30. maaliskuuta 2011

bareMinerals Foundation SPF 15

Heippodei!

Tässä on nyt hehkutettu tulevaa kesää, uusia bikineitä ja lomamatkahaaveita jonnekin lämpimään, sekä on keretty pähkäilemään myös hieman tulevaa kesäparfyymiakin. Jatketaas nyt samaa rataa, sillä nyt aion esitellä teille erään todella tiiviisti tulevaan kesääni kuuluvan tuotetteen. Olen tämän kyseisen tuotteen käyttäjänä ihan uusi, sillä olen vain muutamia kertoja tätä testaillut. Mutta jo ensimmäinen testikerta riitti ehdottoman myönteiseen ostopäätökseeni, ja viikonloppuna kävin Kicksistä ostamassa itselleni tulevan kesän luottotuotteeni. Saanen esitellä:






Se, joka vaihtaa meikkivoiteensa kevyempään versioon kesäisin, huutaa hep! Minä en huuda, sillä olen porskutellut tähän mennessä kesät talvet samalla, kesäisin ehkä hiemankin liian täyteläisellä Joe Blascon klassikkomeikkivoiteella. Kesäkuumalla on tullut tuskailtua liian paksusti pakkeloitua naamaa, joka päivän mittaan kiiltelee oikein ihanasti, ja pakottaa juoksemaan puuterihuoneeseen pakkeloimaan naamaa lisää. Ihon hengittämisestä ei ole tietoakaan, ja voi sitä naama-kaula -alueen värieroa, kun naamassa on jo muutenkin kesäksi tummempaan vaihdettua meikkivoidetta suunnilleen sen kolmen kerroksen verran. Not so nice, eh?


Nyt olen sitten kokeillut tätä ylitsevuotavasti kehuttua bareMinerals Foundation SPF 15 -meikkipuuteria, ja täytyy kyllä myöntää, että olin aivan järjettömän yllättynyt kyseisen meikkipuuterin lopputulokseen. Positiivisesti tietenkin. Viikonloppuna itse meikkipuuterin lisäksi kotiutin myöskin kabuki-siveltimen, jolla on kaikista helpointa levittää kyseistä meikkipohjaa parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.


Ai miksikö sitten bareMinerals Foundation on niin paras? No minäpä kerron teille. Itseasiassa en edes tiedä mistä tuon meikkipuuterin parhaimmasta puolesta aloittaisin kertoa, sillä parhaita puolia on niin paljon! :D Mutta lähdetään nyt vaikka liikkeelle sen keveydestä. Kyseinen meikkipuuteri koostuu 100 %:sti luonnolisista mineraaleista, ja on todella hienojakoinen. Se on siispä aivan äärettömän kevyt iholla, etkä ihan oikeasti edes tunne, että sinulla olisi kasvoissa meikkipohjaa lainkaan. BareMinerals ei tuki ihohuokosia, ja sanotaankin, että voisit nukkua se naamallasi! :D (En kuitenkaan suosittele tässä meikit päässä nukkumista, miun ehoton suosikkikauneusvinkkini on "älä mene meikit päässä nukkumaan".) BM antaa ihon hengittää, ja sopii näin ollen valtavan hyvin esimerkiksi akneen taipuvalle iholle. Onkin kliinisesti todistettu, että bareMinerals Foundation parantaa akne- ja rosacea ihoa huomattavasti jo kahden viikon säännöllisen käytön jälkeen. Voitteko kuvitella?!?! Siis herranjumalasentään, jo pelkästään noista syistä olin jo ihan myyty tuotteelle, sillä itseäni ei ainakaan ole siunattu millään maailman parhaimmalla iholla. Eli meikkivoide joka on unelmakevyt ja parantaa ihoa oli mulle ihan nappivalinta! Entäs sitten taas ne, joilla on herkkä tai kuiva iho? Eikös just tuollainen puuteri kuivata ihoa vain enemmän? Ei, ei todellakaan. BareMinerals Foundation ei sisällä säilöntäaineita, hajusteita, koostumusta muokkaavia ainesosia, mineraaliöljyä, synteettisiä väriaineita tai muitakaan ah-niin-ihania kemiallisia ainesosia jotka voisivat ärsyttää herkkää tai allergisoivaa ihoa. BareMinerals Foundation sopii ihan kaikille ihotyypeille, myös niille kaikista herkimmille hipiöille.


Voiko tuollainen pelkkä meikkipuuteri sitten todella peittää pahimmatkin finnit, punoituksen, juonteet ja kaiken muunkin mahdollisen ei-toivottun naamalla? Tää epäilytti mua, niin kuin varmaan montaa muutakin, sillä ajattelin tuotteen olevan "vain puuteria". Eihän nyt sellainen peitä? Jo ensimmäisellä kerralla kuitenkin huomasin meikkipuuterin valtavan kapasiteetin peittää ihon joka ainoan virheen loistavasti, ja tottakai tuote tasoittaa ihon värin upeasti. Lopullinen varmuus tästä peittävyydestä tuli mulle kuitenkin vasta toisella kerralla tuotetta testaillessani. Olin kokeillut yhtä uutta kosteusvoidetta, josta sainkin sitten ihan kauheen allergisen reaktion kasvoille. (Tosi outoa, miun iho ei yleensä reagoi yhtään mihinkään muuhun kuin stressiin..) Siis en yhtään liiottele kun sanon, että miun naama oli sen voiteen kokeilun jälkeen niin turvonnut ja punainen, kuin olisin tunkenut pääni ampiaispesään ja moshannut viisi minuuttia. Naamaa kutitti aivan järkyttävästi, ja näytin ihan oikeasti todella allergisoituneelle ja sairaalle. Levittelin siihen sitten seuraavana aamuna bareMineralsin meikkipuuterin meikkipohjaksi hokien samalla, miksi en voinut käyttää Diorin nestemäistä, erittäin peittävää ja pitkäkestoista meikkivoidettani edelleen punaiselle ja kutiavalle naamalleni. Lopputulos kuitenkin hämmästytti täysin, sillä naamassa ei ollut merkkiäkään, että se olisi viittä minuuttia aikaisemmin ollut helottavan punainen. Kysyin vielä kavereiltakin koulussa, että huomaavatko he mitään omituista naamassani. Eivät huomannu.

Extrana bM:n meikkipuuterissa on SPF 15, eli korkean UV-suojan ansiosta se estää ihon ikääntymistä. Mikä voisikaan olla parempi uutinen sitä kesäaurinkoa ajatellen, kuin UV-suoja?? Meikkipuuteri tuo iholle todella kauniin ja luonnollisen kuullon (jos valitset siis bareMinerals Foundation originalin, näitähän on myös valittavana se bM Foundation Matta). Ja kun vielä lisätään loppuun sellainen fakta, että tuotetta ei ole testattu eläimillä, niin bM:n meikkipuuteri saa miulta ison papukaijamerkin!


Ihan muutama sananen vielä tuosta meikkipuuterin levityksestä. Eli se levittäminen kasvoille on ihan äärimmäisen helppoa: ripottelee purkin kanteen meikkipuuteria, pyörittelee (kabuki-)sivellintä puuterissa niin kauan, että kaikki hiukkaset ovat siveltimessä, kopauttaa "extrat" pois, ja siten vaan naamalle levittämään pyörivin liikkein. Yksi tollainen purkki on myös tositosi riittoisa! Itse en aio avata purnukkaa ennen kesää, sillä nyt vielä haluan käyttää nestemäistä meikkivoidetta, vaikkakin tuo bM himottaisikin tällä hetkellä enemmän.. Kun kerroin että oon testannut tuotetta, niin olen tosiaan ottanut näytteen tuotteesta.

Eli nyt herran tähden jos vielä pohdit tulevan kesäsi meikkivoidetta, niin se on tässä! :D Näitä saa Suomessa ainoastaan Kicks-myymälöistä, joten nyt pää kolmantena jalkana sinne hakemaan omanne! Hitto kun olisin tämänkin postauksen vähän aikaisemmin tehnyt - Kicksissä oli nimittäin nyt sellainen kampanja, missä kaikki bareMineralsin meikkipuuterit olivat -30 %. Oikea hintahan tälle originalille on 52 €. Mutta hei, hätä ei ole tämän näköinen! Ainakin uusimman Trendin, Cosmopolitanin, Kauneus&Terveys -lehden, sekä oliko vielä että ELLEnkin mukana tulee Kicks-lehtinen, jossa on mukana -20 % -kuponki valitsemastasi tuotteesta! :)

Nyt voin minäkin huutaa hep! Tästä lähtien käytän kesällä ja talvella täysin eri meikkipohjaa! ;)

Innostuitko kyseisestä meikkipuuterista, vai onko sinulla jo kokemusta bareMineralsin tuotteista? Mitä meikkivoidetta sinä käytät kesällä ja talvella?

Hanna-Reetta

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulosti kyllä niiiin maksetulta mainokselta! Tuote varmaan on hyvä, mutta ylimainostaminen nostaa karvat pystyyn.

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Ai jaa, vai kuulosti? :D Suosittelen tuota vaan ihan puhtaasti omien kokemusten ja totaalisen innostuksen perusteella - ei tätä kukaan ole mua pyytänyt mainostamaan/tällaista postausta tekemään. Eli oot kyllä hieman väärässä, että olisi maksettu. :) Nuo tiedot mitä tuohon kirjottelin, lueskelin bM:n infolehtisestä mikä mulla oli, ja kun latelin ne tähän postaukseen tuolleen peräjälkeen ja into piukeena, niin voi kai siitä sitten saada tuollaisenkin käsityksen. Sitä paitsi, eiköhän nuo tuollaiset sponssausjutut ja mainostajat ole noiden isompien blogien perässä, että en kyllä oikein edes näkis kovin realistisena tuota, että tänne olisi mitään tollasta mainostuspyyntöä edes tullutkaan.

Minna kirjoitti...

Ei hemmetti, tätä mä lähden nyt metsästämään! Oon tässä pähkäillyt, että mistä ostan mineraalimeikipuuteria nyt, kun Elizabeth Arden loppus ja sitä mun käyttämää sävyä ei ollu enää Pretty.fissä. Ja toinen mitä oon käyttäny on BellaPierre, jota myydään Kampissa (joo, en oo menos Hesaan vähään aikaan) ja netissä vissiin Jenkeistä saakka.

Thanks kun selvitit homman mun puolesta! Off to Kicks tomorrow! ;D

Minea kirjoitti...

Kuullostaa kyllä hyvältä :) Itse oon ainakin tykännyt kaikista semmosista mineraali-tuotteista!
Onhan tuote hintava, mut oon kyl sitä mieltä et laadusta kannattaa/pitää maksaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos tuo olisi NIIIIN SUPER HYPER parasta, niin MIKSI et käytä sitä sitten vaan tunget kuitenkin jotain muuta nestettä...hmmp?! Jos se on sitä parasta ja huippua ja the best, niin kyllä silloin sen pitää syrjäyttää kaikki muu!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Minna: Kiva kuulla, että sie innostuit! :) Mie olen ainakin erittäin tyytyväinen tuohon, ja niin ovat olleet pari muutakin tuttua, jotka käyttävät tuota samaa. En olekaan kuullut edes mistään BellaPierrestä, mutta Arden on tuttu. :) Hihi, oleppas hyvä! ;) Toivottavasti tykästyt sinäkin tähän!

Minea: En voi kyllä muuta ku yhtyä mielipiteeseesi! Jos on kyse meikeistä tai ihonpuhdistuksesta, niin mie en tingi kyllä laadusta. Onhan ne sitten aina hiukan hintavampia, mutta onneksi on alennuskupongit ja kampanjatarjoukset keksitty, jotka kyllä aina tilaisuuden tullen käytän! ;) Itse ostin tuon BM:n juurikin kampanjahintaan. :) Ja onhan sitten niitä "edullisempiakin" markettilaatuisia meikkejä aivan valtavasti tosi hyviä, että en mie kyllä ole mitenkään merkki-/laatu-uskollinen siinä mielessä. Kyllä tulee edullisempiakin ostettua paljonkin. :)

Anonyymi: No ihan siitä syystä en käytä vielä tätä, että ostin hieman reilu kuukausi sitten tuon mainitsemani nestemäisen meikkivoiteen, niin olisi sääli heittää se jo näin pian jonnekin lojumaan ja odottamaan seuraavaa talvea, tai hylätä se kokonaan. Tykkään kuitenkin sitäkin valtavasti, mutta juuri siksi ostin kesälle uuden, että se nestemäinen olisi kesällä aivan liian paksu. Sipä paisti - kesämeikipuuteriksihan minä tämän Baren ostin, joten pysytään nyt siinä että kesällä sitä sit käytänkin. :) Mutta loistava tämä on, jokaisen kehun arvoinen, ja sitähän minä just sanoin, että himottais jo avata!! :D Mutta säilyypähän pitempään, kun ihan vielä ei mene availemaan. :)

mad-sanna kirjoitti...

mä oon pomppinu aina tään postauksen yli mut nyt päätin lukaista sen ja kuulostaa hyvin lupaavalle tuotteelle. Kohta mun meikki voide alkaakin olla ihan finaalissa ja pitäis uutta miettii. Oon aikasemminki miettiny noita mineraali systeemeitä, mut tuntuu vaa et ne ei olis mitenkää erikoisempia kuin puuterit... hmm pitää käydä testaamassa. Hinta on kyl aika suolanen, tiiäks yhtää vastaavanlaisia mut edullisempia?

Hanna-Reetta kirjoitti...

mad-sanna: Hihi, hyvä että kummiskin ennen pitkää luit tän. ;) No tuota, on tuollaisia mineraalimeikkivoiteita muillakin, mutta 100 % mineraalimeikkivoiteita mie en tiiä millä muulla merkillä olis. Lorealilla on se, missä on semmonen huiskula päässä, ja sitä joskus käytinkin, mutta se ei oo 100 % luonnon mineraalia. Siellä on sit kaikkee lisättyy kökköä mukana. Mut se on samantyylinen ja paaaljon edullisempi. Muista en sit kyl tiiä että millä olis, mutta kyllä niitä muillakin varmasti on. Joe Blascolla ehkä? Mut nekin on kalliita.
Mie satsaan meikeistä ehkä eniten just meikkivoiteeseen koska se on miun tärkein meikki, niin saa ollakin arvokkaampi/laadukkaampi.. :D Mietin ennen ihan tismalleen samaa, että ei ne nyt hitto voi olla puuterii kummosempia noi mineraalijutskat, mutta olin kyllä ihan väärässä. Kandee kyllä käydä testaamassa, ja just kesää ajatellen oikeesti ihan täydellinen tuote! :))

Anonyymi kirjoitti...

Minä just tilasin tätä feelunique.com:sta kun oli siellä alennuksessa ja sitä kovasti kehuttiin. Nyt sitten harjoittelen käyttöä (vaikuttaa tosi lupaavalta) ja googlasin että mitäs siitä netissä suomeksi sanotaan ja sun postaus osui ensimmäisten joukossa silmään. Tuo Kicksin hinta on kuitenkin hurja, sillä maksoin omasta purkistani kotiin kannettuna alle puolet siitä!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Joo, kyllä näitä netistä kannattaa varmasti tilata, takuulla kyllä halvemmaksi tulee mitä täältä Suomesta ostettuna. Itse ostin kuitenkin Kicksistä, se olikin siinä vaiheessa ymmärtääkseni ainoa Suomessa bM-meikkipuuteria ihan liikkeessä myyvä ketju, mut nyt on vissiin tullu joihinkin Sokoksiin tuota. Tosin voihan sitä olla muissakin myymälöissä, mutta itse en ainakaan tiedä että missä muualla sitä olis! :D Toivottavasti oot tykänny tuosta, mie ainakin tykkäsin. <3