16. maaliskuuta 2011

Ostin kun halvalla sai... ;)

...Kylläpä joo, Kicksissä on aina todella tuntuvia kampanja- sekä clubitarjouksia, joista täytyy tietysti ottaa heti ilo irti. Tiistaina kävin muutamat ostokset meikkiputiikissa taas suorittamassa, ja suurin osa ostoksistani olikin juuri tarjoustuotteita. Tällaista eksyi tällä kertaa ostoskoriin:


Anniina tiedän että tykkäät näistä kovasti, mutta myös muutkin kasvonaamioiden ystävät hoi! Nyt saa Kicksistä kahden hinnalla kolme kasvonaamiota, ja itse ostin heti (anti-aging naamiota lukuunottamatta) ne kaikki kokeiluun. :D Noista olen kylläkin jo tuota Formulan oranssia appelsiini-bergamotti -naamiota, sekä sitrus-peel offia ja suklaanaamiota kerennyt kokeilla, mutta täytyihän nekin toki varastoida - suklaanaamiota ihan kaksin kappalein, sillä se on toistaiseksi suosikkini. :) Kokeilemiini olen ainakin ollut aivan äärimmäisen tyytyväinen, ja kovat on odotukset noille lopuillekin naamiolajikkeille. Noista riittää 2-3 käyttökertaan, ja todella voin suositella noita ihan jokaiselle pieneen hemmotteluhetkeen. ;) Valikoimaan tosiaan kuuluu vielä anti-aging -naamio, mutta sen jätin kuitenkin kauppan hyllylle. Eli nyt hopihopi Kicksiin kasvonaamio-ostoksille!


Maailmassa on kaksi materiaa joista en luovu: salmiakki ja ripsiväri. Aikaisemmin ostamani Lancomen Hypnose ei ole vielä lähelläkään loppuaan, mutta koska MaxFactorin False Lash Effect ripsiväri oli nyt tarjouksessa hieman päälle kolmentoista euron hintaan, päätin sen ostaa jemmaan ihan siitä syystä, että kyseistä "tekoripsimäistä tuuheutta" lupailevaa maskaraa olen halunnut jo pidemmän aikaa kokeilla. Olin jo miettinyt sen olevan seuraava maskaraostoseni, niin pitihän se nyt hyvän sään eli hyvän hinnan aikaan varastoon hamstrata. Nyt vaan täytyy malttaa olla avaamatta sitä Lancomen viimeiseen hengenvetoon asti, ettei sitten mene avattuna piloille. En kyllä malttaisi millään odottaa, uusia ripsivärejä on nimittäin mielestäni aivan ihana kokeilla, ja nyt varsinkin kun mulla on tullut tää kausi, että kaikkia tuuheuttavia ripsivärejä täytyy päästä testaamaan! :)


Ja kyllä, lukeudun näihin hivenen turhamaisiin ihmisiin, jotka käyttävät itseruskettavaa. Kicksin oma itseruskettava (A-Brand AB) on yksinkertaisesti paras kaikista mahdollisista testailemistani itseruskettavista, peittoaa ihan mennen tullen Lancomen ja Diorin, sekä toisaalta myöskin Oriflamen ja Nivean purkkirusketukset!! Plussaa tuotteelle hyvinkin luonnollisen värisestä lopputuloksesta sekä siitä, että tuo sopii sekä kasvoille että muulle kropalle. Kyseinen voide on helppo levittää, ja iholle jää ihana kimalteleva hohto välittömästi voiteen levityksen jälkeen. Mutta ISONA miinuksena, jonka takia melkein lopetin koko tuotteen käytön, on kerrassaan kuvottava haju. Hajutonta itseruskettavaa voidetta tai geeliä tuskin onkaan (ja jos on niin valaiskaa mulle, olisko joku apteekin esimerkiksi tuote sellainen?), mutta tässä on mielestä jotenkin ihan äärimmäisen kammottava haju. Tää on tosin vaan mun mielipide, sillä kavereitten mielestä tuo haju ei tosiaankaan ole niin kamala. No, musta tuntuu, että mulla on muutenkin ihan ylireagoiva hajuaisti, sillä apteekin olevinaan hajuton Humektan -voidekin saa miut voimaan pahoin. :D Tuo Kicksin itseruskettava on nyt clubitarjouksessa hintaan 6,90 € jo ennestäänkin edullisen 9,60 euron hinnan jälkeen! Eli vaikka edellisestä purkkirusketuksestanikin on jälkellä vielä jonkin verran, piti tätäkin varastoida jo yksi tuubillinen tulevaa varten.


Ja mitäs täältä viimeisestä ostoksestani, pikkuisesta laatikosta paljastuukaan...



JEE! Vihdoin sain himoitsemani ihanan heleän vaaleanpunaisen huulipunan! Valitsemani yksilö on Dior Addict Be Iconic kosteuttava huulipuna, sävy 561 Baby Rose. Voin kertoa, että silloin kun tämä 56 värisävyä käsittävä huulipunakokoelma tuli kauppoihin, testailin kuumeisesti kaikkia mahdollisia vaaleanpunaisen sävyjä, ja pähkäilin pitkään kuuden eri pinkin välillä, minkä niistä valitsisin. Ikuisuuspohdinnan jälkeen ja huulet ihan rohtuneina huulipunien poispyyhkimisestä päädyin tähän kerrassaan täydelliseen sävyyn, joka täytti miun kaikki kriteerit: huulipunan täytyi olla heleä vaaleanpunainen, ei saa olla metallinhohtoinen eikä siniseen taittuva, pitää olla vähän kimalletta eikä missään nimessä saa olla matta, eikä väri saanut myöskään mennä liian punaiseksi tai persikaksi. Ja tuo oli ainoa sellainen sävy. :D Eli jos kriteerinne oman vaaleanpunaisen huulipunan metsästyksessä ovat samat kuin minulla, niin valitse numero 561! ;)

Sellaiset ostokset tällä kertaa. Mulla on pitkä koulupäivä+työpäivä -kombo takana, ja vielä pitäisi tänä iltana /yönä jotenkin jaksaa tehdä pikakertaus huomiseen venäjän kokeeseen. Väsyttää aivan kamalasti, enkä kyllä käsitä millä ihmeellä saan itseni huomenna ylös herätyskellon piristessä 5:15. Töissä iltavuorot ovat siitä inhottavia, että pääsen töistä klo. 20:15, eli juuri siihen aikaan kun bussi lähtisi kotia kohti. Keskustan poikki en millään kerkeä tuohon bussiin juoksemaan (vielä kun töissä yleensä tuppaa venähtämään), joten joudun sitten mennä tunniksi odottamaan bussia ylihinnoiteltuun MyCoffeeseen, jossa pitää maksaa itsensä kipeäksi teekupposesta vain siksi, että viitsii lorvia siellä sen tunnin. Tosi huolestuttavaa, että se MyCoffeen henkilökunta jo tunnistaa miut ja kysyy sisään astuessani, että "tuutko taas bussia odottelemaan?". Oi voi..

Huomenna mennään tyttöjen kanssa syömään! Viikko on hurahtanut taas tosi nopeasti, sillä tuntuu, että edellisestä ravintolareissusta olis kulunut vain pari hassua päivää. :)

Hanna-Reetta

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ääh, minua inhottaa kun Oulussa ei ole Kicksiä :(

Unknown kirjoitti...

Oi ihana kasa kaikkia naamioita. :0 Muistuikin mieleen, että vois vähän hemmotella kasvojaan, kun pari lätyskää löytyy vielä kaapista. :)

Anonyymi kirjoitti...

paljos toi puna makso? :)

Nanna kirjoitti...

Ihanan paljon naamioita! :) Sulla on sitten monta hemmotteluiltaa edessä. :P

Henna kirjoitti...

Oi kunnon naamiovarastot :). Paljon muuten kicksissä on se All about eyes- silmänympärysvoide? Oon tainnu jäädä vähän koukkuun siihen..

Nina kirjoitti...

Haluan myös tuon Diorin uuden punan. Vanha (addict high shine) alkaa olla loppumaisillaan, ja ihan suosikki se onkin ollut!

Hanna-Reetta kirjoitti...

Suvi: Ai eikö ole? :o Kummallista, kun siellä tuntuu kuitenkin kaikki muu Stokkasta lähtien olevan. :D

Minna: Juu, kyllä ihan vähintään kerran viikossa ollaan ansaittu hemmottelua. ;) Meillä oli tänään tyttöjen kanssa saunailta, johon luonnollisesti kuului myös kasvonaamioitumista. Heh, onhan noita nyt iso kasa kyllä, ei tarvitse uusia olla ostamassa aikoihin! :))

Anonyymi: Tuon huulipunan hinta on Kicksissä 34,50 €. En sitten tiedä paljolla myyvät esim. Sokos Emotionissa, mutta tuo on ainakin Kicksin hinta. :) Se ei ollut tarjoustuote, niin en tuossa sen hintaa ruvennut erikseen mainitsemaan, heh. :D

Nanna: Kyllä vain. :) Tiedätkös, mie laskin juuri, että mulla on 16 eri kasvonaamiolajiketta: noiden uusien lisäksi löytyy ainakin neljää Oriflamelta tilattua tuubissa olevaa, sitten testereitä muutamista kasvonaamioista sekä myös ystävältä jouluna saatu Nivean peel-off. Eli toden totta on monta hemmotteluiltaa edessä.. :D

Henna: Ai olet? :D Hehe, ne on kyllä houkuttelevia aina kun jotakin testiin ottaa! ;) Ja hyvä ettei sulle tuu niitä valkosia näppylöitä siitä, mutta onhan Clinique kyllä hyvin allergiatestattu jne.. :) Tarkistan tarkan hinnan huomenna kun en sitä ulkoa muista, mutta kyllä se yli 30 € maksoi. Olisko ollu jopa yli 40 €..?

Nina: Tuo on aivan ihana, suosittelen kyllä aivan ehdottomasti hankkimaan jos kerta muutenkin olet sarjasta tykännyt! :)

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on aika vahva päivämeikki?

Hanna-Reetta kirjoitti...

Anonyymi: Jeps, niin on ja olen siitä vallan tietoinen. :D Pari vuotta olen meikannut pitkälle samalla tyylillä silmäni noin vahvasti, ja niin siinä on käynyt, etten enää yhtään osaa olla "vähemmällä meikillä". Nyt kyllä aion yrittää kesäksi keventää REILUSTI meikkiä, sillä tumma pakkelikerros kesäkuumalla ei ole kovin raikas. :D Mutta viihdyn tuossa meikissä, ja omasta mielestäni se sopii miulle. :) Olen jo niin tottunut siihen, että on kyllä ihan alaston olo esimerkiksi ilman luomiväriä. Itseasiassa en muista edes milloin viimeksi olisin meikannut niin, ettei luomiväriä olisi ollut ollenkaan.. :D Huolestuttavaa..