12. maaliskuuta 2011

Teehetki


Teeleipäset

5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g margariinia
2 dl maitoa

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja nypi rasva joukkoon.
Lisää maito ja sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
Tee taikinasta pellille kaksi pyöreää, litteää, halkaisijaltaan noin 10-15 cm leipää
ja paista 250 asteessa 12 - 15 minuutin ajan.
Tarjoile teen ja juuston kanssa.

(Vinkki: sekoita taikinaan juustoraastetta, tulee ihania juustoteeleipäsiä!)

Tänään töissä satuin vilkaisemaan jotakin vanhaa Kauneus & Terveys -lehteä, jossa oli vähän teeasiaa. Itse olen varsinainen teen suurkuluttaja, sillä aamuisin minusta ei ole yhtään mihinkään ennen kupposellista teetä, koulussa saatan kaksikin kertaa ostaa teekupillisen, ja illan mittaan sitä tulee latkittua kovasti kotosalla. K&T:ssa oli tosiaan joku artikkeli teestä, ja sivulla oli myös valmistusohje "Skonsseille". Tämä sana oli mulle ihan uusi, ja halusinkin heti kokeilla reseptiä, mitä hyvää teen kanssa tarjottavaa sen takaa paljastuisi. Paljastuikin heti reseptiä post-it -lapulle töissä suhratessa, että tuikitavallisia teeleipiähän tuo resepti ohjeisti tekemään. Leivoinpa niitä aikani kuluksi pitkästä aikaa nyt illalla, täydentävät ihanasti teehetkiä!

Hanna-Reetta

4 kommenttia:

kaappipissis kirjoitti...

mmm, noita pitääkin tehdä! viimeksi olen tainnut väsätä vastaavia yläasteen kotsassa..

Nanna kirjoitti...

Lakritsiteetä, vois olla aika jännnää! :)

Elbu kirjoitti...

Heii kiva blogi täällä :) Muistan yläasteen ekoilta köksäntunneilta teeleivät :D

Hanna-Reetta kirjoitti...

kaappipissis: Niin yksinkertaisia, mutta niin hyviä, mmm. ^^, Ja vieläpä kun niin yksinkertaiset, useimmiten kaapista löytyvät ainekset tarvitaan, niin voi vaan ruveta hetken mielijohteesta noita väsäilemään. :D

Nanna: Joo tuo on kyllä aivan ihanaa! Tykkään tuollaisista vähän erikoisemmista teelajikkeista, ja vieläpä kun lakritsi on intohimoni salmiakin ohella, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostaakko tuon, kun kerran sen eräässä taidekeskuksen matkamuistomyymälästä bongasin. :'D

Elbu: Kiitti! :) Joo yläasteen kotsassa on varmaan kaikki noita tehnytkin, mut nuo on niin ihanan helppoja ja herkullisia, vaikkakin niin yksinkertaisia. :D Teen kanssa nimenomaan kerrassaan parhautta!