20. joulukuuta 2010

Joulushoppailua

Tänään vierähti koko päivä äidin kanssa kaupungilla. Meillä oli lähinnä missiona etsiä loput joululahjat. Itse ostin kummipojan joululahjaan loput osiot. Koska minun pitää lähettää pohjoisemmassa asuvalle ihanalle kummipojalleni lahja, enkä ollut sitä viime perjantaihin mennessä kerennyt tehdä, piti postittaa paketti suoraan kotiovelle puolet kalliimmalla hinnalla. Pääasia on kuitenkin, että kummipoika saan lahjansa pukin konttiin aattoon mennessä!

Lahjojen etsintä, kääriminen ja postittaminen vei niin paljon aikaa, ettei me missään vaatekaupoissa sen pidemmin vierailtukaan. Nopeat silmäykset uutuuksien toivossa tein Hennesillä, Lindexillä sekä Vero Modassa. Huomenna olen menossa vähän paremmin shoppailemaan Anniinan, sekä myöhemmin vielä poikaystävän kanssa, joten jospa sitten kerkeisi paremmin katsella Savonlinnan putiikkien antimia! Ja sen ainakin tiedän, että Lindexille jäi muutama sovituskoppiin kanssani päätyvä vaatekappale! Jännä sinäänsä, sillä yleensä Lindexistä en löydä muuta kuin koruja.

Melko casualissa asussa pyörin tänään kaupoilla:

Neule / Zara, toppi / Gina, laukku / Burberry, korut / Vanamo & Nomination



Illemmalla kävimme Anniinan kanssa vaihtamassa kuulumisia lasillisen ääressä. Vastahan Anniina oli luonani Mikkelissä käymässä, mutta oli kyllä kiva nähdä jo näin pian ja vaihdella jouluisia kuulumisia! Lasillisen äärelle lähdin sitten näissä vaatteissa:

Paita ja hame / hm, korut / Guess, Nomination, hm, KappAhl

Kuvia Häppäristä, Anniinan kameralla otettu.

Tosiaan huomenna on tarkoitus mennä Anniinan kanssa kaupungille. Metsästin viime keväänä ja kesänä täydellisiä nahkasortseja. Välillä sitten kun löytyi ja kokeilin, niin eivätpä ne olleetkaan kivat. Nyt olen kuitenkin inspiroitunut Chiptopiasta otetusta kuvasta aivan täysin. Mikä ihana yhdistelmä, katsokaapa vaikka: 


Nahkasortsit, mustat sukkahousut ja leo-kuosia. Tuollaisessa asuyhdistelmässä voisin hyvinkin viihtyä! Kerroin löytäneeni Lindexiltä parit vaatteet sovitettavaksi, niin yksi kokelas tulee olemaan nahkasortsit (jälleen kerran). Fingers crossed että sopivat.

Loppuillaksi (tai sille mitä tässä on vielä jäljellä) on suunnitelmissa poikaystävän kanssa ajanviettoa sekä Täykkäreiden katselua!

Palaillaan taas huomenna kaupunkireissuni jälkeen, ja toivottakaa mulle onnea, että Savonlinnan kaupat yllättäis mut positiivisesti! :)

Hanna-Reetta

4 kommenttia:

mad-sanna kirjoitti...

Hehee :D sun päivä kuulostaa mun huomiselta.Mutta mut _p_a_k_o_t_e_t_t_i_i_n_ lähtee maman kaa shoppailee, eli jotai pakollisia jouluostoksia. Ihanan usein postailet! Mä oon kyl maailman huonon ja laiskin kommentoija ,__, !! mut joo pitäskö tässä joululomalla näkyillä, vaikka torstaina päivällä?

Hanna-Reetta kirjoitti...

Sanna: Hahah, voi sinuu. :D Ei kuule, se voi olla ihan mukavaaki shoppailla porukoitten kanssa, jos on oikein kiltti niin ne suostuu maksamaan sulle jotaki. ;) Hehhe.
Joo nähdään ehdottomasti vaikka just sillon torstaina! Aamupäivä/päivä/joku sopii mainiosti! Ilmoitellaan lähempänä!
Ja juu, tuleehan täällä aina nyt alkuhuumassa ainakin postailtua melkein päivittäin. Ja ethän oo mikään huonoin kommentoija, siehän kommentoit miulle tosi paljon! ^^,<3
Ja ehkä törmätään tänään kaupungilla, mie ja Anniina ollaan menossa sinne, ja myöhemmin illemmalla sit J:n kanssa!

Siiri Stiina kirjoitti...

Ihana toi beige paita:)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Siiri: Tack tack!! :)