Not another "I'm not a perfect" -post

Jos miulle olisi annettu yläasteella tai lukioaikoina paperi ja kynä, ja käsketty kirjaamaan ylös asioita, joihin itsessäni en ole tyytyväinen, olisi lista ollut jotakuinkin tällainen: "huono iho, liian iso nenä, sahalaitaiset ja keltaiset hampaat, luikut kädet, liikaa luomia, olemattomat lihakset, ei-luonnonkaunis, ilman meikkiä Ari Koivunen look-a-like...". Lista olisi jatkunut varmaan loputtomiin. Murrosiän ulkonäkökriisien keskellä kun tuskin kukaan teini kokee itseään sataprosenttisen tyytyväiseksi itseään. "Oon liian läski" miettii viiskyt kiloinen, 170 cm pitkä naisen alku. Itselläni ei ole koskaan ollut tätä "läskikriisiä" missään vaiheessa, vaan lähinnä olen potenut angstia rimppakintuista ja ruipelokäsistä. Jos miulta olisi kysytty mihin olisin ollut tyytyväinen itsessäni, olisi luultavasti pysynyt pieni suuni kiinni. Ai niin, sekin vielä kuului epätyytyväisyyden listoilleni: liian pienet huulet.

Automatkalla Ouluun lueskelin kesäkuun Trendiä, jossa eräs artikkeli oli jäänyt miulta lukematta. Tummanharmaat aukeamat, kuvia keski-iän ylittäneistä naisista ja otsikko "Pelkkiä numeroita" eivät olleet kiinnostaneet tutkiessani lehteä aikaisemmin, mutta nyt kun kaikki muut lehden jutut oli koluttu läpi eikä muuta lukemista ollut, päätin lukaista tuon epäkiehtovan artikkelin. Vanhenemiseen ja sen hyväksymiseen pureutuva artikkeli osoittautuikin todella kiinnostavaksi, varsinkin juuri, kun olin bongannut ja edellisenä iltana katsonut Ennin kengissä -blogissa linkitetyn dokkarin "Yli-ikäinen 35-vuotiaana?" (Pääsee vielä 19 päivän ajan katsomaan Yle areenasta täältä!) Vaikka tässä jo sen kahdenkymmenen toisella puolella ollaan, ja lokakuussa tulee täyteen twenty-something, ei miulla mitään kolmenkympinkriisiä lainkaan ole. Enkä usko että pitkään aikaan tulee vielä olemaankaan!! ;)

Seitsemäntoistavuotiaana nainen on kauneimmillaan. No en minä ainakaan, sillä tuolloin näytin erittäinkin idiootilta, ainakin mitä vanhoihin valokuviin on uskominen. :D Miulla oli sillon vaihe, jolloin halusin olla samaan aikaan rokkari sekä posh. Kaverin vanhat Miss Sixtyt jalassa ja Onlyn "Tokyo"-tektillä koristeltu t-paita eivät tehneet miusta kamalan uskottavaa rokkaria, puhumattakaan siitä poshista. Veikkaanpa, että jokaisella meistä on hirveitä vaateaikakausia ja "tyyli"historioita takana, ja olen tyytyväinen, kun vihdoin olen löytänyt mukavan ja itseäni miellyttävän "tyylini", vai pitäisikö sanoa suuntauksen pukeutumisessa. Väittäisinkin, että juuri tällä hetkellä olen kauneimmillani - niin pukeutumisessa kuin ulkonäössä. Ja näin haluaisin ajatella aina, kun uusi ikä tulee jokaisena lokakuun kuudentenatoista mittariin.

Mutta entäs nyt. Juuri kun tunnen olevani kauneimmillani, tuntuu, että sitä kaikkea ruvetaan syömään minusta pois. Ryppyjä saa alkaa ennaltaehkäisemään, painoa alkaa (varsinkin näin kesällä grilliherkkuja popsiessa ;D) melkein väistämättä tulemaan lisää, hiukset haperoituvat, keho ei palaudu enää yhtä nopeasti fyysisten suoritusten jälkeen.. Plaa. Lukemassani Trendin artikkelissa kirjoittaja pohdiskelee iän tuomaa ahdistusta naisilla. Painovoima pitää kuitenkin huolen siitä, että jokainen saa ryppyjä vaikka kuinka Dioria ja Lancomea mättää naamaansa, niin miksi siitä pitäisi toisaalta paniikkia ottaa? Ympäristömme on ikäkriittinen, ja nyky-yhteiskunta keskittyykin enemmän iän tuomiin kielteisiin piirteisiin kuin myönteisiin. Epätoivohan on hyvä bisness, sen tiesi Elizabeth Ardenkin. Aika hyvin artikkelissa siteerattiin myös erästä jenkkipsykologia, joka vertasi ulkonäön kohentelua sisustukseen: "Kun maalaat seinät, sohva alkaa tuntua nuhjuiselta. Ja vaikka olisi kuinka hieno koti, se ei tee onnelliseksi, elleivät asukin asiat ole lähtökohtaisesti hyvin." Ja sitten alkaakin artikkelissa tää perusjauhaminen terveydestä, sisäisestä hyvinvoinnista, elämänkatsomuksesta, terveestä mielestä...

No, mistä sit nyt tää yllättäinen "syvällisempi" postaus? Juulia heitti mulle haasteen, jossa saa nyt oikein luvan kanssa nimetä neljä ominaisuutta, joista ulkonäössään tykkää. En tiiä miltä se neljänsuora olisi yläasteikäisenä näyttänyt, mutta tältä se näyttää tällä hetkellä:

1. Silmät

Silmät ovat ehdottomasti asia, josta olen ulkonäössäni ylpeä. Yläasteella bestikseni sanoi näitä mulkosilmiksi, mutta hyvällä tavalla: mulla on todella isot silmät. Tykkään myös silmieni sinisestä väristä. Ties kuinka monta vuotta luomiväreillä sotkettuani olen oppinut meikkaamaan ne kauniisti, ja suhteellisen runsaiden ja pitkien ripsien ansiosta ei tarvitse ripsienpidennyksistä haikailla. :)

2. Kasvonpiirteet

Kun en tuota paremminkaan osannut muotoilla. :D Tykkään kasvojeni piirteistä, sillä miulla ei ole mitenkään erityisen pyöreät, eikä myöskään kulmikkaat kasvot, vaan juuri sopivat! ;)

3. Ruumiinrakenne

Taas yksi valtavan hyvä sana otsikoksi tuo ruumiinrakenne, mutta oon yleisesti oikein tyytyväinen kroppaani. Vaikka en mikään "täydellinen tiimalasi" olekaan, niin olen tyytyväinen, että lantioni erottuu vyötäröstä, eikä miun ole erityisesti koskaan tarvinnut ruveta "rantakuntoon 20XX"-projekteihin. Erityisen tyytyväinen olen pitkistä jaloistani (jotka saisivat siltikin olla muutaman sentin vielä pidemmät ;)) ja sääristä.

4. Kädet

Kädet pyrin pitämään kauniina rasvaamalla niitä ja pitämällä kynsinauhat kunnossa. Pianonsoittajan sormeni näyttävät näteiltä, kun olen hankkinut rakennekynnet sormieni jatkeiksi. ;)

Siinä olisi oma top neloseni. Siinä missä lukioaikoina olisin kirjottanut "not good"-listaani loputtomiin, voisin jatkaa nyt tuota "good"-listaani pidemmäksi kuin vain neljään pykälään! :) Ne asiat, mistä ennen en pitänyt itsessäni, olen kääntänyt ennemminkin edukseni: sahalaitaiset hampaat ovat persoonalliset, huono iho kuuluu teini-ikään ja sen saa kuntoon oikeanlaisilla tököteillä ja tarvittaessa lääkkeillä (olihan Victoria Beckhamillakin akne teini-iässä), ja nenäni ei suinkaan ole iso, vaan se näyttää ranskalaisen tai italialaisen nenältä. Itseasiassa kerran Mikkelin bussipysäkillä eräs mies sanoi kaverilleen, että "tuo tyttö on taatusti ranskalainen, katoppa sen kasvoja". En sanonut sanaakaan. Joten ennen kun pullautan ylähuulta botoxin avulla täyteläisemmäksi tai säntään ostamaan Lancomen Primordialen ensiryppyihin, taidan kaivaa tämän postauksen esille ja muistella, mikä miussa on erityisen kivaa! ;)

Haastan kaikkia lukijoitani, ja toki muitakin tekemään tämän haasteen, vaikka ei blogia kirjottaisikaan. Pieni mietiskely siitä, mikä itsessä on kivaa - se riittää! :)