11. heinäkuuta 2011

Rodos / day 7 - last day

Meinailin jo vähän etten olisikaan enää postannut tätä Rodoksen reissumme viimeistä päivää, sillä koko matkastahan on kerennyt kulua jo puolitoista kuukautta, mutta menköön nyt vielä... :D (Ehkä pääasiassa siksi, että tykkäsin tuosta viimeisen päivän asusta, heh!) Viimeisenä aamuna meillä oli taas herätyskello soimassa ajoissa, sillä jos sää olisi sattunut suosimaan, oltaisiin painuttu saman tien ottamaan uima-altaalle aurinkoa. Kahdeksan jälkeen aamulla kuitenkin satoi synkän taivaan täydeltä vettä, joten käännettiin vain ikkunalle ja herätyskellolle selkää ja jatkettiin unosia vähän pidempään. Yhdeltätoista kuitenkin uudelleen herättyämme sade oli lakannut ja aurinkokin paistoi. Pikaiset laittautumiset ja pukeutumiset, ja mars rannalle vielä viimeisen kerran!

Kuvailtiin matkalla jotain randomkirkkoa


Päivä oli jokseenkin tuulinen, ja ukkonenkin jyrähteli lähellä, mutta onneksi ei salamat eivät yltäneet Falirakin kohdalle :) Meri oli kuitenkin melko aallokkoinen, ja koska ei ollut mikään porottava helle, ei edes tehnyt mieli mennä tuonne uimaan.


Aurinko meni kuitenkin harmillisen nopeesti taas ison pilviharson taakse, joten oli pakko vaan hyväksyä se, että viimeiset auringonotot oli sit vissiin siinä. Kun kerran olimme rannalla, menimme syömään suosikkiravintolaamme vielä viimeisen kerran herkku-Gyrosit! :)


...Mutta kuitenkin hotellille päästyämme kävi aurinko taasen porottamaan, ja koska päivälle ei ollut mitään suunnitelmia, mentiin loppuajaksi köllöttelemään uima-altaalle. Jee, sittenkin vielä lisää auringonottoa 8)


Lentomme lähti todella myöhään lauantaina, nimittäin vasta puoli yhdeltätoista illalla. Pidettiin tuota hotellihuonetta vielä tuo koko lauantaipäivä, niin ei tarvinnut panikoida pakkaamisen kanssa, tai vielä pahempaa - roudata matkalaukkuja puolenpäivän jälkeen yhtätoista tuntia kaupungissa! Viimeisten auringonottojen ja altaassa pulikoimisten jälkeen siirryttiinkin pakkailemaan, ja myöhemmin illalla hurautettiin parinkymmenen minuutin matka taksilla lentokentälle. Matka-asuksi (erittäin käytännölliseksi sellaiseksi) vaihtui Rodokselta ostettu jumpsuit.


Meni muuten aika tiukille meidän lentokentälle pääsy, sillä oltiin jotenkin ihan tosi väärin tajuttu ajankulu. Aivan totaalisen viimetipassa päästiin check-inistä läpi :D Oli varmaan tosi huvittavan näköstä, kun juostiin ja säntäiltiin matkalaukut perässämme pitkin kenttää. ONNEKSI kyseessä oli kuitenkin vain Rodoksen pikkuinen lentokenttä, eikä mikään Heathrow tai JFK 8) Oltiin Ateenan kentällä perillä tunnin päästä klo 23.30. Siinä sitten vietettiin yö lentokentällä ensimmäistä kertaa elämässä, ja oli muuten äärimmäisen epämukava kokemus (ehkä sanomattakin selvää). Alkuyö nukuttiin aivan hiton epämukavilla penkeillä, joissa ei meinannut löytyä millään kunnollista asentoa, heräiltiin kokoajan, joka paikkaa kolotti, ja oli järkyttävän kylmä! Onneksi myöhemmin löydettiin muhkea nahkasohva, jossa uni tuli huomattavasti helpommin :)


Seuraavana päivänä inhottavan yön jälkeen kuitenkin kiertelimme taas täyttä päätä Ateenan lentokentän kauppoja läpi. Lentomme Suomeen lähti vasta iltapäivällä, ja se lensi onneksi suoraan Helsinki-Vantaalle, eikä tarvinnut suorittaa enää mitään raivostuttavia vaihtoja. Tosin itse tykkään huomattavasti enemmän sellaisista lennoista, joihin kuuluu se vaihto. Tulee nähtyä eri lentokenttiä, ja ne kaupahtan ovat tietenkin ihan parhaita! :D Nyt oli kuitenkin niin pitkä matkustus jo takana, että ihan hyvä ettei vaihtoja enää ollut. Takaisin Suomessa oltiinkin sitten ilta-ysin maissa, ja pikaisen Järvenpäässä pyörähtämisen ja auton hakemisen jälkeen jatkoimme suoraan matkaa Mikkeliin, missä yövyimme asunnollani.

HUH! Nyt vihdoin on Rodoksen reissumme esitelty, ja vaikka reissu olikin ihan loistavanmahtava, oon tyytyväinen, ettei näihin postauksiin enää tarvitse palata :D Heh. Mutta meilläpäs on vakavasti suunnittelussa jo seuraava reissu lokakuulle... ;) Katsotaas nyt miten nää hommelit järjestyy ja etenee, mutta kuulette tästä lisää sitten myöhemmin kunhan kaikki on ihan varmaa ja lennot on varattu! Nyt vaan toivotaan, että Katla ja Etna pysyvät purkautumatta sinne loppusyksyyn saakka...

2 kommenttia:

Anna-Maria K kirjoitti...

Oi vitsit mitkä maailman sulosimmat biksut!!!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Ansku: Kiitos!! :) Nuo on Hennesin kevään satoa, kannattaa käydä kurkkaamassa jos siellä niitä vielä olisi!