10. syyskuuta 2011

avonin kajal in action

Jokunen aika sitten tilailin Avonilta uusia juttuja, ja mukana oli Jillian Dempsey for Avon Professional -kajal-kynä. Laitan arkimeikkiini hyvin vähän kajalia, ainoastaan "yläripsien alapuolelle", tai siihen yläluomen ala/sisäosaan HITTO kun en osaa selittää! :D Mutta kuitenkin, siis hieman vain syvyyttää tuomaan katseeseen. Jos teen näyttävämmät rajaukset yläluomen ripsien tyveen, teen ne aina nestemäisellä eyelinerillä. Edellisellä Anytimen kajalillani tuskin olisi edes saanut aikaseks mitään järkevännäköisiä rajauksia, mutta tuo Avonin kajal onkin ihan eri laatua. Kynä on pehmeä, ja mukana on vaahtomuovisivellin häivytystä varten. Ajattelin sitten toissapäivänä kokeilla hieman erilaisempaa meikkiä, ja luomivärieni sijaan laitoin pelkät rajaukset kajalkynällä. Tällaista jälkeä tuli:



Nää kuvat ovat aivan selkeesti ihan hirveen epäonnistuneita, nuo rajaukset nimittäin oikeesti näkyi, eikä yleisilme ollut ollenkaan noin "vähäkajalinen" miltä noissa näyttää :D

Piirsin aluksi melko paksun rajauksen luomen keskeltä ulkonurkkaan, ja ihan himpun ohuemman silmän sisänurkkaa kohden. (Hitsi kun en ottanut vaiheista kuvia..) Tein tarkoituksella rajauksesta aluks mahdollisimman paksun ja tumman, sillä seuraavaksi häivytin rajauksen paksuudesta puolet ylös ja silmän ulkonurkkaa kohden, jolloin ilmeestä tuli smoky-eye kajalilla tehtynä. Ylimmässä kuvassa tää ehkä näkyy parhaiten. Vahvistin vielä vähän tumminta rajausta ihan ripsien tyvessä, ja valmista tuli.

Tykkäsin tuosta rajauksesta aika paljon, ja sepä saattaapi eksyä meikkiini vähän useamminkin! ;) Te, keitä kiinnostaa Avonin meikkien laatu, niin ainakin tähän kajal-kynään olen ihan huipputyytyväinen. Menin noilla meikeillä töihin, ja kajal kesti luomilla koko 7 tuntisen työpäiväni. Onneks kajalit kestää ihan mielettömän kauan, joten voin piirrellä tuolla vielä monet monet rajaukset, ennen ku uutta tarvitsee edes harkita ostaa! ;)

5 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Ihanan siistit olet saanut rajauksista :)

juulia kirjoitti...

Tosi nätin pehmeät tuli kyllä : )

Hanna-Reetta kirjoitti...

Nanna: Noin hyvällä kynällä oli helppo saada siistit :) Loisto-ostos!

juulia: Kiitti, kynän ansiota ;)

Anonyymi kirjoitti...

sun ripset on tosi paakkuset ja epäsiistit!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Syytän siitä äärimmäisen p*skaa Maybellinen virheostos-ripsiväriä, joka lenti eilen roskikseen! :D