17. huhtikuuta 2011

puuttuva palanen


Jep, kuten jo muutamat (eli ehkä innokkaimmin matkustelevat Henni ja Anna) arvasivatkin, Rodokselle on varattu matka toukokuulle. :) Ja ai että olen tohkeissani!!!! Oon aivan mielettömän innokas matkustelija, oli kyse sitten ulkomaanmatkoista, tai ihan Suomessa muissa kaupungeissa ja paikoissa pyörimisestä. En ole ulkomailla kamalasti päässyt käymään (johtuu ehkä perheestäni, joka ei harmikseni ole pätkän vertaa ulkomaanmatkailijatyyppiä), sillä edellisessä postauksessani näkyneen neljän maan (USA, Tsekki, Ranska ja Venäjä) lisäksi oon käyny kolmesti Tallinnassa.

Aikasemmista ulkomaanmatkoistani kaksi on järjestynyt koulun kautta, Ranskaan menin kaveria tapaamaan, ja USA:ssa vierailin sukulaisten luona. Kertaakaan en oo siispä ollut ihan kunnon turistilomalla, kun esim. hotellissakin oon ollu vaan tuolla Pietarin reissulla. (No plus kans Tallinnassa...) Nyt sitten pääsen ensimmäistä kertaa rantalomalle ihan turistiksi, kun mennään poikaystävän kanssa viikko viettämään lomaa Rodoksen lämpimän auringon alle. Tätä matkaa on suunniteltu jo viime kesästä saakka, ja nyt sitten vihdoin tuli sellanen sauma, että päästään molemmat lähtemään.

21. toukokuuta nousee lentokone ilmoille ja suuntaa Lontoon ja Ateenan kautta Rodoksen saarelle. Mennään majoittumaan viikoksi Falirakin kylään, ja meillä on ollut jo hyvän aikaa selkeät suunnitelmat, missä ainakin täytyy käydä ja mitä kaikkea pitää tehdä. Yritän kuitenkin pitää loman ihan lomana, sillä oon aika kova järjestelemään ja aukatauluttamaan arkeani ihan neuroottisesti. :D Nyt jos vaikka ihan menis fiiliksen mukaan.

Onko siellä ruudun toisella puolella Rodoksella käyneitä? Voisin tähän postaukseen ottaa vastaan kaikkia kivoja paikkoja missä kannattaisi käydä, ravintolasuosituksia, shoppailumahdollisuuksia, ja kaikenlaista nippelitietoa Rodoksesta ihan teidän omien kokemusten pohjalta! :) Tokihan me nyt ollaan etitty netistä paljon tietoa mitä kannattaa Rodoksella tehdä, mutta kokemukset ovat aina kokemuksia. 8) Tästä alkaa miun ehkä tuskallisin viiden viikon odottelu, hehe! :D

12 kommenttia:

mad-sanna kirjoitti...

Kivaa et pääset lomalle ja vielä mieleisees kohteeseen :) Älä ota tätä ittees mut mä en itse henkilökohtaisesti kamalasti Rodokselle sun muille turistirantalomamestoille syty, mut mä odotan hyvin mielenkiinnolla et millanen loma sulla on edessä :) Ite suunnittelen tällä hetkellä matkaa Berliiniin/Moskovaan/Amsterdamiin nyt kesäks. Toiv pääsisin käymään noissa kaikissa mestoissa! Sit syksymmällä jos lähtis Kiinaan tai Thaikkuun kiertää, läheks messii? ;))

Jenni kirjoitti...

voi että kuulostaa ihanalta! olen itsekin käynyt Rodoksella ja majoittunut juuri Falirakissa oisko ollu vuos 2007? :) se on tosi ihana paikka ja rannat on tosi upeita! ainoo huono juttu on, että siitä on jo vähäsen aikaa ni en kaikkia paikkoja muista, mut siinä rannassa missä meidän hotellikin oli, on ihania pikku putiikkeja tai kojuja (miks niitä nyt ikinä sanotaankin) ja sieltä ostin varmaan viidet kengät ja muuta ihanaa tavaraa itselleni!
oikeen hyvää loman odottelua ja kevättä!

Jenni kirjoitti...

Me oltiin L:n kanssa Rodoksella melkeimpä tasan vuosi sitten! Ihana paikka, ja jo toukokuun alussa kun siellä vierailtiin, oli aivan järjettömän kuumat helteet.

Ehdottomasti kannattaa käväistä Rodoksen vanhassa kaupungissa; parhaat ruokapaikat ja suloiset pikkuputiikit löytyvät sieltä. Erityisesti mieleen on jäänyt Romeo niminen ravintola vanhan kaupungin ytimessä. Tuokin suht kohtuuhintainen, mutta kaupungin laitamilla voi päästä herkuttelemaan erittäin halvallakin.

Shoppailumahdollisuuksia ei niin järjettömästi ollut, mutta niitäkin ihan sillain sopivissa määrin. Mitä nyt muistan, niin ainakin mm. Guess ja Zara löytyvät tuosta ihan vanhan kaupungin läheltä.

Jotain paikkoja mitä kannattaa myöskin tsekata on tottakai nuo ihanat rannat ja Falirakin vesipuisto. :) Tässä nyt ainakin jotain, mitä mulla tuli mieleen tuosta ihanasta Rodoksesta!

Henni kirjoitti...

Ajastan huomiselle iltapäivälle postauksen Rodoksesta kuvineen :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi teillä ihanaa reissua luvassa, ja niin pian! :D

Mä en itse ole koskaan käynyt Rodoksella, mutta olen kyllä kuullut kehuja siitä kohteesta :)

Nanna kirjoitti...

Ihanaa jee! :) Kreikka on ihan paras lomakohde, itse olen käynyt siellä noin 11 kertaa. Melkein joka kerta vielä eri kohteessakin. :) Ja teillähän ei ole edes pitkä aika enää tuohon lomaan! Mulla on odotusta omaan lomaan yli puolivuotta. :D

Anonyymi kirjoitti...

Oi, itse olen myös halunnut kauan lähteä jo Rodokselle, en ole siellä siis koskaan käynyt. Talvella kävimme siskon kanssa Kanariansaarilla, Puerto Ricossa, koska silloin on vielä Rodoksella niin kylmä, ettei sinne kannata mennä. Nyt keväällä siellä on varmasti tosi kivat ja lämpimät säät :) Ollaan tässä siskonkin kanssa suunniteltu, että jos saadaan rahat vaan kasaan niin lähettäis sit syksyllä sinne Rodokselle vihdoin :)

Mutta tosi kivaa matkaa teille ja nauttikaa lomasta :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

mad-sanna: Juu, en toki ota. :) Me haluttiin J:n kanssa aloittaa ihan näin kliseisellä turistilomakohteella tää meidän yhteinen matkustelu, ja Henni on kertonut mulle Rodoksesta niin paljon kivoja juttuja, että se oli sit ehdottomasti sellanen paikka, minne halusin heti ekana suunnata. Mut joku tollanen kaukomaanreissu olis aivan IHANA, kun oliskin vaan niin paljon rahaa tai sais säästettyä niin pitkään et ois varaakin.. :D Ois kyl kiva hei lähteekki messiin! ;) Tällaset rantalomat tuosta läheltä kun on niin paljon edullisempia, niin paljon helpompi on ottaa ja lähteä näinkin lyhyellä varoitusajalla, kun että viiden viikon päästä! ;) Olis kyl kans ihana matkata joskus just kans Berliiniin tai Moskovaan! Oon kuullu, että Amsterdam on mielettömän kaunis keväällä. :)

Jenni: iso kiitos kommentistasi! :) Ompas kiva kuulla, että rannat ovat oikeesti hyviä (kyllähän noissa matkaoppaissa aina sanotaan että "hyvät rannat", mutta niinhän ne aina kehuu omia.. ;)), ja varsinkin kävi heti innostamaan nuo kojut, että mitä kaikkea shopattavaa sieltä voikaan löytyä! Nyt oon kyllä vielä enemmän innoissani matkasta! :D Kiitos paljon, ja mukavaa kevättä siullekin! :)

jenni: Aivan loistavaa kuulla, että lämmintä piisas jo toukokuun alussa! Nuo ilmat just onkin tässä vähän jännittäny, kun olaan mietitty, että "riittääkö" meille joku Rodoksen sääkarttojen lupailema 23 astetta.. :D Toivottavasti on enemmänkin hellettä, sillä toivon aivan mielettömän paahtavia helteitä matkallemme! ;)
Kiitos muutenkin kommentistasi, Falirakin vesipuisto ja juuri tuo vanha kaupunki meillä onkin tarkoitus vilkaista. Romeo -ravintolan pistän kyllä ehdottomasti korvan taakse! Ja ooh ihanaa, että sieltä löytyy Zara! Sinne siis shoppaamaan! ;) Samoin kun noihin pikku putiikkeihin vanhassa kaupungissa. :)

Hjenn: ISO KIITOS!!!!!!!!!!! :))) Meen kyllä välittömästi huomenna illasta sen ihan innoissani lukee! 8)

Sofiina: Me lähetään katsomaan, onko Rodos kehujen arvoinen. ;) Mutta uskon siihen kyllä 100 %:sti. Totta, tää matka tulee kyllä aivan ihanan pian, ei tarvitse kuukausitolkulla kärvistellä ja odottaa matkaa. :) Mutta toisaalta kun ystäväni kanssa mietittiin, niin se odottaminen (sekä pelkkä matkan suunnittelu) on ehkä yksi jännittävimmistä osioista! ;)

Nanna: Oih, 11 kertaa?!? :D No se kyllä kertoo jo jotakin, että tykkäät maasta. Oon varma että miekin ihastun Kreikkaan, sillä kun yhdistetään ranta- ja kaupunkiloma, historialliset nähtävyydet, AURINGONOTTO, kreikkalainen ruoka ja shoppailu, niin luultavasti mikään ei voi mennä pieleen! ;) Tää matka tulee kyllä ihanan pian miulla. Minne päin te ootte puolen vuoden päästä suuntaamassa? :)

Anonyymi: Oih, toivotaan todellakin, että teillekin järjestyy ihana Rodoksen matka syksylle! :) Oon kyllä tosi kovasti tätä odottanut, ja nyt ainakin minun odotukseni palkittiin. :) Ja niitä hyviä ja lämpimiä ilmoja toivotaan tuolle toukokuun lopulle. ;) Haluisin joskus käydä itsekin jossain päin kanariaa, vaikka kunnon turistirysiksi niitä kaikki sanovatkin. Joku Teneriffa, Cran Canaria, tai just Puerto Rico olis hirmu kivoja kohteita! :)
Kiitos, aiotaan kyllä nauttia lomasta täysin siemauksin. ;>

Paula kirjoitti...

Rodoksella kivointa on kyllä vanha kaupunki! Siellä on sopivasti pikkuputiikkeja, tunnelmallisia kuppiloita ja ravintoloita! Jos teillä on aikaa, kannattaa hypätä keskustassa sellasen pikkusen "turistijunan" kyytiin, joka ajaa ympäri kaupunkia ja ylös vuorelle, josta on kauniit näkymät merelle. Lisäks Rodokselta pääsee aika halvalla päivän reissulle Turkin Marmarikseen esim. shoppailemaan ;)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Paula: Kiitos kivoista vinkeistä! Tosiaan vanhassa kaupungissa käynti on takuulla "to do" -listamme ihan kärjessä, ja varmaan haluan näillä tiedoilla vierailla siellä vaikka joka päivä! :D Pikku putiikit ja just kuppilat&kahvilat houkuttelevat aivan valtavasti!
Tuo turistijuna pitää aivan ehdottomasti pistää korvan taakse, kuulostaa hyvälle! :) Mutta varmaan - harmikseni - ei Marmariksella keretä piipahtamaan kuuden päivän lomallamme, lennot kun verottavat kokonaisen päivän lomasta. :/ Mutta Rodoksessa itsessään on takuulla niin paljon nähtävää, että shoppailuretkeä Marmarikselle voisi harkita sitten seuraavan reissun aikana, hehe! ;)

Laura kirjoitti...

Täällä on yks joka ois menossa myöskin Rhodokselle, toukokuussa :D huvittavaa, ties vaikka olisimme siellä samaan aikaan!
En oo kyllä vielä jaksanu yhtään suunnitella reissua, saas nähä jaksanko ollenkaan :P eiköhän nuo hotellilla tiiä mitä siellä kannattaa tehä. Siihen luotan. Me varmaan vuokrataan pyörät ja poljetaan kattelemassa maisemia, sillain tehtiin viimekski niin tulee vaihtelua rantalomailuun, saa väriä sillai in action, jos kyllästyttää hietikolla makailu :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Laapa: OHO, no aika hauska sattuma! Ehkäpä siis nautiskelemme lämpimästä auringosta samaan aikaan samalla saarella! :D Milloin teillä on lähtö?
Meillä kun on poikaystävän kanssa nyt ensimmäinen yhteinen matka, niin minä oon tosiaan, niiku tossa jo sanoinkin, ehkä vähän liiankin innokkaasti reissutekemistä suunnittelemassa. :D Hehheh..
Ja kuulostaa aika kivalta tuo pyörän vuokraaminen! Varsinkin jos on lomaillut jossain paikassa monta kertaa, ja nähtävyydet ja kaupat ovat jo vähänkin tutumpia, on varmasti ihana tehdä jotain erilaista! 8)