15. joulukuuta 2010

Lämmittelykierros huomiselle

Moikka!

Tosiaan huomenna on mun osalta tenttiviikko ohitse, mutta tämä ilta pitäisi vielä jaksaa lukea porskuttaa. Mulla oli alun perin tarkoitus mennä tänään pienoiselle shoppailukierrokselle, mutta siirsin sen huomiselle; silloin se on ikään kuin palkinto pänttäämisestä ja loputtomasta kokeilden raapustelusta!






Tää päivä on mun osalta ollut melkonen failure. Kouluun menin käytännössä turhaan, ja oon vaan juossut stressaantuneena paikasta toiseen. Aamulla meillä oli yksi turhaakin turhempi seminaari erään kampanjan tiimoilta, johon koulutuslinjamme ekaluokkalaiset, joihin itsekin lukeudun, olivat saaneet (lue: pakotettu) osallistua. Seminaariin osallistuttiin "mahdollisuuksien mukaan", eli eihän sinne olisi edes tarvinnut mennä! Joten sen sijaan, että olisin saanut lukea huomisiin tentteihin kotona koko aamupäivän rauhassa, niin päätin hölmönä mennä seminaariin, jossa kuvittelin kaikkien luokkalaistemme olevan. No eipä ollut. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun huomasin etteivät tunnollisimmatkaan luokkalaisemme olleet paikalla, päätin hipsiä vähin äänin ensimmäisen kahvitauon alkaessa käyttämään ajan oikeasti hyödyksi, ja menin lukemaan tentteihin puoleksitoista tunniksi jonnekin nurkkaan.




Jakku / hm, paita / Mango, farkut / Only, laukku / Burberry, kengät / Dinsko
Kaulassa ja käsissä GUESSia, Nominationia ja SNÖtä

Puoleltapäivin alkoi matikan tunti, joka olisikin ollut viimeinen oppitunti tältä päivältä. Menin sinnekin aivan turhaan, sillä en ollut tehnyt läksyjä, joista olisin voinut haalia lisäpisteitä, eikä sielläkään ollut ku jokunen hassu oppilas. Puoli tuntia siellä syytin itseäni kouluun tulemisesta, kunnes pakkasin kimpsuni ja kampsuni, nappasin kahviosta take-away-kahvin, (en juo enää juuri koskaan kahvia, mutta tänään on pakko kestää hereillä lukemisen merkeissä), ja käytännössä juoksin hippulat vinkuen alle parin kilsan matkan H&M:lle, nimittäin...






...Eilen bussia venaillessani päätin piipahtaa Hennesillä katsastamassa, joko sinne mahtoi olla ilmestynyt erästä neulepaitaa, jota jo viime viikolla Anniinan kanssa yritettiin sieltä bongailla. Isot alennukset oli ainakin ja paljon uutta tullut. Mutta en meinannu sitten millään löytää etsimääni, kunnes henkilökunnan avustuksella löytyi viikkauspöydältä tasan yksi juuri oikean kokoinen, värinen ja mallinen paita! Eli:



Musta pitkä perusneule, johon olen vallan ihastunut hihassa olevien nappien, pitkän mallin, ja "peruslookin" vuoksi! Lisäksi tuolle saa monia variaatioita tehtyä vaikka minkä näköisillä huivi-/kauluspaita-/koruyhdistelmillä, eikä ollut hinnallakaan pilattu. (9,95 €.) Oon niin ihastunut tuohon malliin, että olipa sitten pakko ostaa samaan syssyyn vielä tummansininen, ja jos oikein innostun, niin huomenna matkaan saattaa tarttua harmaakin yksilö, jota myös olen vähän sillä silmällä katsellut. Mulla ei olekaan ollutkaan mitään perusneuleita tällä hetkellä kaapissa lainkaan ennen näitä. Eilen siis tosiaan kävin varailemassa tuon mustan, ja tänään sit hivenen paremmalla ajalla kävin sovittamassa + ostamassa. Vielä kuva tummansinisestä, joka ei tosiaan ole ihan noin sininen luonnossa:




Kuitenkin totesin tuon ostamani mustan S:n vähän liian isoksi, mutta ostin sen silti. Tummansinisestä otin sitten pienemmän koon. Ainoo huono puoli, että tummansininen ei ole tarpeeksi pitkä esimerkiksi leggareitten kanssa käytettäväksi, mutta taas musta S jää lörpöttämään selästä. Pitänee Savonlinnassa käydä kavennuttamassa tutulla tuota mustaa, niin sitten se on täydellinen: pitkä ja istuva! Kavennuttamassa siis siksi, että minä ja ompelukone ei tulla ollenkaan toimeen. Jos alkaisin itse sitä kaventamaan, niin luultavasti paita ei menis päälle nelivuotiaallekaan..

Nyt on joka tapauksessa alettava niihin kolmeen huomiseen tenttiin lukea. Ja niiku ei riittäis pelkät lukemiset, niin pitää vielä kirjoittaa venäjän ainekin huomiselle. Veikkaan, että kaivelen keittiön yläkaapista pölyttyneen kahvinkeittimeni, ja vedän koko illan kofeiinin voimalla.

Palailen huomenna erittäin helpottuneena, ja toivottavasti hyviä löytöjä kaupungilta tehneenä!! :)

Hanna-Reetta

2 kommenttia:

mad-sanna kirjoitti...

mullaki oli nappihiha villitys parivuotta sitte :) käytin jatkuvasti mun Zaran helmiäisnappineuleita, mut nyt vähän harvemmi... Kivaa et sä oot alkanu bloggailee! Mä hyvin usein unohdan kommentoida, oon niin surkee :( Mut kiva vaateyhdistelmä, kai sulla oli takki ton bleiserin pääl? :))

Hanna-Reetta kirjoitti...

Kiitti Mushi! <3 Juu takki oli kyllä bleiserin päällä, ei täällä millään tarkenis ilman! :) Eikä tule edes kuuma vaikka on pikkutakki + talvitakki päällekkäin! :D

Joo mie muistanki että sulla on kans niitä nappihihoja, ja itseasiassa meillä teitaa olla yks samanlainen zaran pitkä neule. Ostin sen kun olin venäjällä, siellä se oli ihan ylihinnoiteltu, mutta se oli vaan pakko saada. :D