29. joulukuuta 2011

joululahjoja

Heips piiitkästä aikaa!

Tulikin pidettyä suunniteltua pidempi blogitauko kaikkien joulukiireiden vuoksi, ja sitten kun kiireet hellittivät, niin oli ihana vaan rentoutua pari päivää ihan kunnolla. Läppäriäni en ole avannut ties kuin moneen päivään, mutta nyt kun joulu alkaa olla jo ohi ja vuoden vaihetta ootellaan, ajattelin tulla palaamaan arkeen tänne blogin puolelle :D

Vaikka sanoinkin tossa joulun olevan jo melkolailla ohi, niin palaan kyllä vielä sen verran aiheeseen, että esittelen teille joululahjani, joita tuli oikein mukavasti. Olin ilmeisesti ollut erityisen kiltti tänä vuonna, sillä moni toivomani juttu löytyi lahjakääröistä ;)


Noiden ihanien lahjojen lisäksi se kaikista isoin ja eniten toivottu joululahjatoiveeni toteutui, nimittäin sain ensimmäisen ikioman järkkärin, Canon EOS 1100D:n! :)


Nyt on kuvailut blogin puolellekin mukavampaa, kun on kunnon kamera, millä kuvata. Eniten oon ehkä kuitenkin innoissani siitä, että kun seuraavan kerran lähden ulkomaille, saan otettua oikeasti kunnollisia matkakuvia, eikä tarvitse säätää meidän aikaisemmilla surkeilla Olympuksen kameroilla, joilla kuvaaminen onnistui vain kirkkaassa päivän valossa..

Sain noiden kuvailemieni juttujen lisäksi vielä vähän meikkijuttuja, tietysti karkkia, söpön joulupiparin, sekä Jonilta (tuon Iittalan Aalto -teräsvadin sekä muutaman muun jutun lisäksi) USB-porttiin liitettävän mukialustan, joka pitää juoman lämpimänä :D Haha, ihan miun tuote, koska juon teetä hullusti, varsinkin dataillessa :D Se on myös siitä kätevä, että siinä on neljä USB-porttia lisää, eli enää ei tarvii tuskailla näiden läppärini neljän portin kanssa, kun nyt on tuplasti enemmän ;)

Tulin eilen Mikkeliin yhdeksi yöksi, sillä nähtiin Iinan kanssa iltapäivästä, ja tänään mulla on edessä kynsihuolto. Oon ollu niin tyytyväinen miun Mikkelin kynsihuoltajaan, etten edes halua etsiskellä Savonlinnasta kynsihuoltopaikkoja, vaan ajan ihan mieluusti tänne huollattamaan kynnet. Kivaa päästä vaihtamaan taas kynsilookki uuden vuoden mukaiseksi. Viime vuonnahan miulla oli tälläset uuden vuoden kynnet, mutta nyt ajattelin mennä ihan perus ranskalaisella, tosin vähän tuunattuna uuden vuoden teemaan ;)

Toivottavasti muillakin meni joulu mukavissa ja rauhallisissa tunnelmissa :)

4 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Mielettömän kivoja lahjoja olet saanut :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Tiia: Thanks, niin minustakin ;)

mad-sanna kirjoitti...

oho vouu :D nää munki räpellykset päässy tänne!

Hanna-Reetta kirjoitti...

mad-sanna: Jep tietysti, onhan tässä suurin osa joululahjoistani ;)