25. marraskuuta 2011

päivän kuulumiset + päivän asu

Iltoja, tai pikemminkin kohta yötä :D Päivä on hujahtanut taas niin hirveen nopeesti, etten ole tän aikaisemmin kerennyt tulla postailemaan yhtikäs mittään. Koulua ei ollut taas kun hetken verran aamupäivästä, jonka jälkeen käytiin herkuttelemassa Lauran kanssa superhyvät valkosipuli-rucola-pastat koulun ruokalassa (ehdottomasti täytyy tehdä kyseistä ruokaa myös ihan kotikeittiössä!) ja sit kiireen vilkkaa kotiin.


Kotona odotti joulusiivous-urakka, ja mikäs sen parempi päivä suursiivoukselle olisikaan kuin sellainen, jollon pääsee aikaisin koulusta :) Kerkesin nukkua pitkästä aikaa jopa minimaaliset päiväunetkin ennen siivoiluja, ja nyt voin monen tunnin siivoilun jälkeen tyytyväisenä todeta, että siistiä on! Pääsen laittamaan viikonloppuna joulua kotiin, kun on jokaista nurkkaa ja kylppärin seiniä myöten asunto putipuhdas :) Ah, sitä joulun laittoa tässä onkin odoteltu ja kovasti!


Sen lisäks, että saan sisustaa asuntoni täyteen jouluvaloja, punaista ja valkoista, niin viikonlopulle on tiedossa töitä molemmille päiville, sekä maanantain tenttiin lukemista. Tylsäks ei kyllä kerkeä aika käydä, vaikken tällä kertaa Savonlinnaan päässy lähtemäänkään.


Mutta nyt riennän nukkumaan, niin jaksan sit herätä huomenna ajoissa lähtemään kaupungille ja töihin. Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Niin ja pitihän miun vielä vihjasta, että blogini täyttää vuoden reilun viikon päästä. Sen kunniaksi järkkäilen pienen arvonnan, joten olkaapas kuulolla alkuviikosta!;)

Mekko / hm, kaulakoru / Kultajousi, laukku / Calvin Klein, kengät / Dinsko

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aivan mahtava tuo kaulakoru!

Anonyymi kirjoitti...

oi jos töitä jostain löytyis nii haluisin heti kotiuttaa tommosen snö:n korun <3

Hanna-Reetta kirjoitti...

Minna: Kiitti!:) Se on kyl mainio, mut käyttö on jääny vähemmälle :/

Anonyymi: Tarkoitatko tuota käsikoru-SNÖ:tä?:) SNÖt on ihania, eikä ne kaikki edes ole kovinkaan kalliita :)

Life with Satu kirjoitti...

Todella kaunis tuo asu. Ihanan tyylikäs ja samalla yksinkertainen.

Hanna-Reetta kirjoitti...

Dahlia: Kiitos paljon!:) Välillä on kiva pukee tuollasia ihan yksinkertaisia asuja :)