11. joulukuuta 2012

joulujutskuja

Joulusiivoukset on suoritettu täällä jo viikko sitten, ja mikä voikaan olla mukavempaa, kun sisustaa siistiä kotia!<3 Kämpässäni alkaa joulu näkyä jo enemmän kuin hyvin, mutta jotain vielä puuttuu... Nimittäin joulukuusi! Viime vuonna en asuntooni kuusta edes harkinnut, mutta tänä vuonna sellainen tulee minulle, tarkalleenottaen perjantaina <3 Olen aina vastustanut muovikuusta, ja varsinkin kaikkia eri värisiä kuusia - aito metsästä haettu sen olla pitää! Tänä jouluna kämppääni kuitenkin vastoin perinteitä tulee muovikuusi, jonka totesin olevan järkevämpi vaihtoehto tähän vuokra-asuntoon, jossa en edes joulua tule viettämään. Kotona Savonlinnassa on jouluna kuitenkin aina aito komea kuusi <3

Joulukoristeita on tullut kaiveltua niin kaapin kätköistä kuin ostettua uusiakin. Kuusenkoristeita miulla ei ole omasta takaa ollenkaan, kun ei kuustakaan ole ollut, joten niitä olen innoissani ostellut. Minun jouluni näyttää valkoiselta ja hopealta, mutta ripaus punaistakin esiintyy esim. kaitaliinojen muodossa. Sisustukseni on noin muutenkin nykyään hyvin valko-painotteista, ja metallinsävyä on alkanut kertyä yhä enemmän sisustukseen, niin valko-hopea joulu näyttää kämpässäni luonnollisimmalta ;)

Eilen tilasin tämmösiä ihanuuksia Stockalta...


...Sekä paketillisen valkoisia palloja, jotka oli tänään näköjään jo loppuunmyyty, kun ei kuvaakaan nettisivuilla enää ollut. Miulla on suuri määrä joulupallo-inspiraatioita mielessä, joten ensi viikolla saatte näistä, joulukuusesta sekä kaikista muista jouluyksityiskohdista paljon kuvia näytille!

Ei kommentteja: