14. tammikuuta 2011

Kosmetiikkaostoksilla

Heippa taas!

Parin päivän hiljaiselo ja todella rankka viikko on nyt ohi. Vielä olisi yksi koulutehtävä niskaan hengittämässä maanantaiksi, mutta muuten vietän rattoisan viikonlopun Savonlinnassa, juhlistaen muun muassa huomenna ystäväni kolmekymppisiä!

Tänään meillä oli tosi lyhyt koulupäivä, pääsin nimittäin viikonlopun viettoon jo puoli kahdeltatoista. Kipasin ennen kotiin menoa KICKSissä ostoksilla, ja seruaavia juttuja lähtikin mukaani:


Mulla on ollut sivuotsis nyt muutaman vuoden verran, ja nytpä haluaisin otsatukan kannalta jotakin muutosta. Joko kasvatan sen kokonaan pois, tai sit oon himoinnut sellaista sivuilta pidempää ja keskeltä lyhyttyä, kaarevaa otsatukkaa jo kauan. Sitä varten tätä sivuotsistani tulisi kasvattaa vielä jonkin verran, jotta toinenkin puoli olisi tarpeeksi pitkä. :) Mulla onkin meneillään maailman rasittavin otsatukan kasvatusvaihe, ja tuntuu, että letti on likainen ihan 24/7. Liian pitkä rotanhäntä roikkuu todella epäsiistin näköisenä silmien edessä, ja sitä tuleekin koko ajan hiplattua sivummalle. Siinähän se likaistuu entisestään. Ja ei auta lakat eikä mitkään, menee vaan kamalamman näköiseksi!

Mutta nyt tulee Toni ja Kaveri apuun aina pahan hiuspäivän (eli jokaisen päivän) yllättäessä! Ostin nimittäin ensimmäisen kuivashampooni, Tony&Guy -merkkisen. Tuli jo testattua tuota uutta hiusteni parasta ystävää, ja voin kertoa olevani 100 % tyytyväinen!



Kuten jo teille olenkin kertonut, laitan luomiväriä joka ainoa päivä, tai tarkemmin joka ainoa kerta kun meikkaan. En suinkaan ihan joka päivä minäkään meikkaa. :D Siksi onkin todella ihme, miksi en ole aikaisemmin ostanut tuota kuvan oikeanpuoleista tuotetta aikaisemmin; luomivärinpohjustusvoidetta! (Lumene) Tuskin maltan odottaa huomista meikkauselämystä kun tuota pääsee testailemaan. :) Tuote lupaa kiinnittää silmämeikin, ja pitää sen kauniina koko päivän. Sopii myös huulimeikin pohjustukseen. Kylläpä tulee tarpeeseen!

Make Up Storen jauheluomiväri on meikkipussissani ensimmäinen laatuaan. Väri on "Darkness", mustaa glitteriä! Tätä tulen käyttämään päivämeikissäni korostamaan mustavalkoista luomiväriäni. Huomenna pääsee koeajoon tämäkin tuote. Tosiaan mun arkimeikkini on melko tumma, välillä jopa turhankin juhlava ja dramaattinen, mutta nyt kun yläasteesta asti on käyttänyt aina luomiväriä, ja viimeisten parin vuoden aikana lähestulkoon aina sitä mustavalkoista yhdistelmää, en enää osaisi olla ollenkaan ilman. Näytän kertakaikkiaan ihan alastomalta ilman luomiväriä! :D Mutta mikäs siinä, mulle se mielestäni sopii hyvin! :)


Diorin tuotteita mulla on ollut sävyttävistä päivävoiteista ja huulikiilloista aina ripsiväriin, luomiväriin sekä eyelineriin saakka. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Dior on ehdottomasti suosikkimerkkini ollut jo pitkän aikaa. Erityisesti silmämeikin loihdintaan ihan lyömätön. Tätä Diorin Style Liner -eyelineriä olen käyttänyt yhden jo loppuun, joten oli aika ostaa seuraava. Erittäin riittoisa, kestää TÄYDELLISESTI, ja erinomaisen siveltimen ansiosta rajauksesta saa juuri niin ohuen tai paksun kun haluaa. Kuuluu kategoriaan "tästä en luovu".

Sellaiset kosmetiikkaostokset tällä kertaa. Kotosalla kerkesin oleskella tunnin verran, jonka aikana räpsin tämän päivän asukuvat. Oli muuten hirveen kiva saada otettua pitkästä aikaa päivänvalossa kuvia. :) Ja mätsään aika hyvin tuohon mun vaaleanpunaiseen makuuhuoneen seinään asusteillani, haha. :D Mutta päällä minulla siis oli seuraavaa:



Paita / Vero Moda, huivi / Gina, wetlookit / Gina, korut / Vanamo




Laukku / Burberry, kengät / UGG

Sitten olikin aika juosta ensin paikalliseen, ja myöhemmin Savonlinnaan vievään bussiin. Meillä oli poikaystävän kanssa tänään pizzaperjantai, ja vierailimmekin paikallisessa pizzeriassa. Om nom, tonnikala-katkarapu-simpukka -kombo on mun juttuni! <3 Huomenna tosiaan sitten ne tammikuun ensimmäiset synttärikemut, bailandoa tiedossa. :) Nyt viikonloppuna on myös tarkoitus lukea vino pino opiskelumateriaalia liittyen työhöni.

Trevligt veckoslut! <3

Hanna-Reetta

8 kommenttia:

juulia kirjoitti...

Hei hitsi sulle sopii hyvin myös hiukset kiinni ! :-)

Henna kirjoitti...

Katoin että hitto siulla on paksut hiukset tuossa ekassa kuvassa! Tuli kauhee ikävä pitkiä hiuksia, aaws 8).
Ainiin, ja mie ostin vähän aika sitten Klippoteketin kuivashampoota, ja minnuu se tuote ei oo vielä vakuuttanu. Jos esim lisään sitä sellasiin hiuksiin et hiuspohja on rasvaisen tuntuinen, mut latvat ei ja laitan sitä, niin se kestää raikkaan oloisena jonkun kaks tuntia ja sit yhtäkkiä alkaa näyttää entistä likasemmalta! :D En tiiä, ehkä teen jotain väärin..

Meilläkin oli tänään T:n kanssa pizzabuffetpäivä :).

Siiri kirjoitti...

Ois itelläki joskus varaa ostaa kalliita meikkejä... niitten suhtee tuun vaan niin pihiks :(

Nanna kirjoitti...

Ootko käyttänyt aiemmin Tony&Guy:n tuotteita? Itse ostin ensimmäiset putelit kokeiluun Lontoosta, oli vähän halvempaa kuin Suomessa! :P Toivottavasti olis hyviä tuotteita! :)

Sanna kirjoitti...

Mullaki oli ennen kuivashampoota, tosin se oli Tigin ja hais mun mielestä (yritti vissii olla joku mielyttäväkin tuoksu) mätäntyneelle kurkulle ja jollekki seppälän snoopy-hajuvedelle... En siis käyttäny sitä ku pari kertaa. Millainen aromi sun Tony&GAyssa o?

kaappipissis kirjoitti...

luomiväriohjepostaus!
vaatii nimim. en käytä sitä ikinä (ku en osaa..).

Tinja kirjoitti...

musin luomarit on tosi hyvii, mun lemppareita :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

juulia: Kiitos! =) Oon ollu aina ihan erimieltä, mutta joskus huonompi hiuspäivä pakottaa laittaa ponnarin. Kut kiva kuulla että sopii kuitenkin hyvin. 8)

Henna: Haha joo pikkusen pöyhin niitä, olispa oikeestikin noin paksut. :( Missä myydään tuota Klippotekia? Mie en oo käyttänyt tuota Tony&Guyta kun vasta kokeilumielessä kerran, mutta sit kun käytän sitä ihan kunnolla, niin kerron sit millanen se on. Sitä kyllä töissä kehuttiin kovasti, että pakko sen on olla hyvä. ;) Eikä edes kallis ollut! :)

Siiri: Oli mulla tonne Kicksiin joululahjana saatu 20 € lahjakortti, eli vähän helpotti loppusummaa :D Jotkut (järkevät) säästävät ja investoivat rahansa parempiin ostoksiin, mut mä tykkään meikkaamisesta ja tollasista yleellisyyksistä, eli niissä en pihistele. :D Ja kyllä ne maksavat itsensä takaisin, ovat tosi riittoisia ja niiiin laadukkaita. Mä maksan laadusta melkein missä tuotteessa tahansa: meikit, laukut, hiustuotteet, vaatteetkin välillä. :)

Nanna: Mitä kaikkea Tony&Guyta ostit Lontoosta? En ole ennen käyttänyt T&G:n tuotteita, mutta voi olla, että jos tuo tuote on hyvä, saatan kokeilla sarjan muitakin tököttejä. :)

Sanna: Muistaakseni tuo T&G ei oikein edes tuoksunut millekään, en pääse nyt tuoksuttelemaan kun puteli on toisaalla. Oonkin kuullut tuosta Tigin kuivashampoosta, se oli kuulemma ihan ok, mutta loppuu todella nopeasti? Vai oliko, että se on todella pieni purkki vai mitä kummaa..

kaappipissis: Kiitos ideasta, laitan takuulla korvan taakse! Taitaakin heti päästä What's Coming -listalleni. :-))

Tinja: Eilisen kokeilun perusteella oli kyllä tosi hyvä, ja laatuunsa nähden eivät ole kalliita. IHAN MAHTAVIA VÄREJÄ, eli jos etsii jotakin tiettyä, niin MUSilta varmana löytää tarvitsemansa. :)