3. syyskuuta 2012

RevitaLash -tuloksia

Tää postaus on jäänyt unholaan aivan liian pitkäksi aikaa, joten toteutetaanpas se nyt pikimmiten! REVITALASH!


Eli kuten jo aikaa sitten kerroin, ostin viikkoja sitten suuren mielenkiinnon ja innostuksen vallassa Revitalashin, ja toiveenani oli tietysti huimasti pidemmät, hyväkuntoiset ripset. Olin kuullut paljon kehuja Revitalashista, joten en epäillyt tän tuotteen tehoa tippaakaan, ja nyt näin seitsemän viikkoa Revitalashia käyttäneenä voin liittyä tähän joukkoon, joka ylistää kyseistä ripsiseerumia maasta taivaisiin. Eron huomaa selkeästi viikkojen käytön jälkeen, ja ripset vain vahvistuvat vahvistumistaan edelleenkin!

Kuvasin tietysti teille tänne blogiin näytille tilanteen ennen seerumin käytön aloittamista, sekä kuukauden käytön jälkeen. Tässä nyt on lähtötilanne 17.7.


Miulla on aina ollu vaaleahkot ja melko lyhyet ripset. Lisäksi tuntuu, että ripsiä oli aika harvassa, eikä näitä voinu vähääkään kutsua tuuheiksi ripsiksi. Toiveena tietysti oli, että Revitalash myös tuuhentaisi ripsiä, mutta tuuheneminen vie ymmärtääkseni enemmän aikaa, ja siltä osin tulokset näkyvät pidemmän ajan kuluessa, kuin ripsien pidentymisen huomaamisessa.

No. Ripsien pitenemisen osalta eron rupes näkemään kolmen viikon joka iltaisen käytön jälkeen, ja tuotteen lupaaman kuukauden käytön jälkeen ero entiseen oli jo ihan tosi iso. Nää jälkeen-valokuvat on otettu päivälleen kuukauden käytön jälkeen aloittamisesta, ja tässä olis nyt ensiksi ennen-jälkeen -tuloksia ilman ripsiväriä...



Yksi ohut eyelinerin levitystyylillä sipaistu viiva ripsien tyveen kerran päivässä on ohjeiden mukaisesti riittävä määrä hoitamaan ripset upeaan kuntoon. Ite laitoin seerumia joka ilta ennen nukkumaan menoa. Ohjeen mukaan aineen lotraamista tulisikin välttää, sillä vaikka levittäisi seerumia useamman kerroksen aamuin illoin, ei tulos olisi yhtään sen parempi tai nopeampi. Liiallisella käytöllä tuhlaisi vain kallista ainetta.

Otin myös kuvat ripsistä ripsivärin kanssa, ennen ja jälkeen tietysti ;) Oon käyttänyt näillä molemmilla kerroilla samaa Estee Lauderin Sumptuous -ripsiväriä. Miulla oli siitä sellanen pikkuinen ripsarinäyte, jota en käyttänyt muutoin neljän viikon aikana Revitalash-kuurin aikana, eli ripsari on sekä ennen että jälkeen -kuvissa "tuoretta" ;)


Alaripsiin en käyttänyt ainetta erikseen ollenkaan, koska kuitenkin kun nukkumaan mennessä laitoin yläripsien tyveen, niin tokihan sitä vähän saattoi alaripsillekin valua.


Ajattelin jatkaa vielä jokailtaista käyttöä parisen viikkoa, jonka jälkeen vähennän käytön pariin kertaan viikossa. Silloin se riittää ylläpitävänä hoitona :)


Oon ollut Revitalashiin niin tyytyväinen, että tuon putkilon loputtua aion ehdottomasti ostaa tätä lisää. Onneksi loppua ei vielä näy, joten ei tarvitse ainakaan ihan heti pulittaa suolaista hintaa ripsiseerumiin!;)

Oletteko te käyttänyt mitä kaikkia ripsiseerumeja, ja mitkä ovat olleet toimivia?:)

6 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Olipa kiva lukea tuloksista ja näyttääpä vaikuttaneenkin oikein mukavasti! :) Sulla on ihanan pitkät ja kaarevat ripset! Itse en ole kokeillut mitään ripsiseerumeista, mutta etenkin tän postauksen jälkeen rupes kyllä tekemään mieli ripsiseerumiostoksille;)

indie by heart kirjoitti...

Sisko kävi ostaa (ehkä tämän saman) koska oli ottanut alkukesästä ripsipidennykset, ja ne vähän tuhosi omia ripsiä.. Joten suolanen hinta mutta tulee räpsyttimet nopeammin takas. :)


Satu
Indie by heart

Hanna-Reetta kirjoitti...

Katariina: Kiva juttu, että kiinnosti nää tulokset!:) Kiitti paljon, näistä ripsistä on kyllä tullu nyt tosi mieluisat. Kaarevuus todellaki lisääntyi pituuden kasvaessa!:) Suosittelen kyllä todellakin tän seerumin ostamista, toimii todella, ja esim. miun muutama kaveri on kans huomannut jo eron ihan kertomattakin, että Revitalashia käytän!;) Tää on parasta!

indie by heart: Noni, toivottavasti siskollasikin tulokset näkyy yhtä pian kuin miulla, ja on yhtä tyytyväinen siihen ostamaansa seerumiin :) Toivottavasti se on Revitalash, hehheh!;) Tosiaankin ripsienpidennysten jälkeen tällänen kannattaakin ostaa extrahoidoksi, kun pidennykset taitavat tuhota melkosesti omia ripsiä :/

Anonyymi kirjoitti...

oon kuullu, että toi revitalalash ripsiseerumi voi tiputtaa ripset kokonaan silmistä. Näin voi käydä jos lopettaa tuotteen käytön. lisäksi en huomaa eroa kuvissa.

Anonyymi kirjoitti...

..siis revitalash :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Olen kans kuullut samaa, ja miulla onkin nyt juuri siksi testijakso menossa. En ole käyttänyt seerumia reiluun kuukauteen, ja onneksi eivät ole mihinkään nämä pitkät ripset putoilleet :) Yhtä pitkinä ovat ihme kyllä koko ajan pysyneet, eli olen edelleen tosi tyytyväinen tuotteeseen.
Tosiaan näissä tön postauksen kuvissa olen seerumia käyttänyt yhden kuukauden, ja tuostahan ne pitenivät vielä lisää, mutta kyllä minä ainakin huomaan eron jo näisäkin kuvissa :)