31. tammikuuta 2011

Maanantaiväsy ja tulevia postauksia

Heipsan,

ja mukavaa maanantaita kaikille! Tänään sain nautiskella aivan äärimmäisen harvinaisesta herkusta, nimittäin meillä loppui poikkeuksellisesti koulu puoliltapäivin, jonka jälkeen kerkesin vielä sopivalla bussilla kotiin valoisan aikaan ennen puolta yhtä. Mulla työt kutsuu parin tunnin päästä, niin on kyllä ihan tosi luksusta tulla välissä kotiin syömään, nautiskelemaan teekupposesta sekä ihan kunnolla levähtämään, ja ottamaan tietysti asukuvia päivän valossa! Siis vau.

Tänään mulla on kyllä ollut tosi unelias päivä. Miulla ei maanantait oikeastaan koskaan tuota tuskaa, en ole mikään maanantain vihaaja tms koskaan ollut, mutta tänään oli ja on edelleen aivan uskomaton väsymys päällä, eikä siihen auttanut edes päivällä hetken lämpimästi paistanut aurinko. Taidan ottaa tässä puolen tunnin päikkärit ennen töihin lähtöä. Tosin, jos olisin oikein järkevä, niin jättäisin ne kyllä suosiolla väliin; tulee vaan vihaiseksi noin lyhyistä kauneusunista. :b

Neule / Tiger of Sweden, toppi / Gina, farkut / Only, korut / Guess & Seppälä, laukku / Guess, kengät / UGG


Miulla oli suunnitelmissa, että olisin toteuttanut tänään postauksen "päivä med Hanna-Reetta", mutta totesin aamulla olevani way too tired valokuvaamaan yhtään mitään aamupuuhia. Viikon ainoa kahdeksan aamu ei ehkä muutenkaan olisi se kaikista otollisin päivä tehdä tuota postausta, eli siirrän sen jollekin toiselle päivälle lähitulevaisuuteen. Niitä "päivä kanssani" -postauksia nyt on näkyny varmaan jokaisessa blogissa, mutta jokaisen päivähän on erilainen, ja haluankin ihan mielenkiinnolla kokeilla tuota ideaa, että kuvata lähes kaikki päivän tekemiset! Oli sitten miten kulunut idea tahansa. :D Ja tuolla What's coming -listallani on nyt roikkunut melkein koko blogin pitämisen ajan tuo "Laukkuni sisältö" -postausidea, joten olen ajatellut senkin toteuttaa ihan piakkoin. Pääsisi listaa vähän lyhentämään. :) Ja sitten on tietenkin tulossa aivan lähipäivinä "Tammikuun synttäriparty no. 3" -postaus, sillä viikonloppunahan me juhlistimme Anniinan kääntymistä kolmannelle vuosikympille. Mutta siitä myöhemmin lisää kera illan asukuvien! Tällaista kaikkea olis nyt lähiaikoina tulossa. :)

Nyt otan ne pienet kauneusunoset, ja sitten takaisin kaupungin suuntaan ja töihin! Se olis vielä pitkä päivä edessä.

Hanna-Reetta

30. tammikuuta 2011

Uudet kynnet!

Ilmeisesti en sitten osannutkaan ajastaa postausta oikein, vaikka se oli "ajastettu klo 22:50" ja vielä oikeelle päivälle.. Mutta nyt julkaisen vihdoin tämän kynsipostauksen! Kertokaa joku mulle, miten ajastetaan oikein? :D

Kynsihuoltohan mulla oli nyt tosiaan keskiviikkona, mutta vasta nyt sain teille poikaystävän avustuksella otettua kuvia näytille. :)

Mulla oli todellakin aluksi ajatus, että ottaisin tällä kertaa kahden kuukauden jälkeen sen ihan perusmanikyyrin muutamilla koristekivillä. Kävi myös mielessä, että olisin ottanut jopa pelkän manikyyrin ilman mitään hintaan kuuluvia koristeita, mutta päädyinkin sitten johonkin aivan päinvastaiseen. Tähän ratkaisuun ehkä vaikuttivat työkaverini - jokaisella heistä on kunnon glitter-rakennekynnet, niin halusin tuntea kuuluvani jengiin,. :D Haha no ei.. Mut katotaan sitten kuukauden päästä, jos teen comebackin ranskiksiin. ;)

MUTTA NE KUVAT! :)


Mitäs pidätte tämänkertaisista? :)

Hanna-Reetta

28. tammikuuta 2011

Ihana vapaailta!

Moikka!

Täällä kirjoittelee onnellinen bloggaaja, sillä nyt ovat kokeet ainakin vähäksi aikaa ohitse, edessä on mukava vapaailta kera tänne saapuneen poikaystävän, ja huomisen 6-tuntisen työpäivän jälkeen päästään ajelemaan kohti Lappeenrantaa synttäröimään. :) Tänään, kunhan tästä koneelta etenen, on meillä luvassa kaikkea mukavaa jo eilisessä postauksessani luettelemaa tekemistä; lämppäreiden tekoa, Täykkäreitä, saunomista, kasvojen hemmottelua suklaanaamiolla, ehkä Paranormal Activity 2:n katsomista (onko toi katsomisen arvoinen, ootteko kattonu?) jne. :) This is what I need right now.. ^^,

Koulussa kävin tekasemassa yhden kokeen aamupäivällä seuraavanlaisessa asussa. Pääsi uusi muhkea ketju-unelmakin ensimmäisen kerran käyttöön.

Jakku / hm, toppi / Gina, farkut / Only, korut / Kultajousi & hm, laukku / Guess, kengät / Dinsko

Idols alkaa pyörimään taas pian televisiossa, ja odotan sitä kyllä aika lailla, uskokaa pois. :D Niille ensimmäisten jaksojen laulajasankareille, joiden sulosoinnut miellyttävät vain heidän omia äitejään, on aina ihan huippuhauskaa nauraa, kun taas toisaalta saa myös ihmetellä, miten upeita lauluääniä joillain ihmisillä kertakaikkiaan voikaan olla. Ensimmäiset jaksot tuleekin katsottua melko intensiivisesti, mutta yleensä pidemmälle kautta mentäessä kiinnostukseni ohjelmaa kohtaan lopahtaa nopeasti. Finaali nyt tietysti on pakko katsoa. Oikeastaan mulle käy monenkin tuollaisen kilpailuohjelman kanssa samalla tavalla: odotan esimerkiksi aina koko kesän uuden BB-kauden alkua, ja ekat pari viikkoa tuleekin seurattua ohjelmaa joka ilta ihan innolla. Jossain vaiheessa kiinnostus loppuu täysin, ja seuraavan kerran katson vasta BB:n viimeisen viikon ja finaalin. Käykö muille samalla tavalla


Mutta siitä Idolsista vielä, tai oikeastaan, mistä se ylipäätään tulikin mieleeni. Kuulin tuossa muutama päivä sitten Anna Abreun uusimman Hysteria -biisin, johon kyllä tykästyin. Pidin kyllä myös siitä Annan edellisestä Just A Pretty Face? -levystäkin. Ei Abreun tuotanto noin yleisesti edusta ehkä sitä musiikkia, mitä eniten kuuntelen, tai ole lempiartistini, mutta oon aina ollut vähän sitä mieltä, että mulle on ihan sama kuka sen kappaleen laulaa (kunhan ei ole Katy Perry kamalalla kaakattavalla äänellänsä), mutta jos biisi on hyvä, niin sitä kans sitten kuuntelen. Oon aika kaikkiruokainen tuon musiikin suhteen, eli jopa Anna Abreukin menee! :D Sanna nauraa siellä nyt maha kippurassa. :D Tosi energinen ja mukaansatempaava tuo sen uusin kappale kappale, joka tosin keretään pilata vielä monella radiokanavalla liiallisen soiton vuoksi. Miusta on ihan kiva seurata noitten Idols-tähtien matkaa heidän musiikkiurillaan, just miten Anna, Antti tai Anna Puu ovat menestyneet, kun taas jonkun kakkoskauden "tähdet" Ilkka ja Katri, tai hirveä kolmoskauden Ari Koivunen ainakin omalla kohdallani ovat unohtuneet jo aikoja sitten.

 Ja sit jos oikeesti haluaa kuulla todella sydämellä tehtyä, loistavaa ja laadukasta musiikkia, kannattaa muistaa katsoa tänään Korkojen Kera kolmoselta heti Salkkareiden jälkeen. Siellä Martina Aitolehti esittää ensimmäisen sinkkunsa "9 digits" pian julkaistavalta levyltään. Mitähän tuostakin oikeesti tulee, ei kai muuta voi sanoa ku lots of laugh.. :'DD

Hanna-Reetta

Ps. Kokeilen ensimmäisen kerran postauksen ajastamista, ja ajastan teille myöhemmälle illalle kynsipostauksen! :)

27. tammikuuta 2011

Hush Rush

Tää kiire kyllä saisi jo pikkuhiljaa alkaa hellittämään, ei tule kyllä mitään tästä, että näin myöhään joudun postailemaan nykyään. Huomenna kun mulla olisi liiketoimintaympäristön koe, johon täytyisi vielä pikkusen lukea. Tiedän, ettei ole mitään järkeä ja hyötyä päntätä enää yömyöhällä, mutta onneksi minulla on jäljellä vain muutama hassu kappale. Viikonloppu, kiitos että tulet pian!


Viime päivät on mulla menneet koulun, kokeeseen lukemisen sekä töiden parissa. Eilen arkea piristi tosin se kynsihuolto, jonka tulokset näette vasta huomisessa postauksessa. Rakas poikaystävä-hovikuvaajani saapuu huomenna tänne Mikkeliin, niin tulee sitten vähän kivempaa kuvaa kehiin, kun mitä itse yrittäisi kameran kanssa sotkea. Mutta paljastan sen verran, että glittereihinhän minä sitten kynsissäni päädyin. ;)

Neule, pipo ja sukkikset / hm, laukku / Pigeon, kengät / UGG

Päätin tänä aamuna olla ihan tietoisesti kunnon rebel-lintsari, ja jätin aamuiset venäjän sekä matikan tunnit välistä. Nukuinpahan pitkästä aikaa sen pituiset yöunet, mitä ihmisen normaalisti kuuluisi nukkua, sekä sain myös otettua päivänvalossa asukuvia! Sehän nyt ei missään nimessä ollut syy siihen, että loistin aamulla koulussa poissaolollani! ;) Koulun jälkeen käytiin Iinan kanssa pikaisesti Ginassa pyörähtämässä, josta minä suuntasin pienelle välipalalle ennen töitä. Työt kutsuivat minua neljältä, ja puoli yhdeksältä olin saanut itseni pois sorvin äärestä. 45 minuutin odottelu bussia MyCoffeessa kera teekupposen ja liiketoimintaympäristön kirjan, josta sitten suoraan pyykin pesuun ja tämän postauksen kirjoitteluun kotia. Vielä tosiaan se kokeisiin lukeminen olisi edessä, ja lopuksi olenkin ansainnut yöuneni jälleen kerran liian pitkän päivän jälkeen. Käytännössähän mulla ei ollut lepominuutteja tänään ehkä kun kymmenen, kun töissä pidin pikku tauon.

Takki ja huivi / Vero Moda

Miun viikonlopun suunnitelmathan te jo tiedättekin, se olis taasen synttäreitten juhlintaa! :) Huomenna mulla loppuu koe kahdentoista maissa, eikä sen jälkeen mulla ole mitään! Poikaystävä on silloin varmaan jo tänne tullutkin, eli aivan ihanaa viettää rentoutumispäivä ja -ilta, saunoa, tehdä kasvonaamio, kattoo Täykkäreitä pitkästä aikaa, kokata, käydä ajoissa nukkumaan, ja ja ja... Aah huominen, tule jo pian! Edesautan huomisen tulemista, ja lähen nyt äkkiä lukemaan ne loput sivut koealueesta, jonka jälkeen nukkuskelemaan!

Hanna-Reetta

26. tammikuuta 2011

Thomas Sabo

Nyt on ollut niin monessa blogissa juttua Thomas Sabon koruista, ja erityisesti "Charm Club" -käsikorusta, että ajattelin itsekin vähän tutkailla kyseistä puheenaihetta. Ekaksikin on heitettävä ilmaan kysymys; onko tästä Sabon korusta tulossa/tullut jokin uusi villitys? Joitain vuosia sitten alkoi vilahdella yhä useammalla, omassanikin oikean käden ranteessa paikkansa vakiinnuttanut Nomination, mutta onko tämä Sabon saman tyylisellä idealla toimiva ranneke nyt uusi Nomination? Tai kumpi sitten onkaan ollut ensiksi, molemmat yritykset ovat nimittäin perustettu lähes samoihin aikoihin, mutta en tiedä, onko esimerkiksi Sabolta tämä Charm Club -rannekoru miten uusi keksintö. Nyt tämä on alkanut jotenkin enemmän tulemaan esille. Paremmin tietävä valaiskoon minua! :D



Charm Clubissa, kuten Nominationissa, kukin voi valita mieleisiä paloja sadoista palavalikoimista, ja muokata näin oman näköisen, persoonallisen rannekorun. Tuon varmaan kaikki tiesivätkin. :D Itseltäni löytyy Nominationilta kaksi kappaletta "Classic" -ranteita, jotka molemmat sain lakkiaislahjaksi. Toiseen keräilen kaikenlaisia palasia, mutta toinen on mulla ihan vain perus ranne ilman sen kummempia grumeluureja. Haaveenani olisi kerätä tuohon toistaiseksi vielä "tyhjään" ranteeseen pelkästään kahdenlaista palaa; esimerkiksi yhdistelmä valkoinen helmi - vaaleanpunainen timantti koko ranteen pituudelta olisi aika mun näköinen!
Siinä missä Nomination -palat ovat "laattoja", Thomas Sabossa palaset roikkuvat rannekorussa. Nominationiinkin on olemassa vaikka minkä näköistä roikkuvaakin palaa, mutta laattoja on roimasti enemmän. Paloja, tai miksikä noita Thomas Sabon korun roikkuvia esineitä sanotaankaan, on laaja valikoima niitäkin. Kokosinkin alle kollaasin, millaisia palasia valikoitsisin omaan Sabooni, jos sellaisen joskus hankkisin.


Kengät ja laukut kuuluisivat varmasti monen naisen Saboon. Huulipuna pitää olla aina mukana, eikä saa unohtaa omaa sekä oman kullan hienoja "timantein" koristeltuja nimikirjaimia korusta. Vaaleanpunaiset kivet ovat nekin todella nättejä, niitä saisi ranteessani olla useampikin kappale. Yläoikealla oleva helmi, jonka päällä istuskelee norsu, olisi todella hellyyttävä. Tykkään kovasti norsuista, ja tuo olisi aivan mahtava. Lahjaksihan se joltain pitäisi saada, sillä lahjana annettu norsuesine tuo onnea. ;) Kollaasin kuvat Sabon omilta nettisivuilta, muut kaksi kuvaa googlettamalla.

En ole koskaan nähnyt Thomas Sabon korua livenä, joten en osaa arvioida palasten kokoa, ja tulisivatko ne olemaan häiritseviä ranteessa. En kuitenkaan usko, sillä onhan mulla melkeinpä joka päivä useampikin rannekoru molemmissa ranteissa. En kuitenkaan ole vielä niin hurahtanut koruun, että säntäisin sen kaupasta ostamaan. Olen nimittäin todella tykästynyt pelkkiin Nominationeihini, joten ne saavat vielä jonkin aikaa riittää. Mutta olisi kuitenkin ihan mielenkiintoista käydä vilkaisemassa TS-rannekoruja koruliikkeessä, joten kertokaapa tietämättömälle, missä näitä mahdetaan myydä? Kultajousessa ei ainakaan, kun eilen kävin siellä vilkuilemassa.

Hanna-Reetta

24. tammikuuta 2011

Pari alelöytöä

Heipsheips!

Tänään kiertelin koulun jälkeen hitusen kaupungilla. Löytyihän tuolta itsellenikin muutama juttu, vaikka varsinaisesti ei ollut kyllä tarkoitus miulle mitään ostaa.. Nyt on vaan niin hankala välttyä kaikenlaisilta kiusauksilta, kun kaikkialla on edelleenkin alennusmyynnit. Ginassakin lähtee vielä ihan huikeesti tavaraa matkaan alle kympillä, jopa alle vitosella!


Paita / Calvin Klein Jeans, housut / Only, laukku / Calvin Klein, kengät / Dinsko, korut / Guess, Nomination

Kävin myös haikailemassa Carlsonilla astioiden perään. Mulla on taas tää kausi meneillään, kun haluaisin kauheesti uusia astioita; laseja, mukeja, lautasia, vaikka en tarvitsisikaan. Himoitsisin astiakaappiini Villeroy & Boch:n New Wave -sarjaa, enkä panisi pahakseni, jos voisin kotiuttaa Iittalan juomalaseja hiekan värisenä. Noita V&B:n astioita mulla jo onkin ennestään jonkin verran värikkäällä lintukuviolla, mutta haluaisin sarjaa myöskin täysin valkoisena. Poikaystäväni taas on armeliaasti antanut mulle omat Iittalan vaaleansiniset juomalasit käyttöön, mutta kun tuo sininen ei oikein ole mun väri. Sain siitä yliannostuksen, kun joskus ala-asteen viimeisillä luokilla kävin sisustamaan koko huonettani vaaleansinisellä ja meriteemalla.


Oman asuntoni sisustus on vielä hyvin pahasti vaiheessa, mistä syystä en tätä tykkää tänne blogiin vielä lainkaan kuvailla. Ehkä senkin aika tule joskus. Tällä hetkellä tämä sisustus on keittiön ja kylpyhuoneen sisustuksen kannalta tummanharmaa/pinkki, kun taas makuuhuoneen sekä olohuoneen valtaavat tumma puu ja tummanruskea, makuuhuone vielä höystettynä afrikka-teemalla. Tykkään juuri eniten todella massiivisista huonekaluista, nimen omaan siitä tummasta puusta sekä afrikka-teemasta, mutta taas toisinaan haluaisin sisustaa asuntoni täysin valkoiseksi. Valkoisen rinnalla sisustaisin asuntoani pirteän korallin värisillä yksityiskohdilla; koristekukkia ja -tyynyjä. Eli en vieläkään tiedä, millaisen sisustuksen kotiini haluan. Enpä kuitenkaan usko, että tässä tämänhetkisessä kaksiossani asun lopun ikääni, joten ei siitä "lopullisesta" sisustuksesta niin kovasti tarvitse vielä panikoida. :D Tällä hetkellä haluaisin tuon jälkimmäisen sisustusunelmani toteuttaa, mutta se olisi vähän radikaali muutos tässä nykyisessä kämpässäni - mulla ei nimittäin ole täällä mitään valkoista. Mutta ehkä sitten kun poikaystävä muuttaa tänne - hänellä on nimittäin vaikka minkä näköistä pöytätasoa sekä nojatuoli juuri valkoisena, ja tykkää itse valkoisesta. Ehkäpä sitten saan valko-/koralli -unelmani poikaystävän mukana tänne! :)

Takki / Sisterspoint, huivi / Gina, pipo / Vero Moda

Mutta niihin päivällä tekemiini ostoksiin! Tykkään hirveesti ketjukoruista, ja olettekin täällä blogissa yhden, Ranskasta ostamani ketjukaulakorun nähneet tässä postauksessa. Olen tohon koruun aivan rakastunut, ihanat värit ja just kun se ketju, niin ah. :) Mutta tänäänpä käväisin huvikseni Kultajousessa, ja silmiini pisti -70 % alennuskyltit korujen kohdalla. Koska en osannut päättää kahdesta ihanasta ketjukorusta kumman valitsisin, ostin sitten molemmat. Ja miksikäs olis pitänyt edes valita, miinus seittemänkymmenen jälkeen ei noille jääny paljoa mitään hinnaksi verrattuna alkuperäisiin hintoihin! :)


Massiivisempaa ketjua pidän hyvin yksinkertaisten vaateyhdistelmien tai bileasujen kaverina, mutta pieni oli ostettava sellaiseksi "jokapaikanhöyläksi", jos ei halua niinkään repästä päivän asussa. :D Vallan ihania! Ja jos olisin oikein reipas, niin lakkaisin nuo läpinäkyvällä kynsilakalla, etteivät värjäytyisi vaaleanpunaisiksi. Luulenpa kuitenkin, etten jaksa jokaista silmukkaa alkaa lakkailemaan. Joten jääköön.


Toinen ostokseni oli Ginan alennusrekeistä löytynyt musta, läpikuultava lörttöpaita. Kuva on todella huono, mutta koettakaa saada joku visio tuosta. Tuollainen röyhelö, mikä tuossa edessä on, on myös paidan takaosassa. En ole vieläkään päättänyt, onko tuo sellainen paita jota hain vai ei, ja tykkäänkö paidasta vai en. Onhan noilla Ginan aletuotteilla palautusoikeus siinä missä normaalihintaisillakin, mutta enpä usko, että viiden euron takia jaksan nähdä vaivaa palauttaakseni tuota. Besides, mulla on varsin oivallinen suunnitelma erääseen asuun tuolle paidalle, että ehkäpä se tuli jäädäkseen vaatehuoneeseeni!

Nyt mun on lopetettava tämä liiketoimintaympäristön kirjan kartteleminen, ja käydä lukemaan tenttiin! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :-)

Hanna-Reetta

23. tammikuuta 2011

Tammikuun synttäriparty no. 2

Arvatkaa mikä on siistiä? No siistiä on ainakin se, että kun opiskelija menee kyläilemään vanhempiensa luokse, niin poislähtiessään porukat syytäävät kassillisen ruokaa matkaan tulevaa viikkoa varten. Siistiä on myös se, että perille asuinkaupunkiisi päästessäsi odotat ensin paikallisbussia lumisateessa ja pakkasasteissa lähes kymmenen minuttia huomataksesi, että sunnuntai-illan bussi, jolla kuuluisi itsesi lisäksi kotiuttaa matkalaukku, kaksi valtavaa kassia sekä käsilaukku, on pienempi kuin invataksi. Yrittäessäsi sulloa ylipienestä "bussin" ovesta matkatavaroita sekä itseäsi höylätessä samanaikaisesti bussikorttia tympääntyneen bussikuskin sekä tusinan matkustajan silmien alla, on aiheeseen sopivaa pudotta vahingossa tavarat bussin lattialle, ja yrittää siinä 40 senttimetrin levyisellä käytävällä poimia tavaroita nolona, ja päästä vielä istumaan. Kanssamatkustajia varmaan säälitti. Kotona on siistiä huomata, että ne porukoilta saadut ruokatarvikkeet ovat kaikki aivan mansikkajogurtin peitossa, sillä bussissa sattuneen nolon omaisuutensa ympäriinsä viljelyn seurauksena jogurttipurkki oli hajonnut kassiin. On se niin kiva tulla kotiin. -__-'

Mutta mulla on kuitenkin aivan huikee viikonloppu takana! Perjantaina käytiin vielä edellisen postaukseni jälkeen poikaystävän synttäripäivän kunniaksi yhillä, eilen biletettiin synttäreitä isommalla porukalla, ja tämä päivä nautittiin poikaystävän kanssa toistemme sekä Wisteria Lanen täydellisten naisten seurasta. Tulin Mikkeliin nyt sunnuntai-illan viimeisellä bussilla.

Eilinen iltapäivä ja ilta meni pienellä ystäväporukalla poikaystävän kämpillä synttäriherkkuja mutustellessa ja juodessa, juorutessa, tanssiessa ja yleisesti hengaillessa. Käytiin illan päätteeksi vielä samat asiat tekemässä Savonlinnan parissa yökerhossa.


Koska en ole juuri ikinä kovin suuri hiusten laittaja ollut, vaan turvaudun yleensä vain suoristamaan ja pöyhimään tukkani ilmavammaksi, en omista mitään hienoja piippareita, kihartimia, tai muita vastaavia vekottimia. Nyt halusin tehä poikkeuksen sääntöön, ja taiteilla itselleni kiharat bileisiimme. Poikaystäväni toi työpaikaltaan mulle ilmakihartimen, mutta koska se ei ollut lähellekään sitä mitä toivoin, turvauduin poikaystäväni äidin 60-luvun kihartimeen. Hei c'mon, siinä oli samettipinta ja kaikki!!? Mutta moniko voi sanoa omistavansa noin vanhan, toimivan kihartimen? :D Kiharoita en illaksi kyllä aikaansaanut, ainakaan sellaisia, jotka olisivat kestäneet koko illan. Mutta vähän saivat muotoa nämäkin kutrit! Joka ilmeisesti ei kuvissa näy ollenkaan, kyllä mulla muutama suortuva oli kiharalla! :D
 
Mekko / Gina, laukku / Spirit items, kengät / Dinsko


Ja kuten huomaa, loppuillasta baarissa minä ja hiusteni kuohkeus olivat vallan edustuskelpoiset. Mukava parti-ilta oli kyllä taas, ja seuraavana viikonloppuna once again. Ai tätä autuasta tammikuuta.

Huomenna paluu arkeen ja koulun penkille. Teen huomenna myös pienen kierroksen kaupungilla, mutta aika nopeasti täytyy rientää kotiin lueskelemaan tulevan perjantain tenttiin. Tenttimateriaaliksi on annettu maailman tylsimmän näköinen, kolmesataasivuinen kirja, unohtamatta tietenkään netistä löytyviä luentomateriaaleja. Tulevaan viikkooni mahtuu keskiviikolle myöskin kynsihuolto, eli näätte taas sitten pitkästä aikaa uutta kynsilookkia! :) Vielä en tiedä mitä näihin otan, kun mielipide on vaihtunut aina perus ranskalaisesta aina jäätäviin hile-timanttikynsiin. Hjälp mig, minkälaiset otan!? :D

Hanna-Reetta

21. tammikuuta 2011

I adore Dior j'adore

Heippa taas!

Tulipas jälleen parin päivän postaustauko kiireitten ja kamerattomuuden vuoksi. Nyt olen taas takasin Savonlinnassa, ja kamerakin on saatu ladattua! :)



Mulle nyt ei oikeestaan mitään uutta ole tässä parin päivän aikana tapahtunut. Päivät on menny koulussa ja töissä, välissä oon kerennyt käydä kotona nukkumassa. :D Eilen illalla tulin tosi myöhään ääslinnaan, ja tarkoitus olisi viihtyä täällä sunnuntaihin asti.


Tänään ollaan vietetty ihan rennoissa merkeissä poikaystävän synttäreitä. Huomenna sitten on vuorossa ne todelliset kemut. Yritän saada tällä kertaa otettua enemmän kuvia illan aikana ku viime viikonloppuna. Nyt varsinkin, kun meillä on järkkäri taas käytössä! :)

Paita, hame ja käsikorut / hm, korvikset / Seppälä 

Mutta vähän muutakin sisältöä tähän postaukseen kun pelkästään läjäpäin päivän asu -kuvia ja olemattomia edellisten päivien kuulumisiani. Mainitsinkin ohimennen tässä postauksessa, jossa esittelin joululahjojani, että mulla on hajuvesiä vaikka millä mitalla. Lukeudun tähän ihmisjoukkoon, joka ei lähde minnekään suihkauttamatta hajuvettä viimeistelemään olemusta. Tämän hetken lempituoksuinani ovatkin joululahjaksi saatu Guccin Guilty, synttärilahjaksi saatu Bossin Sunset, sekä everlasting-lemppari Lacosten Pour Femme. Olen huomannut tykkääväni eniten mausteisista, "tummista" ja "dramaattisista" tuoksuista, varsinkin näin talven synkkyydessä. Silti jokainen suosikeistani on kukkaistuoksu. (Guilty ja Sunset onneksi sillä mausteisuudella höystettynä ;)) Makeat hajuvedet eivät ole ollenkaan mun juttuni, vaikka niitäkin sattuu muutama olemaan pölyttymässä hyllyssä, eivätkä vaniljaiset. Mausteinen tai kukkainen sen mulle tulee olla!

Vaikka olen vähän mennytkin mainitsemaan ostavani kokoelmiini enää Bvlgarin Jasmin Noirin, jonka jälkeen parfyymit saavat luvan riittää joksikin aikaa, olen nyt kuitenkin vähän alkanut himoitsemaan jo otsikossakin komeilevaa tuoksua, Diorin J'adorea. Se vasta onkin kukkaistuoksu, ja itseasisassa olen nyt saanut kokeiluun kyseisen tuoksun suihkusaippuan ja vartalovoiteen. Naisellahan ei kai voi olla koskaa liikaa hajvesiä.. Vai voiko? :D No niitä nyt varnaan voi olla, mutta kenkiä ja laukkuja ei. :D Jotkut tykkää käyttää samaa tiettyä hajuvettä vuodesta toisen, joka toisaalta on kans mielestäni aika hauska. Mutta mie en varmaan osaisi päätää yhtä hajuvettä, jota käyttäisin lopun elämäni. Valinnanvaraa on liikaa! :D 


Hajuvedet ovat kyllä sellaista ihanaa pientä arjen luxusta, joista en luopuisi. :)

Mitkä ovat sinun suosikkituoksusi? :)

Hanna-Reetta

18. tammikuuta 2011

Tiistaitoilailua

Morjeens.

Jos tätä päivää pitäisi kuvata jollakin sanalla, sana olisi luultavasti fail. Oon nimittäin onnistunut epäonnistumaan tänään ihan joka asiassa. Kaikkihan alkoi aamulla herätessäni samalla kellonlyömällä, kun enkun tuntini piti alkaa. Laura soitteli mulle minuutin yli yhdeksän, että missäs sitä ollaan. No pommiinhan tässä oli nukuttu. Tosi huvittavaa, sillä aina silloin jos satun pommiin nukkumaan, syynä on ollut tämä kuuluisa "jos nyt vähän ummistan silmiä", mutta tämän aamun herätyskellon soinnista ei ole kyllä mitään havaintoa. Eka muistikuva aamulta on, että puhelin soi omassa kädessäni, ja tähän sitten heräsin. Mitä hittoa?


No Laura tuli siinä mut ruokatunnilla hakemaan matikan tunnille, joka olikin sitten päiväni ainoa tunti. Kynnys oli hyvin matala kääntää kylkeä peiton alla, nukkua vielä hetki, ja käydä riuskasti sitten tekemään päivän askareita täällä kotona. Mutta kun meillä sattuu olemaan ylihuomenna matikan koe, jonka senkin todennäköisesti failaan, katsoin tarpeellisemmaksi mennä ennemmin kertailemaan oppeja korkolaskuista. Iso syy myöskin, miksi kouluun jaksoin raahautua oli se, että mun piti palauttaa se tekemäni koulutehtävä, sekä hakea terkkarilta resepti. No enkös minä nekin sitten unohtanut tehdä: koulutehtävä jäi kotiin ja resepti terkkarille. Hyvä minä!



Sovittiin tänään Lauran ja Iinan kanssa, että tytsyt tulevat mun luokse Salkkareita katselemaan teekupposen ääressä. Käytiin koulun jälkeen Lauran kans kaupassa, minä täydentämässä iltaa varten teevarastojani. Ikäväkseni en saanutkaan tyttöjä luokseni teelle, sillä L:lla olikin iltakoulua. No, joku muu päivä sitten. :) Siemailen kohta Karibian Aurinkoa itsekseni samalla, kun käperryn sohvan nurkkaan lukemaan työmatskuja.



Koulusta kotiuduttuani rupesin ihan innoissani päivän valossa kuvailemaan asukuvia. Mutta eikös mulla juuri tänään satu kamerankin akku loppumaan melkein saman tien, ja laturi paistattelee päiväänsä iloisesti Savonlinnassa. Käänsin lähes kirjaimellisesti koko asunnon ympäri raivoetsien laturia, mutta sinne se nyt kertakaikkiaan on jäänyt. Kerkesin juuri ja juuri ottamaan muutamia kuvia, joita tässä nyt ladon tänne tekstin väliin, mutta olisin halunnut just tänään kuvailla muitakin juttuja tänne blogin puolelle. :( Jälleen kerran, good 4 me!

Paita - Nafnaf, wetlookit / Gina

Olin kuitenkin päättänyt tehdä tänään jotakin hyödyllistä - olihan mulla koko päivä aikaa lyhyeksi jääneen koulupäivän jälkeen. Sain tehtyä erään toisen kouluhomman suht sutjakkaasti, jonka jälkeen rupesin siivoamaan. Siivouksen tiimellyksessä onnistuin vielä katkaisemaan olohuoneeni jalkalampun varren. Lamppuhan ei tietenkään ollut edes omaisuuttani, vaan puoliksi valmiiksi kalustetussa kämpässäni kyseinen kohde kuuluu vuokraemännälleni. No, onneksi lampunjalka on täysin korjattavissa. Sain kyllä taas olla hyvin monennen kerran tänään tosi ylpeä itsestäni. Loppuilta on mennyt telkkaria pälyillessä ja läppärin ääressä. Niissä hommissa ei toivottavasti voi kovin pahasti epäonnistua.


Mutta joo, vähän tämän päivän asustani, tai pikemminkin tuosta neulepaidasta. Ostin sen keväällä Ranskasta aivan ihanasta Nafnaf -vaateliikkeestä, ja olen vallan tykästynyt siihen! Toisella olkapäällä on tollainen hauskan ketjupaljettikoriste, paita on juuri ja juuri sopivan pituinen käytettäväksi legginsien kanssa, ja seiloriraita puree muhun kovasti. Liian harvoin tulee tuo mukavuus eksytettyä päälle.

Nyt minuu harmittaa kyllä hirveesti tuon kameran akun laturin unohtaminen kotiin, en saa kuvailtua pariin päivään asujani. :( No onneksi olen palaamassa jo ylihuomenna ääslinnaan takaisin, joten eipä tässä kauaa tarvitse kamerattomana kituutella. Huomenna sekä ylihuomenna mulla on töissä iltavuorot, ja torstaina töiden jälkeen lähden myöhäisellä bussilla matkaa taittamaan. Poikaystävällä on nimittäin perjantaina syntymäpäivät, niin pitäähän mun olla toista heti aamulla onnittelemassa! :)

Hanna-Reetta

Tammikuun synttäriparty no. 1

Heips heips!

Mulla onkin ollut tänään tosi täyteliäs ja pitkä päivä, mutta ajattelin tulla kuitenkin vielä postaamaan ennen nukkumaan menoa. Tulin tämän päivän puolella aamuyöllä takaisin Mikkeliin. Herätyskello oli pirisemässä jo 3:50, ja siitä puolen tunnin päästä lähti bussi kohti kotia. Vähän kerkesin matkalla nukkuakin, mutta asunnolle päästyäni pitikin jo alkaa laittautumaan koulua varten. Otettuani aamun ensimmäisen tunnin omaa lomaa, painelin kouluun yhdeksäksi.

Koulun jälkeen kolmelta mulla alkoikin sitten sulavasti työt. Töistä kotiuduin Salkkareihin mennessä ja Salkkarikiemuroita seuraillessani sivusilmällä kokkailin erittäin pitkästä aikaa. En edes muista millon viimeksi olisin itse laittanut asunnollani kunnon kotiruokaa, se oli varmasti joskus paljon ennen joululomaa. : DD Syön aamuisin melko runsaan aamiaisen (kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät yksinkertaisesti käynnisty ilman aamupalaa), päivisin tulee syötyä koulussa lounas, ja kotiin päästyä vedän vähän välipalaa. Illalle sitten alistun yleensä vain heitämään kattilaan kanttarellipussikeiton tai tomaattikeiton, jota höystän katkaravuilla, mutta harvemmin tulee itse kokattua. Harmi sinänsä, mutta aina (lue: ikinä) ei vain jaksa/kerkeä ruveta Jamie Oliveriksi.

Vedettyäni makaronit ja lihapullakastikkeet myöhäiseksi päivälliseksi, tuskailin sen rästissä olleen koulutehtävän loppuun, johon vierähti pari tuntia. Ennen postauksen aloittamista kävin suihkussa ja maksoin laskut, eli eiköhän tämä lähes 20 tunnin touhukas päiväni olisi jo kunniakkaasti pulkassa!? :D Huomenna alkaakin koulu onneksi "vasta" yhdeksältä ja loppu jo yhdeltä - eikä mulla ole edes töitä iltapäivällä! Eli huomenna sitä rentoiluaikaa sitten vasta onkin. 8) Mitään rentoilua, aion siivota, lukea matikan kokeeseen sekä tehdä muita koulukommia, ja perehtyä työn puolesta saamiini koulutusmateriaaleihin. :P

Mutta en tullut tänne suinkaan ainoastaan tylsistyttämään teitä tämän päivän askareillani, vaan ajattelin nyt myöskin näyttää teille sen lauantai-illan bileasuni in action! Vähän sneak peekia saittekin tästä jo viime postauksessani.


Toppi ja laukku / Vero Moda, kengät / Dinsko, korut / KappAhl & hm


Kaverini kolmekymppiset olivatkin sitten railakkaat. Iltaan mahtui muun muassa tequilan siemailua, vahvimpien kaupasta löytyvien sekä erään juhlavieraan kasvattamien chilien popsimista (siellä porukka veti vuoroin lunta ja vuoroin maitoa naamaan noiden herkkujen jälkeen), Petri Nygårdin sietämätöntä Selvä Päivä -biisiä sekä, konseptiin sopivasti, Frederikin Kolmekymppistä. Jälkimmäinen kappale oli kyllä tietysti illan soitetuin, ja itseasiassa myöhemmin baarissa humppisbändi soittikin kaverilleni biisin illan päätteeksi.


Ja baarista nyt ei tietenkään ole mitään edustavia kuvia, niiku ei kyllä koko illasta muutenkaan. :D Tänä perjantaina juhlitaankin sitten kaksvitosia, ja viikon päästä kakskymppisiä. Aika hyvin menee nämä kaikki kemut tollasina pyöreinä/melkein pyöreinä lukuina. :D

Nyt minä olen uneni ansainnut. Palaillaan taas huomenna, mulla onkin vihdoin aikaa ottaa kivoja päivän asu -kuvia valosalla ajalla! :) Öitä!

Hanna-Reetta