13. syyskuuta 2011

lahden seikkailut

Mulla oli tälle päivälle suunnitteilla kokeilla yhtä mielenkiintoista ruokareseptiä, jonka löysin eilen eräästä suosikkiblogistani, mutta ilmeisesti ihanat tyttöseni Iina, Laura ja Jonna olivat päättäneet keksiä meille paljon parempaa tekemistä tälle päivälle. Aamulla koulussa miulle vaan ilmoitettiin, että sähän sitten lähdet meidän kanssa koulun jälkeen solariumiin ja illemmalla leffaan. Jep jep, kokkailut saivat siirtyä sitten huomiselle päivälle, sillä solkusta on tultu vähän sävykkäämpänä (onko tuo ees sana? :D) kuin ennen, ja tunnin päästä mennään vilkaisemaan millainen on Pussikaljaelokuva. Mulla ei ole mitään odotuksia tuota leffaa kohtaan, enkä edes tiedä miks tytöt oli tuon valinnu. Luultavasti siks, että Veikkaus-kortilla pääsee kaksi yhden hinnalla, ja sopivasti meidän porukasta kahdelta tuo nolo kortti löytyykin :D

Mutta ajattelin nyt tässä välissä kertoilla teille, että miten siellä Lahdessa viikonloppu meillä sujui :) Perjantaina oltiin tuossa viiden kiepukoilla perillä, ja kauppareissun sekä Hennan erittäin viihtyisän solukämpän huoneen ihastelemisen jälkeen me vaihdettiin kuulumisia teekupin äärellä pitkät tovit, sekä katottiin tietysti Salkkarit ja BB. (Vähän niiku Reetta sanoi, turha tuota on ruveta kieltämään ku kuitenkin molemmat sarjat tulee aina katsottua :D) Henna, joka ei ollu Salkkareita kattonu piiitkiin aikoihin eikä tämän kauden BB:tä ollenkaan, sai hyvin pian kattavan juoniselvityksen niin Salkkujen ku BB:n osalta, ku Anniinan kanssa sepostettiin suu vaahdossa Katariina-Antti-Miika-Niko -kuviot sekä Mikael-Annika-Janica -säädöt. Kiinnosti Hennaa tai ei, niin mukava ilta meillä oli tuo perjantai! :D

Sit seuraavalta päivältä kuvia löytyy meidän kaikkien kamerojen muistikorteilta paljonkin. Lauantaina oli nimittäin ne Hennan tuparit kosmetiikkakutsujen muodossa, mutta ennen käymistä käsiksi suoramyyntiketju LR:n meikkeihin, kerettiin tehdä vajaan viiden tunnin tehoshoppailut Lahden kaupoissa.

 Ah, Arnolds <3 (© Ana)

Ostokset onkin esitelty jo täällä. Shoppailureissun jälkeen lepuutettiin puutuneita jalkojamme, ja ooteltiin LR:n meikkejä ja edustajaa saapuvaksi. Ennen kolmea sieltä sitten Jaana, ja luomivärien, meikkivoiteiden, kynsilakkojen ja valokynien räpeltäminen sai alkaa!

 Päästiin lakkailemaan varpaankynsiä...


Yksi meistä sai kasvoilleen LR:n tyypin loihtiman iltameikin. Samalla edustaja tietysti selitti miten ja mihin mitäkin laitetaan ja millä tavalla ja millä siveltimellä ja vaikka mitä, eli kiinnostavaa kyllä oli.


Ja seuraavaksi tietysti itse soveltamaan opittua! Tuttuja juttuja oli kyllä itselleni kaikki mitä LR:n edustaja kertoili, mutta sarjan meikkejä en ollu ikinä kokeillu, joten aamun meikkien pesasemisen jälkeen meikkasin kokonaan uusiksi noilla tuotteilla. Noista meikeistä moni ilmeisesti tykkää, mutta itse en ollut aivan mielettömän vakuuttunut tai kokenut mitään sen suurempaa wow-elämystä minkään muun meikin kohdalla, paitsi kahden. Deluxe-sarjan pohjustusvoiteella ja long-lastin moisturizing -meikkivoiteella sai loihdittua aikaan aivan uskomattoman kestävän ja peittävän meikkipohajan! Tämä tuli todettua ihan käytännössä, sillä lähdettiin loppuillasta vielä tyttösten kanssa Lahden yöhön, ja pilkkuun saakka jatkuneen hc-biletyksen jälkeen Hennan kämpillä katsottuani peiliin huomasin, että pohjameikki ei ollut oikeasti yhtään pielessä. Edelleen niin tasainen, sileä, peittävä, ja näytti vieläkin siltä kuin olisi juuri äsken meikannu. En kyllä voinu uskoo todeksi, ehkä pitää joskus hamassa tulevaisuudessa ostaa LR:n meikkivoidetta ja pohjustustuotetta...?

 Paita ja hame / hm, laukku / Vero Moda, kendät / Dinsko, koru / Guess


Kuten mainitsin, käytiin baarissa. (Tupari- ja baariasuuni pääsi muuten ekaa kertaa käyttöön tuo uusi harmaa hennesin hameeni, ja pidin siitäkin kovin! :)) Oltiin kahen vaiheilla mennäkkö Tivoliin vai Armas-yökerhoon, ja onneksi valittiin jälkimmäinen. Suomirokkia ja iskelmää soitteli tiskijukka, eikä kyseessä tosiaankaan ollut mikään teinihelvetti, vaan lähinnä keski-ikäisten jorauspaikka. (Haha :D) Musiikki oli meille niin mieluista, että jos ei oltu olutta tiskillä jonottamassa, niin oltiin vaan tanssimassa leidit lavalla mix tapea, Raulia, Jenni Vartiaista ja Kirkaa, ja saatiinpa me yks kasaridiscokin pyydettyä - nimittäin meidän vakiotanssibiisi Billie Jean! Haha, eikö muuten näytäkin tuossa viimeisessä kuvassa, että miut ja Ana olis liitetty tuohon taustaan? :D

Jep jep. Su meni vielä päivällä shoppaillessa, herkutellessa Amarillossa herkkuburgereita, ja myöhemmin illalla suunnattiin kuka juna-asemalle ja kuka bussiasemalle, ja matka koteja kohti alkoi. Tyttärien kanssa nähdään seuraavan kerran viimeistään kuukauden kuluttua Lappeenrannassa, mutta tällainen oli meidän Lahden valloitus! :)

Nyt rupeen valmistautumaan leffaan menoon :)

2 kommenttia:

Henni kirjoitti...

Miula olis solkkukortissa vielä pari kertaa jäljellä, uskaltaisinkohan käyttää ne ennen matkaa :D

Hanna-Reetta kirjoitti...

Hjenn: Ooo! 8) Käy käy ihmeessä vähän pohjia hakemassa! 8) Ja jos et uskalla mennä, niin miulle saa aina lahjoittaa solkkukortin ;)))