20. marraskuuta 2012

LV Monogram Shawl

Yleensä säästän kaupunkireissujen shoppailusaldoilta parhaimman viimeiseksi, mutta nyt en kyllä malta niin tehdä ;) Pyörähdin elämäni ensimmäisen kerran Helsingin Vuittonilla, ja siellä toteutin suuren haaveeni, kun ostin seuraavan, koko alkutalven himoitsemani lämpöisen jutun...


Kuten huomaa, olen hurahtanut huiveihin tänä syksynä/mikä alkutalvi lieneekin. <3 Olin menossa ostamaan Vuittonilta Monogram Denim Shawlia Pink -värissä, mutta toisin kun nettikaupassa olin siihen palavasti ihastunut ja luullut, että se on nudepinkin sävyinen, niin eihän se sitä luonnossa ollut ollenkaan - ainakin tarpeeksi minun silmääni. Huivi oli paljon vaaleanpunaisempi mitä olin kuvitellut, eikä näin jälkeen päin ajatellen ollenkaan niin mukava, mitä olin ajatellut.

Meitä palvellut myyjä sekä Sanna olivat ehdottomasti sitä mieltä, että miun täytyy valita tää Beige Poudre -sävyinen huivi, mutta miulla on käynyt liian monta kertaa niin, että en ole ostanut sitä alunperin miettimääni ja suunnittelemaani tuotetta, ja tottakai se on sitten jäänyt harmittamaan. Mietin sit yön yli, ja seuraavana päivänä olinkin jo ihan varma, että tämä Pudre Beige on tuhat kertaa parempi kuin joku vaaleanpunainen. Ja en voi olla kuin tyytyväinen valintaani, että minuu harmittais jos sen pinkin olisin mennyt ostamaan!:D Tää beige kuitenkin käy lähes minkä vain värin kanssa <3 Tästä murusesta on varmasti tulossa asukuviakin pian, kun tulee varmasti pidettyä hyvin paljon :)

Ainoaksi Vuittonin huivikseni tämä ei kuitenkaan jää, sillä pari muuta ihanuutta on unelmoinnissa jo seuraavaksi, mutta jospa tällä ja Mulberrylla nyt mentäisiin hyvin pitkään ennen muita hankintoja!;)

17 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Oi että mikä ihanuus! <3 Kelpais kyllä tännekin! Toivottavasti saadaan nähdä asukuviakin ton ympärille koottuna pian :)

mad-sanna kirjoitti...

tää huivi kyl sopi paaaljon paremmin sun ihon sävyyn ja sai sun siniset silmät näyttämään entistä sinisemmiltä :)

Henni kirjoitti...

Tuo on kyllä tosi kiva! Mulle tuli tänään Vuittonilta postia ja voi että mitä haaveilukohteita sielä taas löytyi;)

Life with Satu kirjoitti...

Oi kyllä se on kaunis ja niin sinun näköisesi! <3 Ehdottomasti hyvä valinta!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Katariina: Tämä kyllä on totaalinen ihanuus <3 Asukuvat eivät kyllä tule tuottamaan ongelmaa, sillä oon ruvennut pitämään tätä niin tiiviisti, etten hevillä huivia vaihda! ;) Sopii sitä vähän aikaa sitten hankkimaani Mulberrya paremmin moneen asuun, vaikka ei sillä - Mulberrysta pidän vähintän yhtä paljon!<3

mad-sanna: Joo todellakin!!:) Ja tänään kun kävin värjäämässä vielä tummemmaksi hiukset, niin nyt siniset silmät oikein pomppaa esiin 8) Kiitti kun et antanut miun ostaa sitä vaaleenpunasta!:D

Hjenn: Mmm-m <3 Hihi noniin, heti on Vuitton houkuttelemassa sinuu ostoksille ;)

Dahlia: Kiitän <3 <3 En voisi olla yhtään tyytyväisempi valintaani, tämä oli ihan täydellinen sävy ensimmäiseksi LV:n huiviksi <3 Tahtoisin kovasti vielä sen sinisen Denim-huivin, mutta sepä ei niin hyvin menekään kaiken kanssa, toisin kuin tämä!;) Se sitten joskus...:)

Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

IHANA! Mä haaveilen myös saman mallin huivista. Olen miettinyt että harmaa vai pinkki. Mun tulisi ainakin taatusti käytettyä pinkkiä.. ;)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Reetta: Kiitos, eikö!8) Tätä kyllä suosittelen, on osoittautunut todella lämpimäksi, ja on ihanan pehmeä!<3 Joo, siulla kyllä tulis pinkkiä käytettyä ;) Siellä on tosi nättejä pinkkejä ja pinkkiin vivahtavia sävyjä, siulle tulee siellä vielä valinnan vaikeus!;)

Enni M. kirjoitti...

Tosi kauniin värinen tää huivi. Uskon, että saat varmasti sen sopimaan asuun kuin asuun! :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Enni: Kiitos :) Tulette vielä kyllästyy tähän, kun varmaan alkaa näkyä tulevissa päivän asu-kuvissa aika tiuhaan tahtiin :D Niin useaan asuun kun tää varmasti tulee sopimaan.

Emma kirjoitti...

Oi oi, aivan ihana!!! Itsellänikin unelmissa Vuittonin huivi! Aivan ihana huivi ja niin lämpimän näköinen!!:)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Elle-Marie: hihi kiitos kiitos, tähän on kyllä ehditty jo kiintyä täysin!;) Oon niin vakuuttunut Vuittonin huivista, että varmasti tulen hankkimaan niitä usean elämäni aikana - niin laadukkas ja ennenkaikkea monikäyttönen on ainakin tämä ensimmäinen osoittautunut olevansa :)

Anniina kirjoitti...

Ihana huivi! Onko tämä huivi siis metallinen hohtoinen vai ihan perus shawl? :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anniina: Kyllä tämä hiukka hohtavaa materiaalia on, mutta en ihan metallinhohtoiseksi kutsuisi :) Ja on juu siis se ihan perus Monogram Shawl <3 Thanks, tämä on kyllä niin suosikkini <3

Anonyymi kirjoitti...

miten tuo on säilynyt käytössä? moni on valitellut että perus monogram nukkaantuu ja nuhjuuntuu nopeasti? superkaunis se kyllä on ja ehdottomasti paremman värin otit!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Kiitoksia, monet kerrat oon kyllä miettinyt itsekin, että ONNEKS otin tämän värin - sopii niin moneen :) <3 Minulla on säilynyt huivi erittäin hyvänä, sillä säilytän tätä hengarissa siististi pitkänä roikkumassa ilman, että on kosketuksissa esim. villakangastakkien kanssa. Käytän tätä useana päivänä viikossa, ja nyt kun vielä kävin huivin oikein tarkistamassa, niin yhenyhtä nukkaa tai nuhjuuntumaa ei tähän ole syntynyt :) Minun käytössäni tämä on ainakin säilynyt täysin uudenveroisena, mutta LV-lapun nippasin huivista varovasti pois, sillä se irtosi yhdestä kulmasta. Onneksi irtoamasta ei koitunut jälkeä huiviin!:D

Tania kirjoitti...

Oi mikä ihana lv huivi ja niin täydellisen värinen! <3

Tania kirjoitti...

Oi mikä ihana lv huivi ja niin täydellisen värinen! <3