15. maaliskuuta 2011

Hakusessa jenkkismile

Huoh, tää oli taas näitä päiviä, kun aamutuntien opettaja huomaa seitsemältä aamulla oman kultamussukkapikkuisensa olevan kipeä, eikä kerkeä ajoissa kahdeksalta alkaville tunneille tulevia oppilaitaan varoittaa, että aamutunnit on peruttu. Raahauduin siispä pahaa-aavistamattomana koululle vain kuulemaan, että aamun kolmoistuntia ei pidetäkään. Sen sijaan, että olisin voinut nopeammalla tiedonkululla tulla kouluun vasta puoli kahteentoista ja nukkua pidempään, heräsin jo hieman jälkeen viiden keretäkseni 7:25 lähtevään bussiin. Kyllä, olen hidas aamuisin. :D Noh, eihän näille mitään aina voi, varsinkaan jos opettajalle tulee este vasta kyseisenä aamuna. Itseopiskeltiin Iinan kanssa puoli tuntia yrityksiin liittyviä lakipykäliä ja momentteja, kunnes luovutettiin ja häivyttiin aamukahville. Yksissä tuumin päätettiin, että eiköhän tämä päivä ollut sitten tässä, ja häippästiin koko opinahjosta. Varsin tehokas päivä siispä mulla takana! :D

Mikään ei ole muuten ihanampaa, kun arkipäivän aamuna kuljeskella ostarilla yksin. Kauppakeskus Akselissa olivat putiikit vasta nostamassa esirippujaan saapuessani sinne suorittamaan muutamia ostoksia olemattomaksi jääneen koulupäiväni jälkeen. Aivan fantastista, kun ainoat joita kauppakeskuksessa näkee, ovat joko äitejä pikkuistensa kanssa, tai sitten leppoisia mummuja ja pappoja aamukahvipuuhissa. Kaupoissa ei ole minkään valtakunnan tungosta tai jonoa, joten viitsii jopa käydäkin kaikkialla. Täytyy kyllä joskus arkiaamuna jos sattuu olemaan vapaata mennä vain pällistelemaan ostarin tunnelmia sekä fiilistelemään menoa. Tänään oli vielä niin ihana ilmakin, että paljon oli edellämainitsemiani ihmisryhmiä liikkeellä. Oli mulla tosiaan muutakin asiaa Akseliin kun pelkkää fiilistelyä, sillä kipaisin apteekissa sekä jälleen kerran meikkiostoksilla Kicksissä.

Päivän asuni näytti muuten tänään tältä:



Paita / hm, liivi / Motivi, farkut / Only, korut / Guess & Nomination & korvikset Ranskasta, laukku / Guess, kengät / UGG


Yleensä kiinnitän ihmisissä ensimmäisenä (oli sukupuoli sitten nainen tai mies) huomiota kahteen asiaan: ryhti ja hampaat. Mikään ei ole ihottavamman näköistä kuin epäryhdissä rönöttävä tyyppi, tai sitten taas toisaalta mikään ei ole kadehdittavampaa kuin suora, hohtavan valkoinen hammasrivistö. Ryhtini pyrin itse pitämään yleensä suorana eli aina jos tiedostan valuneeni rönötysasentoon, köh köh :D, mutta mitä hampaisiini tulee, ne ovat mun hirvee ongelma. En tiedä onko mulla sitten niin keltaiset luut vai mitä helvettiä, mutta purukalustoni ei meinaa ikinä tulla säihkyvän valkoiseksi. Harjaan hampaita ihan neuroottisesti kaksi kertaa päivässä, ja käytän aina valkaisevaa hammastahnaa. Olen kokeillut ainakin paria kolmea markettien "valkaisevaa" hammastahnaa, sekä käynyt myös apteekista hakemassa pari tuubia valkaisevaa Emmelleä. Suoraansanottuna eroa en juuri koskaan ole lopputuloksessa huomannut vaikka millä olen yrittänyt harjata, mutta tänään taas muita asioita apteekissa hoidellessani satuin tutkimaan hammastahnahyllyä uudelleen, ja otettua neuvoja apteekin selkeästi elämäänsä kyllästyneeltä farmaseutilta. En tajua millasia tympääntyneitä ihmisiä on palkattu Akselin Uusi Apteekkiin, minua palvelleet apteekkarit ovat nimittäin aina olleet kyseisessä paikassa tosi tympeitä ja kylästyneen oloisia. Terveisiä vaan Mikkelin Uusi Apteekkiin. :D

Joka tapauksessa sain suosituksen kokeilla Yotuel All In One -hammastahnaa, jonka nyt todella pitäisi valkaista sanonko minkä värinen purukalustoni. Hammastahna sisältää karbamidia ja peroksidia, joita hamppilääkärit käyttävät valkaisutoimenpiteissään. Kyseisellä hammastahnalla tulisi pestä hampaat kolmesti päivässä, ja olen nyt erittäin odottavaisin mielin ottanut hammastahnan käyttööni. Mitään ennen ja jälkeen -kuvia en aio tänne laittaa tai katsotaan sitten niitä jälkeen -kuvia, jos oikeasti olen tulokseen tyytyväinen, mutta hitto vie jos kuudentoista euron hammastahnalla ei hammasrivistöni ole yhtä jenkkismileä, niin sitten kyllä hommaan jonkun valkaisevan hammasuunin/IsoSmilen valkaisuliuskat/varaan ajan hammaslääkärin vastaanotolle. Olen meinannut ehkä sata kertaa tilata IsoSmilelta valkaisuliuskoja, mutta viikonloppuna luin niistä aika huonoa palautetta, niin jos nyt vielä hieman lykkäisin sitä tilausta. Ketä yritän huijata, aivan varmasti on kohta menossa tilaus IsoSmilelle tältä suunnalta, uskokaa pois.. :D


Onko teillä kokemusta IsoSmilen valkaisuliuskoista? Mitä mieltä niistä? Olen lukenut jonkin verran juttua ja mielipiteitä, mutta kysynpä nyt vielä teidän mielipidettänne asiasta, jos vain niitä olette testailleet. Huomisessa postaukseessa vuorossa ovatkin sitten Kicksin kosmetiikkaostokseni, mutta pientä pinkkiä-vinkkiä saatatte saada jo noista tämän päivän asukuvia tarkasti katsoessanne! ;)

Hanna-Reetta

11 kommenttia:

iinap kirjoitti...

Voin kertoa että mulla on IsoSmilen nettisivu tossa mun kirjanmerkeissä, muaki himottais kokeilla niitä liuskoja:D Ja oon ainaki joskus lukenu muistaakseni ps. i love fashionista ja too fast for lovesta jotain arvosteluja, ja ihan positiivisia sellasia!
Terv. luonnostaan keltaluinen kahvin ja pepsin uhri;D

Jenni kirjoitti...

Minä voin ainakin noita IsoSmilen liuskoja suositella:) Tietysti tulos on yksilöllinen, mutta ainakin mulla nuo liuskat on jokakerta tuottaneet huomattavia tuloksia. Itsekin olin tosi skeptinen alkuun, mutta todella kannatti kokeilla! :)

anni kirjoitti...

Olit kommentoinu mulle, joten tulin myös sun blogia katsomaan. Tosi kiva tuo sun päivän asu! :)

Unknown kirjoitti...

Eipä ole koskaan tullut hampaita valkaistua. Mua kiehtois mennä ihan hampilääkärille hoitamaan asia jossain vaiheessa...sitten kun on manitsuikkaa kustantaa... Olisi kyllä miljoona asiaa kun haluaisin tehdä :)...

Toi on niin rasittavaa, jos opettaja peruu tunnit ihan viime tipassa. Meillä yks opettaja tuli kipeänä koululle kertomaan, että sinä päivänä ei ole tunteja ja kurssi siirtyy jatkossa verkkoon. Eniten kävi sääliksi niitä, joilla ei sinä päivänä ollut muita tunteja ja niitä, jotka ajaa toiselta paikkakunnalta kouluun (yhellä kaverilla on 1,5h ajomatka). Eikö sitä s-postia vaan vois käyttää? :D

kaappipissis kirjoitti...

miula oli myös synnynnäisesti tosi keltaiset hampaat ja ne tummui entisestään tupakoinnin ja kahvittelun myötä. kävin vajaa kaksi vuotta sitten suuhygienistillä teettämässä jenkkiohjelmissa käytetyn ZOOM!-valkaisun ja voin suositella! hintaa on 500e, mutta tällä saa pysyvän lopputuloksen (käsittääkseni nuo halvemmat menetelmät eivät tuota pysyviä tuloksia) jonka saa toki pilattua itse käyttämällä tummentavia tuotteita. ite en ole käyttänyt tupakkaa, kahvia, teetä, coca colaa tai punaviiniä kertaakaan valkaisun jälkeen :D

Anniina kirjoitti...

Ai kävit apteekissa miun suosittelujen jälkeen! :) se miun on vaan elmex-nimistä ja tosiaan niin "vahvaa" että voi käyttää vain kaksi kertaa viikossa. Ja ehdottomasti nyt se sähköhammasharja hankintaan niin kyllä kiiltää hampaat! Mie ainakin näillä keinoin saan kuulla tosi usein miun "valkeista hampaista". :D

Nanna kirjoitti...

Mä oon taas kuullut noista valkaisuliuskoista (siis ihan yleisesti), että niiden käyttö ei ole kovinkaan mukavaa. Hampaita saattaa mm. särkeä. :/ itse ainakin kääntyisin ehkä hammaslääkärin puoleen, vaikka se onkin huomattavasti tyyriimpää. :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

iinap: Joo, mua houkuttaa tilaus kans kamalasti! :D Mutta ei parane kyllä vielä mennä tilailee. Mie oon myös lukenut Ps.ILF:sta positiivista palautetta liuskoista (toki kyllä myös muualtakin), mutta myös huonoakin olen kuullut. Ei siinä auta kun itse kokeilla kuinka liuskat käyttäytyvät omissa hampaissa! :D

Jenpu: Kiitos mielipiteestäsi! :) Juuri siun postauksista sainkin toisaalta sitä hyvää palautetta liuskoista, ja hyvä kuulla, että toimineet ovat!

anni: Kiitoksia! :)

Minna: Haluaisin itsekin hammaslääkärin käsittelyyn hampaitteni kanssa, mutta tosiaan sitä manitsuikkaa odotellessa täytyy tyytyä tuollaisiin kepulikonsteihin. :D
Voi ei, tosiaan onneksi itse olin vain inhimillisen bussimatkan päästä kotoa, niin ainoastaan tuo turhan takia aikaisin herääminen ärsytti. :D Ja miks tosiaan ei voi sitä sähköpostia käyttää, varmasti ärsyttävää kun noinkin pitkän matkan takaa oli kaveris ajanu ihan turhaan koululle. :s

kaappipissis: Ooh, kiehtovaa! Juuri joku tuollainen olis niin unelmallinen, mie haluun kanssa ZOOM!:valkaisun! :D Kuin oot pystyny olee erossa noista joistain tummentavista tuotteista, miulle tuottais teestä, kokiksesta ja punkusta luopuminen ihan kauheeta tuskaa. :D

Anniina: Siulla on kyllä todella valkoiset hampaat, ymmärrän täysin miks kehuja satelee. :) Oon ennenkin tosiaan apteekista tuota Emmelleä ostellut, mutta nyt kysäsin sitä siun suosittelemaa, ja tiiäkkö.. Se farmaseutti siellä apteekissa ei edes tiennyt tuollaista tuotetta olevan olemassakaan, mitä käytettäs vaan pari krt viikossa? Eli wtf? :D En tienny/muistanu tuota siun tahnan merkkiä vielä silloin, niin kuvailin sitä vaan sillee niiku sie olit miulle kuvaillut, ja ei se yhtään osannu sanoo. :D Mutta testailenpa nyt tuota ostamaani, ja se sähköhammasharja täytyis kyllä ehdottomasti tuoda kotoa tänne Mikkeliin, jos kerran niin suosittelet! ;)

Nanna: Ahaa, tuota en ole minä kuullutkaan, että voi olla kivuliastakin. Hmm.. Hammaslääkärikäynti valkaisumielessä olis kyllä todella kiva, mutta sitä varten täytyy tosiaan säästää hieman pidempi penni. ://

Anniina kirjoitti...

Haha eikä, tosi outoa! :D kyl sitä varsin löytyy sieltäkin. Omani ostin Lappeenrannasta ja oon nähnyt kahdessa muussakin apteekissa niitä. Siinä lukee vielä isolla pakkauksessa sekä tuubissa et 1-2 krt viikossa. :D ehkä ne tosiaan on siellä Mikkelin uusi apteekissa (vai mikä lie) ihan uupeloita. :D

kaappipissis kirjoitti...

ei oo tuottanu kyllä ollenkaan vaikeuksia kun hyvän syyn takia on lopettanut tummentavat tuotteet :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anniina: Voi ei, no miun pitää kyllä joskus kattoo itse sieltä uudelleen kun tiedän merkinkin nyt, kun eivät ne farmaseutit täällä tiedä näköjään mistään mitään. :D Ja jos vielä kerran pakkauksessakin vielä niin isolla lukee! :D Oi voi..

kaappipissis: Tottapa hyvinkin, tuollasen hinnan jälkeen kyllä kuuluukin olla nyyhkimättä niiden tummentavien tuotteiden perään. :D Hehe.