9. maaliskuuta 2011

Haalarikastajaiset

Noniin, eilisistä haalarikastajaisista on selvitty sen suuremmitta ongelmitta ihanan aurinkoiseen keskiviikkopäivään, vaikkakin pilkkuun asti baarissa tanssiminen verottikin tämänaamuisen matikan tunnin miun osalta. Sain viettää rentoa aamutakkipäivää koko päivän, mutta nyt olen kohta lähdössä sosialisoitumaan neljän seinän sisältä, sillä lähetään tyttösten kanssa toteuttamaan meidän ravintolamissiota kahden viikon tauon jälkeen. Vielä ei olla päätetty mikä ravintola olisi tänään vuorossa, mutta annettiin Lauran kanssa viime sunnuntaiselle synttärisankarille Iinalle vapaat kädet päättää tämänkertainen ruokapaikka. Eli tässä sitten samalla juhlistamme myöhäisesti Iinan synttäreitä.

Mutta nyt voisin kertoa hieman enemmän tuosta eilisestä illasta valokuvien tahdittamana. Tosiaan hirveällä kiireellä eilisen postauksen jälkeen rupesin laittautumaan ja pakkailemaan iltaa varten tarvittavia tavaroita. Iina ja Laura tulivat hakemaan minuu, ja siinä hirveässä kiirerytähässä unohdin mm. puhelimen kotiin, joka sitten myöhemmin piti lähteä vartta vasten hakemaan. Menimme yhden luokkalaisemme luo alottelemaan ja liimailemaan merkkejä epämääräisen keltaisiin haalareihimme. Olin odottanut ihanan kirkkaan keltaisia haalareita, mutta nämä meidän ovatkin nyt sitten jotain kulahtaneen oranssin ja tumman keltaisen väliltä. Hmmph.


Tuolta näyttävät haalarit päälläni. Uutukaisella Hennesin röyhelötopin olin valinnut yläosaksi, ja sillä sainkin lopputuloksesta enemmän bilemäisen. Meidän rastiryhmämme nimi oli Pokemon ihan siitä syystä, että suurimman osan meistä haalareihin piirreltiin pokemoneja. Itseltäni löytyy Bulbasaur pohkeesta, kai te huomasitte sen? :D


Iinan kanssa taiteilemassa.


Sit täytyy tietysti kirjoittaa jotain jotain nasevaa tai vähnemmän nasevaa kaverin haalareihin! ;) Sitten vielä hieman yhteisposetusta ennen rastiradalle lähtöä..


Rasteja taisi olla yhteensä joku seitsemän, mutta koska itse lähdimme kiertämään rataa vasta kahdeksan pintaan (kymmeneen asti oli aikaa kiertää), kävimme ainoastaan kolmessa paikassa. Ensimmäiset kaksi rastia suoritettiin Wilhelmissä. Ekan rastin tarkoitus oli räpätä freestylesti tuomaristolle, ja siitähän me varsinaisina Cheek-kakkosina revittiin täydet pisteet. Toinen rasti oli piirrä ja arvaa, ja meidän pokemontaiteilija-Iinan ansiosta saatiin siitäkin täydet viisi pistettä.


Kävimme suorittamassa kolmannen ja ryhmämme viimeisen rastin Jälkipelissä, missä piti rakentaa kuutta vaahtokarkkia, hammastikkuja sekä muita pikku tilpehöörejä apuna käyttäen sohva. Kyllä, sohva, kuinka nokkela rasti.. -.- Noh, tämän näköisen divaaniasetelman ansiosta saimme tästäkin rastista täydet pisteet:


Kamalaa. :D Yritettiin Jälkipelin rastin jälkeen keretä vielä Kharman kahteen rastiin, mutta aika kerkesi mennä umpeen. Olis kyllä vissiin kannattanut aikaisemmin lähteä kiertelemään, pistesaldo oli nimittäin jo noistakin niin hyvä. :D Jäimme siitä sitten bailailemaan Kharmaan, ja siellähän se aika vierähtikin pilkkuun saakka.


Prikallisesta mustikkashotteja on vissiin tullu meiän juttu.. :D Mahtava biletiistai olikin, ja odotan jo innolla seuraavia haalaribileitä! Vaikka joku aika sitten ajattelinkin, että en kyllä halua ollenkaan usein laittaa haalareita mihinkään bileisiin. Hehheh..

Mutta nyt alan lipumaan tästä koneen äärestä sinne syömään, seuraavassa postauksessani saattekin sitten lukea tämän kertaisen ravintolamission.

Hanna-Reetta

12 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Oi nam mustikkashotteja! Kivoja kuvia! :)

Unknown kirjoitti...

Kivat pippalot näyttää olleen...sais vkoloppu tulla jo! :-)

Mä en käyttänyt mun haalareita koskaan, joten myin ne sitten kaverille. Merkkejä olen kyllä hamstrannut jonkin verran...kai ne pitäisi jonnekin kiinnittää.

Anniina kirjoitti...

Nuo haalarit on kyl ihan oranssit ku itekin odotin jotain ihanaa keväistä heleää keltaista. :D mut kivoja kuvia oli varsin hauskaa! Meilläkin oli eilen ne luokkabileet, mut en tiedä onks mitään julkaisukelpoista materiaalia... :D

Unknown kirjoitti...

Ne meidänkin trade-haalarit on tuommoset ihme keltaoranssit. Eikös se oon tuolla terveydenhoitopuolella, kun on ihan kirkkaankeltaiset "jumpsuitit". Hemmetti, noihan on muotia nyt. ;)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Nanna: Mustikkashotit on kyllä nam! Kiitoksia. :)

Minna: Ja kivat pippalot olikin! Ootko sie lähössä viikonloppuna vähän bailabaila? ;) Oivoi, etkö käyttäny? :D Minkäs väriset teillä muuten onkaan? En minäkään kyllä joka kerta noita baariin haluaisi pukea, mutta nyt kyllä ainakin alussa odotan jo innolla seuraavia haalaripirskeitä!!

Anniina: Joo, sniif. :( Miekin olin toivonut just sitä ihanaa heleää keltaista, ja just ku puhuinkin, että ne on sellaset. Vissiin oli! :D Kiitti, kivaa kyllä olikin. :) Ja toivottavasti siun/teiän arkistoista löytyy keskiviikostanne julkaisukelpoisuuksia, haluun nimittäin tietää niistä ja nähdä kuvia pian! Teilläkin oli varmasti jättekivaa! 8)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Minna: Aa, vastasitkin kysymykseeni ennen ku kerkesin omaa kommenttiani edes julkaista. :D Haha joo jumpsuit. :'D Jos niillä on sellaset ihanan keltaisen väriset, niin oon kyllä kade! :D

Henna kirjoitti...

Voi juma vähän kiva et teillä pystyy piirtelee noihin kaikkee, ku meillä on melkein mustat! Mut toivottavasti oli kivaa ja tuota menoa noista tulee varmasti värikkäät haalarit :).

Hanna-Reetta kirjoitti...

Henna: Jep, eikös totta! Se onkin ehkä ainoa hyvä puoli vaaleissa haalareissa että niihin voi kirjoittaa: olisit nimittäin nähny mun lahkeet noista seuraavana aamuna! :'D Mustiin vissiin vähän hankala kirjottaa mitään, mut eipähän sulla ainakaan niin näkyvästi likaannu ne! :) Kivaa oli, ja veikkaan kans että värikkäät haalarit on kyllä tulossa. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heh sama koulu! Mä opiskelen kulttuurituottajaksi kolmatta eli toisiksi vikaa vuotta :) Olis hauska seurata toistemme blogeja? ^^


Indie by Heart

Hanna-Reetta kirjoitti...

indie by heart: Oho, aikamoinen sattuma todellakin!!! :D Hassua. Missä kampuksella opiskellaan kulttuurituottajaks, vai ettekös työkin tule siihen Kasarmille pian? (Ellette jo opiskele siinä..)

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan vielä Paukkulassa, nuoriso-opiston vuokralaisia :D Mutta tosiaan tullaan kesäloman jälkeen kai ihan lopullisesti Kassulle. Sitten kasvaa mun koulumatka 3kertaiseksi, snif :D (nyt asun ihan paukkulan lähellä)

Hanna-Reetta kirjoitti...

indie by heart: Ahaa juujuu. :) No voih että, tuo on kyllä just tosi ikävää, että tuollaisten yhdistymisten takia muuttuu koulumatka huomattavasti pidemmäksi! ;( Nyyh. Toivottavasti bussit kulkee hyvin sieltä Paukkulasta Kassulle, itse kuljen Tuppuralasta Kasarmille jonkun 4,5 km matkan sujuvasti bussilla, vaikkakin vaihto täytyy tehdä keskustassa.. Mutta hyvin on kyllä toiminut tuo kulkeminen! :)