2. tammikuuta 2011

Kaverisunnuntai!

Moimoi!

Täällä on vietetty mukava sunnuntai kavereita treffaillen. Anniinan kanssa käytiin teellä ennen hänen hyppäämistä Lappeenrannan junaan. Auki olevaa kahvilaa ei meinannut löytyä kello yhden maissa täältä hitusen kämäsestä Savonlinnasta sitten millään, ja meidän pitikin ajella ympäriinsä oikein etsimällä etsien jotakin paikkaa, joka olisi jo avannut sunnuntaina tuohon aikaan ovensa. Lopulta ainoa auki oleva paikka oli eräs kämänen, keski-iältään vähintään +55 hämykellari, jonne sit mentiin pariksi tunniksi kuulumisia vaihtamaan.

Illemmalla sitten käytiin poikaystävän kanssa kaveripariskunnan luona kahvittelemassa, ja heidän pientä, kohta kolmivuotiasta poitsua leikittämässä. Sisäinen pikkupoikani vallan heräsi automatolla huristellessa ja ongintapeliä pelaillessa! :D

Asuna mulla oli yllä tällainen kokonaisuus:





Paita ja huivi / Gina, korut / SNÖ of Sweden & hm & Nomination & Seppälä, laukku / Calvin Klein

Huomenna on tarkoitus jo aamusta nähdä erästä ystävääni pitkästä aikaa, ja loppu päivä meneekin sukuloidessa, sillä meille on tulossa kylään serkkujani. Yhden heistä synttäreitä vietetään meillä, eli kakkua ja limpparia on luvassa! ;) Ja ettei tää kirjottelu menis nyt aina tällaseks, että näytän vaan päivän asuni ja kerron seuraavan päivän ohjelmani, niin paljastan jo, että ihan lähipäivinä luultavasti tiistaina olisi teille luvassa tuo seuraava What's Coming -listallani keikkuva postaus liittyen kynsiini. Eli huomiseen tai sitten tiistaihin! :)

Hanna-Reetta

PS. Kuvien laadussa on odotettavissa seuraavalle viikolle huimaa parannusta, sillä saadaan poikaystävän iskän järkkäri lainaan sinne Mikkelin reissulle! :)

2 kommenttia:

Siiri kirjoitti...

ihana toi sun laukkus! :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Siiri: Kiitos! Tykkään hirveesti eritoten just tuon mallisista laukuista! =)