tuntunut tietävän koko Thomas Sabon korua. :D Hahaa.

Anniina: Mie katselin netissä noitten palojen hintoja, niin ne ainakin oli jonkin verran kalliimpia ku Nominationin palaset, siinä kolmenkympin luokkaa? Mut en usko että tuo ranne maksaa paljookaan kun sehän on vaan tuo ketju, että kai siinä on sitten idea ostaa heti niitä paloja siihen. Näyttäs varmaan vähän tyhmältä muuten. :D Ja varsin kyllä liikkeessä on ihan eri hinnat ku netissä, ne oli nimittäin jotkut Sabon official-sivut. :D Pitäs käydä kattoo jossain ihan livenä tosiaan ne hinnat. :p

Sabo Fani kirjoitti...

Noit Thomas saboi saa timantisilta,kun oma on kokonaa sielt hankittu :) Eiffel-torni riipus on hieman teräväkulmainen kädessä, mutta muuten todella IHANA koko korusarja<3

Hanna-Reetta kirjoitti...

Sabo Fani: Veikkailinkin, että varmaan Timanttisilta voisi Sabon löytää. :) Tuo olisi kyllä ihan kiva rannekoru, mutta mietinkin myös tuota, että mahtaakohan jotkut palat olla sitten vähän kulmikkaita. Ehkä joskus pitää kuitenkin tuokin ostaa. ;)

Anonyymi kirjoitti...

tulee melko myöhässä tämä kommentti, mutta sabon aloitusranne 30-50 € riippuen sen paksuudesta ja pituudesta. helat saboon alk. 24 €/ kpl, hinnat vasta nousseet. thomas saboja ei myydä kultajousessa, kultajousessa on oma vastaava keräilysarjansa eli argento 925. thomas saboja myydään savonlinnan kulta-center timanttisilla (jokelan liikkeessä ei ole) sekä mikkelin timanttisilla.

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentista, ja ei haittaa vaikka nyt "vasta" tulikin! :) En ole nimittäin Saboani kerennyt vielä ostamaankaan. Kiva kun kerroit mistä Savonlinnasta & Mikkelistä niitä löytää, nyt ei tarvitse ainakaan ihan ettimällä ettiä sit jos sellaisen päätyisin ostamaan! :) Harmi vaan jos kerran hinnat ovat menneet nousemaan. :p

tory burch kirjoitti...

Discount and Cheap thomas sabo uk On Sale.Thomas Sabo Jewellery includes thomas sabo bracelets,thomas sabo necklaces,thomas sabo earrings,thomas sabo chains,thomas sabo charms uk,thomas sabo carriers and so on.