13. tammikuuta 2013

cliniquen vuoro

Suosikki ihonpuhdistustuotteiden metsästys jatkuu! Estee Lauderin (tämän hetken suosikki), Diorin (pienoinen pettymys ehkä) ja Lancomen (tykkäsin aivan valtavasti) putsareiden jälkeen on aika kokeilla seuraavaksi Cliniquen puhdistusaineita!


Cliniquelta löytyy täsmäputsarit neljälle ihotyypille aina rutikuivasta ja herkästä ihosta todella rasvaiseen ongelmaihoon. Miun iho on tällä hetkellä kosmetologin mukaan normaali, mutta aavistuksen verran sekaihoon taipuva T-alueelta. Itse määrittelisin tän "pintakuivaksi normaaliksi" ihoksi juuri nyt. Valitsin siispä Cliniquen 2-linjan, eli dry combinationin, ja tästä illasta eteenpäin ne astuvat käyttöön! Samaan sarjaan olen saanut tuon kasvojen kuorinnan jo aikoja sitten, mutta olen malttanut olla korkkaamatta sitä, koska kasvokuorintoja (avattuja sellaisia) miulla oli tuon saamisen aikaan jo vissiin neljä. Nyt on kuitenkin sopiva aika ottaa tuokin käyttöön samalla, kun muutkin linjan täydentävät tuotteet ovat käytössä!;)


Ihan uusi linja tää ei miulle kuitenkaan ole, sillä oon kokeillut monet kerrat Anniinan luona vieraillessani näitä samoja Cliniquen juttuja, Analla kun näitä on löytynyt putsarivarastoista varmaan neljän vuoden ajan ;) Oon todennut nää silloin ainakin puhdistusteholtaan tosi hyviksi, ja tuo kuorinta saattaa olla ehkä paras mitä ikinä olen kokeillut, mutta katsotaan, onko näillä miun iholle pidemmällä ja päivittäisellä käytöllä mimmosia vaikutuksia! 

Olen jo muuten miettinyt seuraavatkin putsarit mitä ostan näiden jälkeen, ja ne tulevat sitten Biothermilta, mutta käytetääs nyt nää eka!!:D Onko Clinique muille tuttu?:)

4 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

Todellakin täällä on käytetty jokaista monta monituista putelia!! :) Ja Espanjaan hamstraan nämä lentokentältä viikon päästä!

Anna / Kuvan mukainen kirjoitti...

Oon vähän himoillut näitä. Ovat usein vaan melko kalliita. Täytyykin käydä tarjousbongauksella tuolla sokkarin koskemtiikkaosastolla..

Life with Satu kirjoitti...

Kyllä on tuttu ja ihan olen tykännyt. Äidillä on nämä ja siellä vieraillessa olen monesti kokeillut. Kotona luotan Biothermiin jo ties kuinka monetta kertaa, mutta ehdottoman hyvä nämä ovat :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anniina: No sieltä kyllä todellakin kannattaa ostaa, oijoi varmaan ihan mielettömän halvalla saat!8) Toivottavasti siellä on niitä superkokoja!

Uutistoimisto Anselmi: Mutta onneksi nää on älyttömän riittoisia, maksaavat varmasti ittensä takaisin!:)

Dahlia: Ooo, kiva kuulla myös Biothermista positiivista palautetta, kun seuraavaksi ne sitten kokeilussa tulevat olemaan!;) Nämä tosiaan ovat osoittautuneet kanssa aivan mahtaviksi!<3