2. kesäkuuta 2011

Rodokselta kotiutettua

Heissan kiireen ja kaaoksen keskeltä!

Kiirettä on pitänyt nyt niin kovin, että vaikka kuin olisin halunnu tulla postailemaan jo Rodos-kuulumisia sekä shoppailujani aikaisemmin, niin en ole näiltä seinien maalailupuuhilta, siivoamisilta ja paikkojen juhlajärjestelyiltä millään joutanut koneella istuskelemaan. Kaikkiin kommentteihin sain kuitenkin nyt vihdoin tänään vastailtua kun lomalla siihen hommaan päätin olla puuttumatta, ja nyt vihdoin ihan yömyöhällä pääsen blogiakin päivittämään ihan kunnollisen postauksen muodossa. No, nyt ei väsytä yhtään eikä lomalla katsota kelloa, joten eipä välitetä tuosta epäinhimillisestä kellonajasta tällä kertaa. ;) Kahden viikon kesäloma loppuukin minun osaltani ylihuomenna, kun palaan Mikkeliin työn tekoon. Työpäiviä ei tosin siellä ole enää kun viisi jäljellä, jonka jälkeen ensiviikon torstaina suuntaan kesäksi jäädäkseni maailman parhaimpaan kesäkaupunkiin: Savonlinnaan! :) Täällä mulla alkaa viikon päästä perjantaina sitten kesätyöt Kerimaan golf clubin kahviossa, ja siellähän se aika vierähtää ainakin tuonne elokuun puoleen väliin saakka. Samassa paikassa hääräilin myös edellisen kesän.

Mutta tarkoitukseni ei nyt suinkaan ollut tulla päivittelemään kesätöistä ja siivouskuulumisista, vaan nyt vihdoin esittelen teille Rodoksen shoppailuni! :) Massia siellä kului enemmänkin syömiseen ja elämyksiin, mutta shoppailtuakin tottakai tuli. Mitään hirveitä määriä en todellakaan Rodoksen kaupoilta Suomeen mukaani kotiuttanut, vaikka Suomen puolella ennen matkaa olinkin paniikissa lueskellut matkatavararajoituksia ja pyrkinyt pakkaamaan äärimmäisen vähän tavaraa, että sinne laukkuun jää sitä tilaa tuoreillekin vaatteille ja tavaroille! Tässäpä kuitenkin tulevat nuo Rodoksen shoppailuni:


Ensimmäiseen ostokseeni olen aivan umpirakastunut, ja mitä enemmän tuota ihanaa mustaa Falirakin katukaupasta löytynyttä jumpsuittia pidän, sitä enemmän siitä tulee mun suosikkivaate. En ollut koskaan aikaisemmin ollut liiemmin innostunut jumpsuiteista, eikä ollut koskaan mielessäni käynyt edes sovittaa moista vaatekappaletta, kunnes poikaystävä yhdessä puljussa ihan vitsillä heitti et "hei, kokeiles tätä paitaa, tässä on housut samassa!" :D Sovituskoppiinhan se sit meni puolivitsillä, ja alkukauhistelujen jälkeen ihastuin tohon ihan hullusti. Matkustin tuossa asussa Rodokselta pois, ja ei kyllä ehkä letkeempää asua enää olis voinu matkalle valitakaan. Ihana pitsi edessä ja pehmeä beige vyö kruunaavat miun kesävaatteen numero 1! <3 Parempaa kuvaa jumpsuitista sitten päivän asun muodossa, sillä eihän tuosta Erkkikään ota selvää tuossa henkarilla.


Yksiolkaiminen korallinvärinen kesämekko on sekin peräsin majoittumiskaupunkimme Falirakin katukaupoista. Tuota vilkuilin loman alusta asti eräässä putiikissa, ja vihdoin viimeisenä päivänä sitten päätin sen sitten kuitenkin ostaa. ONNEKSI, sillä tuo on aivan täydellisen värinen ja mallinen! <3 Rusketuksen kanssa varsinkin todella ihana! <3


Miulla pitäis oikeesti olla joku mallinukke jonka päälle laittaa nää vaatteet kun näitä kuvailen ja esittelen. Kattokaa nyt tuotakin mekkoa kuin lirulta se näyttää tuossa henkarissa!!! :D No kuitenkin, tuo yksiolkaiminen pinkki mekko löytyi myös viimeisenä päivänä katukaupasta Falirakista. Mulla oli suunnitteilla etsiä reissulta juhlamekkoa pikkuveljen lakkiaisiin, ja peli oli jo siinä vaiheessa ihan menetetty, kun Rodoksen kaupungistakaan en sitä löytänyt. Viimeisenä päivänä sitten löysin tämän, ja olin jo ihan varma, että tää on miun juhla-asu lauantaille. Mutta nyt en olekaan enää niin varma paanko tuota juhliin, sillä tuo ei ole kovin juhlava materiaalinsa vuoksi. Juhlapuvun tulisi mun mielestä olla "kahisevaa kangasta" tai jotain hieman "yleellisempää" materiaalia, kuin vaikkapa joku perustrikoo. No tämäpä on juurikin viimeksi mainittua perustrikoota, ja apua en yhtään tiedä onko tuo nyt kuitenkaan hyvä asu sit lauantaille.... :S Hirveet paniikit tuosta juhla-asusta..Off topic, kävin tänään kattomassa Hennesin tarjontaa juhlamekkojen saralla, ja selkeesti pitäis oikeesti olla kokoa 46 jos enää haluaa juhlamekon löytää. Tiedän, oon jo myöhässä tän asian kanssa, mutta laskin niin tuon Rodoksen varaan kun en Nellystä tai Asokseltakaan mitään sit tilannut... :( Mutta aina on tietysti vaihtoehtona laittaa oma lakkiaisasu uudelleen päälle! ;)


Sephorasta ostin herkullisen tuoksuisen vartalonkuorinnan. Mmm, karpalo.. <3


Jostain syystä unohdin sandaalit Suomeen, joten heti toisena päivänä piti mennä läpökkäät ostamaan. Katukaupathan noita oli ihan täpösen täynnä, ja valitsin söpöt korkeapohjaiset varvassandaalit. Aurinkoöljyjä tuli tällä reissulla satsattua hirmuinen kokoelma, sillä vihdoin löytyi paikka, joka myy kehuttua Hawaiian Tropicia sekä Piz Buinia. Koko Rodoksen saari oli luonnollisesti näitä tuotteita ihan pullollaan, ja olinkin jo ihan päästäni pyörällä, mitä merkkiä tai minkä tehoista, öljyä vai emulsiota, tarvitsen. Siinä on vasemmalta oikealle Hawaiianin aftersun (tämä minkä olin ostanut jo pari kuukautta ennen matkaa, lähti reissulle avaamattomana, mutta loppui jo viiden lomapäivän jälkeen... :D), Hawaiianin rusketusta tehostava aurinkoöljy suojakertoimella 6 sekä Hawaiianin "Intense Tanning Oil", Piz Buinin aurinkosuojasuihke joka myös tehostaa rusketusta, sekä joku todella random bonus paremmin ruskettava aurinkoöljy, jossa ei ole suojakerrointa. Hawaiian Tropicit tuoksuvat kyllä ihan täydellisen ihanille, ja viikon kokeilujen jälkeen ovat kyllä lunastaneet paikkansa miun rantakassissa. Tuo suojakertoimeton aurinkoöljy oikealla oli myös ihan huippuostos, sillä se todella toimii ultranopeesti, kuten lupaakin!


Siirrytäänpäs sitten laukkuhankintoihin. Niitä tulikin ostettua yksi jos toinenkin! ;) Ensimmäinen ostos oli Rodokselta löytyneestä Hennesistä ihana seilorihenkinen rantakassi. Tämän meinasin jo ennen matkaa ostaa Mikkelistä, mutta päätin kuitenkin nuo parikymmpiä säästää reissukassaan. No, koska huomasin tilavan käsimatkatavaralaukkuni olevan ihan tosi raskas rannalla, päätin tämän ostaa nyt matkalta lopulta kuitenkin. Osoittautui pelastukseksi. ;)



Rodos - kuten moni muukin turistirysä - on tunnettu feikkikrääsästä. Katukaupoissa on täysi mahdottomuus kulkea huomaamatta feikeissä laukuissa killuvia Guccin, D&G:n tai Chanelin logoja. Todella oksettavaa mielestäni, kun jotenkin ite en nykyään missään tilanteessa käyttäis mitään sellaista, missä lukee isolla Jimmy Choo tai Burberry, mutta eivät niitä oikeesti ole. Yläasteella ja vielä lukiossakin käytin feikkejä kenkiä tai laukkuja, mutta nykyään en kyllä rehellisesti sanottuna koskis niihin tikullakaan. :D Kuitenkin nämä ylisuloiset, Chanelin klassista tikkilaukkua jäljittelevät veskat saivat miut pauloihinsa. Mut hei, mie kyllä puolustaudun nyt sillä, että ei nää mitään feikki-Chanel-laukkuja kyllä ole, sillä missään ei noissa lue minkään kokoisella kirjailulla "Chanel", ja tällaisia tikattuja laukkujahan myyvät Hennes ja Ginakin sen minkä kerkeävät. :DD Äidille vein vielä tuliaisiksi vielä tuollaisen mustan, jonka varmaan joskus tulette näkemään mullakin asusteena. :) Nuo ovat kyllä aivan mielettömän söpöjä, ja jos noita olisi ollut vielä muissa herkullisissa väreissä myytävänä, olisin mieluusti ostanut lisääkin noita 8 € maksavia suloisuuksia. <3 Varsinkin tuo korallin pinkki tulee varmasti olemaan kovassa kulutuksessa kesällä!


Täydellisen korallin värisen Lacosten laukun sain vuosipäivälahjaksi poikaystävältäni Rodoksen kaupungin reissullamme, eli tää nyt ei varsinaisesti kuulu kategoriaan omat shoppailut. Vietettiin tosiaan Jonin kanssa lomamme toisena päivänä meidän 2-v päiväämme. :) Tämä oli kyllä enemmän kuin mieluinen vuosipäivälahja murmelilta, kiitos! <3 Rodoksen kaupungissa muuten näki Lacosten liikkeitä jokaisessa kadun kulmassa, ihan uskomatonta miten niitä olikin niin hirmuisesti! Eli jos on tarvetta Lacosten paidalle ja Rodoksella lomailet, niin niitä ei sieltä kyllä aitoina ole lainkaan hankala löytää. Mutta ei myöskään ole hankala niitä feikkejäkään katukaupoissa bongata! :D


Jossakin aikaisemmassa postauksessa olen pohtinut, ostanko kesätuoksuksi Lacosten Joy of Pinkin vaiko Burberryn Summerin. Mikkelistä nämä Summerit loppuivat Kicksistä ja Sokokselta hyvinkin nopeasti, joten olipa onni, että lentokentältä kuitenkin löytyi tätä runsaasti - tämä Burberry vei nimittäin ihan heittämällä voiton. Nyt on mulla vihdoin täydellinen kesätuoksu 2011! :)


Ja sitten vielä huulipuniin ihan totaalisesti tänä kesänä hurahtaneena ostin Ateenan lentokentältä vielä ensimmäisen Chanelin huulipunani. Chanel Rouge Allure -huulipuna (sävy 65 Insolente), on räväkän pinkki, ja sopii upeasti niin smoky-eye -meikkiini kuin myös naturellimpaan lookkiin. Olen ihan rakastunut tuohon pitkäkertoiseen punaan, ja vaikka heleä vaaleanpunainen Dior sekä raikas korallinen Lancome ovat nekin mulla kesän suosikkihuulipunia, taitaa tämä uutuus peitota ne vähäksi aikaa keposesti. ;)

Mutta sitten... Eivät suinkaan ihan vielä tähän kaikki shoppailuni loppuneet. ;) Näiden mieluisten ostosten lisäksi löysin jotakin, mitä matkaltani oikeastaan lähdin varsinaisesti hakemaan. Tämä "jokin", tai pitäisikö sanoa "jotkin" ovat ehdottoman suosikkimerkkini yksilöitä, mutta mitähän ne mahtavat olla? ;) Tässä hieman sneak peakia lemppariostoksistani, sillä nämä ansaitsevat ehdottomasti oman postauksensa, ja te saatte vielä hetken jännittää, mitä ne mahtavat olla! ;)




Palataan pian paperikassien sisältöjen merkeissä! ;)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko noi aurinkorasvat/öljyt maksoivat sielä? :)

Anonyymi kirjoitti...

Aaah Burberryt (?) kehiin ja pian, en malta odottaa :D

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Se riippui ihan suojakertoimesta - mitä matalampi, sen halvempi. Hawaiian Tropicin hinnat sijoittuivat 11 - 18 € välille, esim. tuo miun suojakertoimella 6 maksoi 14 €, Intense oli vähän halvempi. Piz Buin oli suunnilleen saman hintainen ku HT, hippasen ehkä kalliimpi. Tuo oranssikorkkinen oli edullinen merkki, ja ne kaikki maksoivat alle 10 €. Ja tietysti mitä lähemmäksi ranta-aluetta tai vesipuistoa mennään, niin sitä enemmän alkavat hinnat nousemaan. ;))

Anonyymi: Oikein arvattu, ja kehissä ovat nyt! ;)

Henni kirjoitti...

Mitä, Rodoksella H&M ? Ei ollu vielä meiän viime reissulla :D miula on Hawaiian Tropic öljyä suojakertoimella 4 ja se on kyllä ihan huippua :) tosin en vielä uskalla sitä käyttää alhaisen sk:n takia :/

Hanna-Reetta kirjoitti...

Hjenn: Kylläpä vain H&M sieltä löytyi! :) Se oli kylläkin vähän siellä "sivukujalla" hankalassa paikassa. Jos yhtään muistat missä myytiin sitä miesten Burberrya, niin se oli muistaakseni siitä ihan läheltä joku sivukatu! :)
Ja totta, mut onhan siun iho jo tottunu ku kävit reissaamassakin jokin aika sitten, ja äkkiäkös se iho ensi viikon hellelukemissa aurinkoon tottuu! Sit pääset käyttää ihanaa Hawaiianiasi! ^^,