7. helmikuuta 2011

Maanantaimoikat

Tulin tekemään pikaisen postauksen tämän päivän kuulumisista sekä asusta ennen kun suuntaan iltapesuille ja unten maille! :)


Paita / Sokos (Madonna), vyö / Veniz, farkut / Only, laukku / Burberry, kengät / UGG

Raahauduin tämän näköisenä kouluun vain kuullakseni, että aamutunnit ovat peruttu. Kyseessähän oli tietysti vielä viikon ainoa kahdeksan aamu, eli hyvin tällainen leppoisa laskeutuminen kouluviikkoon.. No, saatiinpahan siinä Iinan kanssa hörpsittyä rauhassa aamukahvit ennen seuraavien tuntien alkua. :) Koulupäivän jälkeen riensin ruokakaupan kautta kotiin kokkailemaan tätä herkkua:


Om nom, katkarapuwokkia kera nuudeleiden! :) Iltasella Laura saapui luokseni, sillä meillä oli suunnitelmissa tehdä eräs kouluhomma pois alta, eli toisin sanoen höpötellä maailman menoista kera iltateen, sekä katsoa maanantain pakolliset; Salkkarit, Huippumalli haussa ja viereiseltä kanavalta samaan aikaan tuleva American Idol, sekä Täydelliset naiset. Ilta onkin vierähtänyt siispä todella rattoisasti kotioloissa, saatiin me se kouluhommakin pois niskasta hengittämästä! :) Oon vielä hirveen tyytyväinen itseeni, sillä sain eilen siivottua koko kämppäni jokaista nurkkaa myöten putipuhtaaksi. Vaatehuoneesta otin kaikki tavarat ulos, ja huolellisen siivouksen jälkeen vaatteita takaisin hyllyilleen lajitellessa totesin, että se olis taas kirpparin aika. Otinkin nyt missioksi kahden kuukauden sisällä saada valittua, pestyä, hinnoiteltua ja vietyä kirpparille sinne kuuluvat vaatteet/laukut/kengät/korut/joku muu mikä:_______, jotta kevät- ja kesävaatteille olisi sitten reilusti tilaa kotiutua luokseni!


Hanna-Reetta

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Iiihana asu & tuo Burberryn laukku on todella...no...IHANA :D!

Nanna kirjoitti...

Maanantaisin tulee kyllä aina niin ihanasti katsottavaa! :)

Henna kirjoitti...

Voi että oot niin Hansu tuossa viimesessä kuvassa :D. Onks toi ruoka se Sannan ispiroima katkarapusysteemi?

Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Ihana asu sulla! Ärsyttävää tuollainen tuntien peruminen että saa tietää vasta koulussa. Meillä toistaseks toimii ihan hyvin että opettajat ilmoittavat asiasta sähköpostin kautta..

Ihanan kuuloinen maanantain hömppäilta teillä ollut :)

Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Ihana asu sulla! Ärsyttävää tuollainen tuntien peruminen että saa tietää vasta koulussa. Meillä toistaseks toimii ihan hyvin että opettajat ilmoittavat asiasta sähköpostin kautta..

Ihanan kuuloinen maanantain hömppäilta teillä ollut :)

mad-sanna kirjoitti...

johan se innostu katkiswokista :--D <3

Hanna-Reetta kirjoitti...

Minna: Voi, minä kiitän! :) Ja oon kyllä ihan samaa mieltä kanssasi, järjettömänä Burberry-fanina jumaloin tuota laukkua yli kaiken! :D<3

Nanna: Totta! Jotkut viisaammat ovat varmaan päättäneet, että maanantai on töllöpäivä rankan viikonlopun jälkeen! ;D

Henna: Kiittiii, enkös olekin! ;) Juu, juuri sitä katkarapuwokkia, eikä pelkästään Sannan inspiroimaa, vaan myös Sannan ohjeistamaa tosiaan! :) (Vaikka eihän tuo nyt yhtään vaikea ole lainkaan valmistaa, mutta en olisi sitä itse osannut yhdistellä, normaalisti heitin wok-vihannesten sekaan kanaa.) Sanna on mun luotto-reseptikirja tästä lähtien. ;)

Reetta: Paljon kiitoksia! :) Eilinen oli kyllä tosiaan kiva hömppäily, ja voisinpa tässä paljastaa, että huomisesta tulee jotain vielä kivempaa, joten stay tuned! ;) Kuulostaa kyllä järkevältä, että säpön kautta laitetaan nuo tuollaset viestit. Tavottas ehkä oppilaat helpommin. :D

mad-sanna: No hitto vie todellakin! :D Kokeilin tällä kertaa heittää sekaan isoja katkarapuja, ja näin on kyllä peljon parempi. :) Maku ei tietty muutu, mut aia, katkarapuset ovat niin hyviä, että pakkohan niiden on isoja olla! :D Vaikkei nyt kaapista soijaa tai sipulia löytynytkään, niin ohje on kuitenkin hieman pelkistettynäkin ihan mahtava! Kiitos siitä!<3