18. heinäkuuta 2011

sunnuntain kosmetiikat

Iina tekaisi kerran mielenkiintoisen postauksen, jossa hän esitteli kaikki kosmetiikkatuotteet, mitä yhden päivän aikana oli käyttänyt. Iskän sanojen mukaan kosmetiikan suurkuluttajana mie olin tietysti ihan tosi innoissani tästä ajatuksesta, ja haluan ehdottomasti toteuttaa tämmösen "haasteen", missä paljastetaan päivän kosmetiikat! Laajennan tän ihan koskemaan putsareitakin niiku Iinakin teki, että ei pelkästään niitä meikkejä:) Ja pitää jo heti kättelyssä sanoa, että en missään tapauksessa käytä näitä kaikkia joka ikinen päivä, ehen suinkaan! Esimerkkipäivänäni sattui vain toimimaan eilinen vapaapäiväni sunnuntai, jolloin tuli vähän enemmän pakkeloitua ja huollettua hipiää. Säästän teidät nyt hammastahnan tai käsisaippuan esittelemiseltä, mutta tässäpä tulee: mitä tököttejä Hanna-Reetta käytti eilen?


Aamu alkoi "jo hyvissä ajoin" puoli kymmeneltä virkistävällä suihkulla. Hiukset pesasin priimakuntoon Aussien tuuheuttavalla shampoolla ja hoitoaineella (jotka oikeesti toimii, tuuhauttaa todella! <3), ja suihkusaippuana toimi random Adidaksen suihkugeelini, joka on poikaystävän luona lähinnä hätävarana mulla.


Kasvot pesin suihkussa vielä Estee Lauderin Perfectly Clean -putsarilla (joka vetelee jo ihan viimeisiään), joka on osoittautunut ihan hyväksi normaalin&sekaihon puhdistusaineeksi. Ei varsinaisesti mulla taltuta ihon epäpuhtauksia, mutta pitää ne melko hyvin poissa:) Suihkun jälkeen laitoin perustökötit vielä naamaan, että on sitten hyvin kosteutettu ja valmisteltu meikkejä varten, eli Estee Lauderin saman sarjan kasvovesi, Biothermin mahtava Biopur Pore Reducer -seerumi hoitamaan ihoa päivävoiteen alle, Cliniquen Superdefense -päivävoide vähän myöhemmin päälle sekä maailman miellyttävin silmänympärysvoide, Biothermin Aquasource Eye Perfection.


Ja kun meillä oli heti päivälle menoa kavereitten luokse, niin mitäpäs muuta sitten suihkun jälkeen kävinkään tekemään ku meikkailemaan;) Siinä näkyvät meikit ihan pohjustuksesta ripsiväriin ja huulipunaan saakka, mitä eilen naamaani laitoin. Näyttääkö paljolta? Kyllä vaan, noilla loihdin arkimeikkini:D Tosin kesällä, ja varsinkin töihin oon rajottanu aika lailla tuota meikkaamista, enkä mitään eyelinereitä jaksa kuvitellakaan vetäväni työmeikkiin, puhumattakaan huulipunasta..

Normaalisti laitan näin kesällä (ja jälleen kerran sinne töihin) hiukset nopealle ponkkarille tai nutturalle, ja otsatukan haivenet sipaisen pois tieltä pannalla, joten seuraavaksi tulee se vaihe, jota syvästi vihaan ja kartan mahdollisimman pitkälle, eli hiusten laitto:D


TRESemmen lämpösuojaa ja Aussien muotovaahtoa, Lorealin hiuksiin jätettävää hoitoainesuihketta ja TRESemmen hiuslakkaa, sekä viimeisen silauksen tekevää Tigin loistotuotetta, silottavaa "After Party" -tököttiämitälie. Millonhan mulla oikeestaan edes oli viimeksi hiukset auki ennen eilistä, sillä ne on aina kotona ja töissä kiinni...:D No, varmaan tosi pitkä aika sitten, sillä jos haluan hiukset nätisti, niin se ruljanssi on aina tosi pitkä ja vaivallinen. Oon vaan niin kamalan surkee laittamaan hiuksiani:P


Sitten vielä ennen lähtöä suihkutukset Garnierin luottodödöä sekä tämän kesän kesätuoksuani Burberryn Summeria, ja nokka kohti kaverien kotia! Päivä meni ja kului nopsaan, ja eilen illalla myöhäisen postaukseni jälkeen kerroinkin vielä painelevani saunaan.


Saunasta ei yksinkertaisesti pysty lähteä pesemättä hiuksia, joten jouduin toista kertaa "tukkapyykille" illalla. En kertakaikkiaan ikinäkoskaan pese kahta kertaa hiuksia päivässä! Miun hiuksia ei tarvitse oikeastaan pestä edes jokakolmaskaan päivä, sillä oon siunattu sellasella tukalla, joka nyt ei niin kovasti rasvotu, tai ainakaan hetkessä:) Anniinan Saksasta miulle tuomat aivan taivaalliset aprikoosin tuoksuiset Balean shampoo ja hoitoaine toimivat saunan jälkeisinä hiustenraikastimina. Ja saunomiseen mulla tietysti liittyy kolme tosi pinttynyttä traditiota: naama pitää kuoria, vartalo pitää kuoria, ja kasvonaamio pitää saada laittaa saunan jälkeen:D Ai juma, mikä onkaan virkistävämpää, ku ihohuokoset ovat oikein päässy avautumaan saunahuuruissa, ja sit tunkasta päälle joku oikein syväpuhdistava kasvonaamio!;> Ihan niitä viikon pieniä iloja ja kohokohtia mulla, hehe;) Kasvojen kuorimiseen käytin Oriflamen Pure Skin -linjan isorakeista kuorintaa...


...Vartalon kuorintaan käytin Sephoran karpalontuoksuista vartalonkuorintaa, joka tällä kertaa jo loppuikin, ja tyhjä purkki päätyi roskikseen...


... Ja sen sijaan, että olisin laittanut jonkun suosikkini savi-/muta-/mitä näitä nyt on -naamion, laitoin äärimmäisen mukavuudenhaluisena ja laiskana Kicksistä ostetun kurkku-sitrus-peel off naamion. Olin vaan tuossa vaiheessa jo yksinkertaisesti niin väsynyt, että savinaamion pois peseminen ei tullu kuuloonkaan enää, niin tollanen poisrevittävä kalvonaamio oli laiskan Hansun ratkaisu:D Saunan jälkeen normaalisti rasvaan ihon joko kosteuttavalla vartalovoiteella tai sitten itseruskettavalla, mutta koska nyt olin ihan überväsynyt ja kauhuissani seuraavan aamun aamuvuoroon heräämisestä, saivat kaikki mahdolliset voiteilla läträilyt jäädä paremmalle ajalle. Naamion jälkeen kiskaisin vain perään kasvoveden ja painuin niine hyvineni nukkumaan;)

NOIN! Huh. Näin pikalaskelmalla tuli sitten tuputettua jos minkä näköistä tököttiä naamaan, hiuksiin ja vartaloon 34 tuotteen verran. Herranjumala!:D Mut pakko tosiaan vielä huomauttaa, että päivittäin näistä käytän ihan max puolia, sillä karkealla kädellä päivittäisestä käytöstä voi karsia joka ainoan hiustökötin sekä kuorinnan ja naamion veks. Mutta ehkä ihan kiva kun sattui tällainen tököttien täyteinen päivä tähän postaukseen, sillä oli varmaan teistäkin mukava lukea mieluummin tälläinen ku tosi kosmetiikkaköyhä päiväni, eikö?;) Vielä kun olisin tuona päivänä lakannu varmaankynteni, niin avot;)

10 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Paljon meni aikaa kun meikkasit ;D?

Hanilodesign kirjoitti...

Mä "pesen" saunan jälkeen monesti vain hoitoaineella hiukset, kun pesemättä en viitsi saunassa käydä ja sitten taas jos pesee monta kertaa päiväsä shampoolla niin mulla alkaa hiukset rasvoittumaan nopeammin.

mad-sanna kirjoitti...

oon kans harkinnu tätä postausta, mut en oikee tiiä :D en sais ainesta tähän... koska mun arkipäiväiset tökötit on: saippua, dödö ja hammastahna. ja sit eriksee ne päivät ku pesen hiukset tai laitan kuivashampoota. ehkä vois tään toteuttaa vapaapäivänä milloin erehdyn pesee saman päivänä hiukset ja meikkaamaan :--D mä nimittäin meikkaan noin 0-10 kertaa kuussa.

Anniina kirjoitti...

Hauska postaus! Voisin itsekin harkita tekeväni, olis nimittäis aika mielenkiintoista laskea kuinka montaa kosmetiikkatuotetta päivän aikana käyttää. Miulla olis kyllä varmaan puolet vähemmän kuin siulla, vaikka ei laskiskaan noita kuorintoja ja naamioita. :D mut tuo siun meikkikasa ja naamaputsari kasa on jo valtava, et miten tuo kaikki mahtuu siun naamaan :D

Hanna-Reetta kirjoitti...

Henna: En ottanu kellosta aikaa, mutta oisko 45 min? :'D

Hanilo: Joo, tuokin vois olla kätevää tuo pelkällä hoitoaineella lotrailu! Juuri tuon takia en viittis pestä päivässä hiuksiani useaan kertaan, ku pelkään tuota et sit se rasvottuminen vaan yltyy! :D

mad-sanna: No tottakai teet tän postauksen sitten kunhan vaan saat mätsättyä kaikki mahdolliset puunaamiset samalle päivälle! ;) Meikkaat kyllä toooosi harvoin, mutta niiku oon AINA sanonu, sie et kyllä meikkiä tarviikkaan. :) Mie haluun joskus meikata siut hei kaiken maailman luomiväreillä jne, jookojooko? 8)

Anniina: Eikös olekin! Tee ihmeessä tää, miusta on ainaki hirmusen mielenkiintoista lukea sekä tehdä tälläsiä, ja sit just tässäkin tuli hulluna yllärinä, et oho, noinko montaa kosmetiikkaa käytän päivässä! :D En muistanu haastaa tähän yhtään ketään vaikka mie ajattelin että haastan. :/ Ja niin, meikkikasa on kyllä valtava, mutta ei tuo putsarikasa nyt niinkään. :D Siinä on samat mitä sie käytät, mut ainoastaan seerumi on enemmän. :D

Enni M. kirjoitti...

Oh afterparty, hiuslisäkkeitten pelastus. Just tänään loppu oma yhyy :/

mad-sanna kirjoitti...

todellakin meikkaat ;D viimeistään sitten ku tuun syksyllä sun luokse kyläilemään!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Enni: Sitten vaan pikapikaa uutta ostamaan! ;)

mad-sanna: Jeee, joo todellakin ihan viimeistään silloin! ^^,

Laura K kirjoitti...

Kiva postaus! Noi aussien hiustuotteet on täydellisiä!Monta vuotta vannoin tigin nimeen mutta nyt aussie on kyllä vienyt voiton :p

larakoo.blogspot.com

Hanna-Reetta kirjoitti...

Laura K: Kiitti! :) Miulla on ollut myös Tigiä parisen vuotta, mutta kun noita Aussieita oli kehuttu, niin tottakai niitä piti kokeilla. Oon ihan kauheissa ristiriidoissa Aussien ja Tigin kanssa, sillä Tigien täydellinen tuoksu ja iso koko (ostan aina ne kaksi isoa pumppupulloa) ovat ihan plussaa, mutta taas tuo Aussie volume taas on ihanan tuuheuttava ja hintakin "vähän" opiskelijaystävällisempi kuin Tigi! :D Veikkaan että mulla tulee aina olemaan niitä samaan aikaan; tälläkin hetkellä kylppäristä löytyy tuota Aussieta, Baleaa sekä Tigistä - ja kaikki samaan aikaan käytössä! :D