Tässä on nyt hehkutettu tulevaa kesää, uusia bikineitä ja lomamatkahaaveita jonnekin lämpimään, sekä on keretty pähkäilemään myös hieman tulevaa kesäparfyymiakin. Jatketaas nyt samaa rataa, sillä nyt aion esitellä teille erään todella tiiviisti tulevaan kesääni kuuluvan tuotetteen. Olen tämän kyseisen tuotteen käyttäjänä ihan uusi, sillä olen vain muutamia kertoja tätä testaillut. Mutta jo ensimmäinen testikerta riitti ehdottoman myönteiseen ostopäätökseeni, ja viikonloppuna kävin Kicksistä ostamassa itselleni tulevan kesän luottotuotteeni. Saanen esitellä:
Se, joka vaihtaa meikkivoiteensa kevyempään versioon kesäisin, huutaa hep! Minä en huuda, sillä olen porskutellut tähän mennessä kesät talvet samalla, kesäisin ehkä hiemankin liian täyteläisellä Joe Blascon klassikkomeikkivoiteella. Kesäkuumalla on tullut tuskailtua liian paksusti pakkeloitua naamaa, joka päivän mittaan kiiltelee oikein ihanasti, ja pakottaa juoksemaan puuterihuoneeseen pakkeloimaan naamaa lisää. Ihon hengittämisestä ei ole tietoakaan, ja voi sitä naama-kaula -alueen värieroa, kun naamassa on jo muutenkin kesäksi tummempaan vaihdettua meikkivoidetta suunnilleen sen kolmen kerroksen verran. Not so nice, eh?
Nyt olen sitten kokeillut tätä ylitsevuotavasti kehuttua bareMinerals Foundation SPF 15 -meikkipuuteria, ja täytyy kyllä myöntää, että olin aivan järjettömän yllättynyt kyseisen meikkipuuterin lopputulokseen. Positiivisesti tietenkin. Viikonloppuna itse meikkipuuterin lisäksi kotiutin myöskin kabuki-siveltimen, jolla on kaikista helpointa levittää kyseistä meikkipohjaa parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Ai miksikö sitten bareMinerals Foundation on niin paras? No minäpä kerron teille. Itseasiassa en edes tiedä mistä tuon meikkipuuterin parhaimmasta puolesta aloittaisin kertoa, sillä parhaita puolia on niin paljon! :D Mutta lähdetään nyt vaikka liikkeelle sen keveydestä. Kyseinen meikkipuuteri koostuu 100 %:sti luonnolisista mineraaleista, ja on todella hienojakoinen. Se on siispä aivan äärettömän kevyt iholla, etkä ihan oikeasti edes tunne, että sinulla olisi kasvoissa meikkipohjaa lainkaan. BareMinerals ei tuki ihohuokosia, ja sanotaankin, että voisit nukkua se naamallasi! :D (En kuitenkaan suosittele tässä meikit päässä nukkumista, miun ehoton suosikkikauneusvinkkini on "älä mene meikit päässä nukkumaan".) BM antaa ihon hengittää, ja sopii näin ollen valtavan hyvin esimerkiksi akneen taipuvalle iholle. Onkin kliinisesti todistettu, että bareMinerals Foundation parantaa akne- ja rosacea ihoa huomattavasti jo kahden viikon säännöllisen käytön jälkeen. Voitteko kuvitella?!?! Siis herranjumalasentään, jo pelkästään noista syistä olin jo ihan myyty tuotteelle, sillä itseäni ei ainakaan ole siunattu millään maailman parhaimmalla iholla. Eli meikkivoide joka on unelmakevyt ja parantaa ihoa oli mulle ihan nappivalinta! Entäs sitten taas ne, joilla on herkkä tai kuiva iho? Eikös just tuollainen puuteri kuivata ihoa vain enemmän? Ei, ei todellakaan. BareMinerals Foundation ei sisällä säilöntäaineita, hajusteita, koostumusta muokkaavia ainesosia, mineraaliöljyä, synteettisiä väriaineita tai muitakaan ah-niin-ihania kemiallisia ainesosia jotka voisivat ärsyttää herkkää tai allergisoivaa ihoa. BareMinerals Foundation sopii ihan kaikille ihotyypeille, myös niille kaikista herkimmille hipiöille.
Voiko tuollainen pelkkä meikkipuuteri sitten todella peittää pahimmatkin finnit, punoituksen, juonteet ja kaiken muunkin mahdollisen ei-toivottun naamalla? Tää epäilytti mua, niin kuin varmaan montaa muutakin, sillä ajattelin tuotteen olevan "vain puuteria". Eihän nyt sellainen peitä? Jo ensimmäisellä kerralla kuitenkin huomasin meikkipuuterin valtavan kapasiteetin peittää ihon joka ainoan virheen loistavasti, ja tottakai tuote tasoittaa ihon värin upeasti. Lopullinen varmuus tästä peittävyydestä tuli mulle kuitenkin vasta toisella kerralla tuotetta testaillessani. Olin kokeillut yhtä uutta kosteusvoidetta, josta sainkin sitten ihan kauheen allergisen reaktion kasvoille. (Tosi outoa, miun iho ei yleensä reagoi yhtään mihinkään muuhun kuin stressiin..) Siis en yhtään liiottele kun sanon, että miun naama oli sen voiteen kokeilun jälkeen niin turvonnut ja punainen, kuin olisin tunkenut pääni ampiaispesään ja moshannut viisi minuuttia. Naamaa kutitti aivan järkyttävästi, ja näytin ihan oikeasti todella allergisoituneelle ja sairaalle. Levittelin siihen sitten seuraavana aamuna bareMineralsin meikkipuuterin meikkipohjaksi hokien samalla, miksi en voinut käyttää Diorin nestemäistä, erittäin peittävää ja pitkäkestoista meikkivoidettani edelleen punaiselle ja kutiavalle naamalleni. Lopputulos kuitenkin hämmästytti täysin, sillä naamassa ei ollut merkkiäkään, että se olisi viittä minuuttia aikaisemmin ollut helottavan punainen. Kysyin vielä kavereiltakin koulussa, että huomaavatko he mitään omituista naamassani. Eivät huomannu.
Extrana bM:n meikkipuuterissa on SPF 15, eli korkean UV-suojan ansiosta se estää ihon ikääntymistä. Mikä voisikaan olla parempi uutinen sitä kesäaurinkoa ajatellen, kuin UV-suoja?? Meikkipuuteri tuo iholle todella kauniin ja luonnollisen kuullon (jos valitset siis bareMinerals Foundation originalin, näitähän on myös valittavana se bM Foundation Matta). Ja kun vielä lisätään loppuun sellainen fakta, että tuotetta ei ole testattu eläimillä, niin bM:n meikkipuuteri saa miulta ison papukaijamerkin!
Ihan muutama sananen vielä tuosta meikkipuuterin levityksestä. Eli se levittäminen kasvoille on ihan äärimmäisen helppoa: ripottelee purkin kanteen meikkipuuteria, pyörittelee (kabuki-)sivellintä puuterissa niin kauan, että kaikki hiukkaset ovat siveltimessä, kopauttaa "extrat" pois, ja siten vaan naamalle levittämään pyörivin liikkein. Yksi tollainen purkki on myös tositosi riittoisa! Itse en aio avata purnukkaa ennen kesää, sillä nyt vielä haluan käyttää nestemäistä meikkivoidetta, vaikkakin tuo bM himottaisikin tällä hetkellä enemmän.. Kun kerroin että oon testannut tuotetta, niin olen tosiaan ottanut näytteen tuotteesta.
Eli nyt herran tähden jos vielä pohdit tulevan kesäsi meikkivoidetta, niin se on tässä! :D Näitä saa Suomessa ainoastaan Kicks-myymälöistä, joten nyt pää kolmantena jalkana sinne hakemaan omanne! Hitto kun olisin tämänkin postauksen vähän aikaisemmin tehnyt - Kicksissä oli nimittäin nyt sellainen kampanja, missä kaikki bareMineralsin meikkipuuterit olivat -30 %. Oikea hintahan tälle originalille on 52 €. Mutta hei, hätä ei ole tämän näköinen! Ainakin uusimman Trendin, Cosmopolitanin, Kauneus&Terveys -lehden, sekä oliko vielä että ELLEnkin mukana tulee Kicks-lehtinen, jossa on mukana -20 % -kuponki valitsemastasi tuotteesta! :)
Nyt voin minäkin huutaa hep! Tästä lähtien käytän kesällä ja talvella täysin eri meikkipohjaa! ;)
Innostuitko kyseisestä meikkipuuterista, vai onko sinulla jo kokemusta bareMineralsin tuotteista? Mitä meikkivoidetta sinä käytät kesällä ja talvella?
Hanna-Reetta