Tänään on ollu ehkä mun yks parhaista päivistä tänä vuonna. Tai mitä tätä nyt tässä on kestänyt. :D Oltiin nimittäin Lauran kanssa tämä päivä Lady Linella! Eräs luokkalaisemme on töissä LL:lla, ja häneltä saimme viiden kerran Lady Line -kortit, jotka meidän nyt tulisi käydä hyödyntämässä ystävänpäivään mennessä. Miulle tuo Lady Line on ollut tuttu paikka jo ennestään, sillä pari kaveria työskenteli Savonlinnan yksikössä, ja heidän mukanaan pääsin pariinkin otteeseen tutustumaan kyseisen salin treeni- ja jumppatarjontaan. Lisäksi sain aina naapurilta kesäseteleitä Ladylle, joilla sai kuntoilla paikassa kokonaisen kuukauden!!
Mulla oli tarkoitus joskus jopa liittyä jäseneksi Lady Linelle, mutta aina oli jotain omia selittelyjä, miksei mun kannattaisi liittyä. Kesällä en halunnut naapurilta saamieni etusetelien takia, joilla pystyin kuntoilla paikassa ilmaiseksi, ja vieroksuin muutenkin ajatusta, että miksi kuntoilisin sisätiloissa, kun ulkona voi auringon paisteessa lenkkeillä ja rullaluistella. YO-kirjoitusten aikaan olisin kovasti halunnut silloinkin liittyä jäseneksi, mutta veikkailin, että aika ei pänttäilemisiltä riitä. Wrong, olisi ollut aika kiva koko päivän lukemisen jälkeen mennä rentouttamaan kroppa ja mieli johonkin jumppaan! Ja mikä ehkä se isoin este liittymiseen varmaan kaikilla on, niin se hinta. Opiskelijan budjetille 70 € suoraveloituksena tililtä joka kuukausi on aivan valtava summa, eikä mulla lukioaikoina kyllä tollaisia summia oikein ikinä ollut edes tilillä. :D
Nyt sitten ihan varsinaiseen asiaan, eli tähän päivään. Eilisen myöhään valvomisen mahdollisti tosiaan ne tämän aamun perutut matikan tunnit, oli äärettömän luksusta nukkua kymmeneen. Koulussa kävin vain istumassa puolitoista tuntia englannin tunnilla, jonka jälkeen matkasimme Lauran kanssa jännittyneinä Mikkelin Lady Linelle. Oltiin puhuttu jo monta päivää toimintasuunnitelmasta, mitä kaikkee aiotaan salilla tehdä. Lady Linen pihaan ajettuamme en voinut peitellä pientä epäluuloa, jopa pettymystä itse rakennusta kohtaan: paikka näytti ihan navetalta! tai joltain tuotantorakennukselta, siis mitä ihmettä? Sisälle astuessamme kuitenkin tunnelmallinen valaistus ja mukavan näköinen sali karistivat epäluuloni, vaikka sisältäkin paikka oli.. Hmm... No, jännittävämpi kuin Savonlinnan ihana Lady Line, josta totta puhuen tykkään paljon tätä Mikkelin yksikköä enemmän. Vaatteiden vaihdon ja juomapullojen täytön jälkeen oli ihan paikallaan käydä niin "kauheen rankan" koulupäivän jälkeen hierovissa tuoleissa, "aktivoimassa lihakset", kuten Laura tämä kiteytti ;D Tästä jatkoimme salille ihmettelemään ja kokeilemaan kaikkia laitteita. Itse olen aina tykännyt kaikista eniten treenata vatsa-, selkä ja perslihaksia, käsiä ehdottomasti taas inhoan treenata. Vaikka todellakin haluaisin vähän habaa näihin ruikulakäsiin! :D
Crosstrainer olisi unelmien hankinta joku päivä kotiin! Must.
Juoksulenkin jälkeen oli pienen levähdystauon jälkeen aika jatkaa RVP:hen. Olen käynyt RVP:ssa muutamia kertoja aikaisemmin, ja se on ylivoimainen lempparijumppani ainakin tähän mennessä. Siinä yhdistyvät juuri vatsa- ja pakaratreeni, mitä tykkään eniten treenata, sekä myös reisilihasten treenailu. Tulee varmasti jäljellä olevien neljän kerran aikana käytyä toistamiseen kyseisessä jumpassa.
RVP:n jälkeen kuntoilu oli Lauran ja minun osalta ohitse, ja menimme hankkimaan vähän väriä pintaan solariumista. Savonlinnan Lady Linen solariumissa tuli useampaan otteeseen käytyä, ja vaikkakin se ei ole yhtään terveellinen turhamaisuuden tapa, tykkään solkussa silti käydä. :D Ennen salilsta poistumista testasimme vielä infrapunasaunan, ja sitten oli aika häippästä. Vatsalihakset kiittivät tässä vaiheessa.
Jäseneksi Lady Linelle liittymisestä en ole kuullut kovin hyvää, tai kuulemma jos tahtoo sanoa sopimuksensa irti, tulee olemaan tosi hankalaa ja kallista touhua. Siis tokihan jos on aikaa käydä koko rahan edestä jumppaamassa ja treenailemassa, niin paikkanahan se on aivan mahtava! Haluaisin liittyä puheista huolimatta edelleenkin jäseneksi, sillä nyt kun työt tuovat pientä lisätienestiä, olisi se jopa mahdollista. Kuitenkin olen päätynyt ennemmin, ainakin aluksi, vuokrata kortin joltain LL:n jäseneltä, mikäli vuokrattavia kortteja vain on tarjolla. Voisin siten katsoa, tulisiko siellä edes alkuhuuman jälkeen käytyä intensiivisesti, vai olisiko se vaan ohimenevä innostus. Täytyy ottaa noista korteista pian selvää, etteivät nämä liittymishaaveet jää minun osalta taas unholaan. Poikaystävä tuossa kertoi, että oli saanut töistä eräälle salille kuukauden kortin, jolla voi käydä reenailemassa veloitukselta, ja vieläpä mikäli haluaa jatkaa kuukaudenkin jälkeen, niin saa kuulemma lisäaikaa! Hei oikeesti, miksi mulle ei ole tollaisia tarjouksia?!?!?! :D
Kuvat: Google
Eivät pelkästään aamulla pitkään nukkuminen, lyhyt koulupäivä, salilla käynti hyvässä seurassa ja salin jälkeinen upea olo tehneet päivästäni parasta, vaan lisäksi tiukan salitreenailun jälkeen mentiin, edelleen mahtavassa seurassa, illalliselle Amarilloon kera Lauran ja Iinan. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun Amarillossa kävin tankkaamassa, minä hotkaisin siellä ihanan kanaburriton. Me vähän pohdittiin tyttöjen kanssa, että ruvetaan ottamaan nyt jokaviikkoiseksi tavaksi käydä ulkona syömässä ja kokeilemassa tätä Mikkelin ravintolatarjontaa. Kukaan meistä kun ei ole paikkakuntalaisia, niin on tosi mielenkiintoista lähteä yhdessä maistelemaan kaikkea uutta ja turinoimaan edes yhtenä iltana viikossa kunnolla! Tämän iltaisen aterioinnin ja juoruilun jälkeen olikin tosi kiva tulla pitkän, mutta mahtavan päivän jälkeen kotiin ja istahtaa koneelle lukemaan suosikkiblogien tuoreimpia postauksia. Nyt kun tästä nyt etenen nukkumaan, niin saan nukuttua oikein pitkät yöunet. Tällaisia päiviä lisää!
Hanna-Reetta
Ps. Huomenna teille on luvassa tammikuun viimeisien synttäreiden asupostaus, sekä mahdollisesti muita kuvia kekkereistä. Hyvää yötä allihopa!









