31. heinäkuuta 2011

asua ja aktiviteettia

Heipsan taas!

Kyllä se on niin, että jokaiseen kesään kuuluu yksi hirmusen pitkä työpäivä, ja mulla se sattuu olemaan juurikin tänään. Työtunteja tulee tältä päivältä huikeat 14,5 :D Eli voitte vain arvata missä tälläkin hetkellä oleskelen. Jep, töissähän minä. Mutta koska kaikki hommat on tällä hetkellä tehty, eikä asiakkaita ole tässä just tällä minuutilla, niin mikäs sen mielekkäämpää tekemistä olis ku tulla päivittämään teille menneen loppuviikon kuulumiset kera höyryävän teekupposen (terveisin paleleva Hanna-Reetta).

Tiedättekö, minuu harmittaa ihan vietävästi kun en ole kantanut kameraa mukanani koko tämän viikonlopun aikana juuri nimeksikään. Torstaista tähän päivään saakka on ollut kaikenlaista mukavaa tekemistä, ja miulla on vain parista hassusta tapahtumasta pari hassua valokuvaa :/ Mutta juu. Torstaina meille saapui miun kummit ja heidän poika Oulusta vierailemaan, ja mehän suunnattiin lähestulkoon samassa oven avauksessa kummini kanssa golfaamaan. Torstai oli tietysti se kuumin päivä, mutta illalla kun vasta pelailemaan menimme, ei kuumuus enää siinä vaiheessa pahasti piinannut. Sen sijaan hyttyset kylläkin, sillä meidän kierros pättyi melko myöhäiseen kellonlyömään.. :D Tässä muutamia kuvia väylien varrelta!

Paidat / Lacoste, hame / Nike, kengät / Lacoste


Torstaisen aamuvuoron ja illan golffailun jälkeen olikin mukava pätkästä kuuden päivän työputki, ja viettää perjantaina vapaapäivää. Perjantaina oli Savonlinnan synttärit, "Pyhän Olavin päivä". Tuon tapahtuman kunniaksi muun muassa museoihin ja Olavinlinnaan oli vapaapääsy, ja me lähdimme kummien ja muun perheen kanssa tietysti opastetulle Olavinlinna-kierrokselle. Savonlinnalaisena oon päässy Olavinlinnassa vierailemaan useaan kertaan, mutta aina se opaskierros on yhtä mielenkiintoinen, kun ei voi muistaa kaikkia juttuja, mitä on edellisvuonna kierroksella kuullut :D Ja kylläpä nyt harmittaa, että just tuonne en kameraa muistanut ottaa mukaani! Joitain teistä ei välttämättä historia kiinnosta, ja siellä joku huokaisee ehkä jo helpotuksesta kun en latele mitään linnan kuvia tänne, haha :D

Pyhän Olavin ilta menikin sitten perinteisellä ulkoilmameiningillä. Väkeä oli kun mitäkin, ja tunnelma oli todellakin kohillaan, sillä joka paikassa tuntui tapahtuvan jotakin. Torilla oli vilskettä varsinkin kahdeksan aikaan, sillä mm-pokaali kulkeutui tänne. Ite en sitä kuitenkaan kerenny käydä vilkuilemassa, yhyy :( Illan asuna toimi miulla tällanen kombo
Paita ja hame / hm, koru / Guess, laukku / Longchamp, kengät / Dinsko

Illalta mulla ei sit taas muita kuvia löydykään ku muutama amatöörimäinen kuva puolen yön maissa huipentuneista ilotulituksista. Säästän teidät niiltä.

Eilisen ja tämän päivän oonkin sitten ollut töissä ja ihmetellyt tätä ilmojen äkillistä kylmenemistä. Siis mikä tää on tää tämän päivän plus 14 astetta!?!?!? Osanottoni vaan auringonottoa rakastavalle työkaverilleni, jolla alkoi just kolmen päivän ansaitut vapaapäivät... :D No mutta niinhän sitä kovasti jo kesäkuussa ennusteltiin, että elokuussa niitä koviakin helteitä vielä on. Toivottavasti, sillä sillon miullakin on puolentoista viikon loma ennen kouluun palaamista! :)

Kai siellä on muitakin, jotka jaksaa uskoa että vielä heinäkuunkin jälkeen niitä helteitä piisaa? :D

7 kommenttia:

Henni kirjoitti...

Äläs nyt, oon tänäänkin pari tuntia makoillu tuossa parvekkeella ihanassa auringonpaisteessa ja oli kyllä kuuma kun siinä ei tuullu yhtään :D tiistaina uusiks!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Hjenn: Hieno juttu! Mietin jo tänään seiskalta aamuvuoron aikaan että voi ei, siellä se Henni kiroaa kunhan herää... :D Hyvä et auringonotto onnistuu, sittenhän toi "miniloma" ei voi mennä pieleen ;)

Henni kirjoitti...

Haha :D siis täällä paistoi johonkin puol kahteen asti ihan kirkkaalta taivaalta aurinko mutta sit meni ihan pilveen :(

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivan näköinen tuo Niken hame :) Mistä oot ostanu? Ja aivan ihana asu tuo jälkimmäinenkin :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Hjenn: No hyvä et kummiskin noin pitkään paistoi! 8) Toivottavasti myös se tiistai olis lämmin. Huomenna ainakin pitäis olla! :)

Anonyymi: Kiitti paljon! :) Tuo hame on joskus ammoisilta ajoilta ku vielä harrastin cheerleadingia (oli meidän cheerhameena), se on ihan jostain urheilukaupasta. Olisko inter sportista :)

iinap kirjoitti...

en voi uskoa että meillä on sama vaatekappale, koska mullahan on tuo nude-hame olemassa:D

Hanna-Reetta kirjoitti...

iinap: Eikä, ei voi olla totta! :D Jossain vaatteissa meillä sit onkin samanlainen maku 8) Tuo hame on kyllä tosi kiva.