16. lokakuuta 2011

about my style

Monissa blogeissa olen nähnyt kirjoiteltavan tyylien kulmakivistä ja suosikkiasuista, ja pari päivää sitten vähän vanhoja postauksiani (lähinnä päivän asu -sellaisia) selaillessani kävin pohtimaan hieman oman tyylini kulmakiviä. Kaikista eniten tykkään puketua naisellisesti, tyylikkäästi - klassisestikin, ja asukuviani selaillessa voi huomatakin mm. kynähameiden, jakkujen, kauluspaitojen, korkeiden korkojen sekä merkkilaukkujen kuuluvan oleellisesti tyyliini. Myöskin lörttöpaidoista ja korkeavyötäröisistä farkuista on tullut mieluisia asukokonaisuuksia.

Päätin nyt sitten tehdä muutamia kuvasarjoja suosikkivaateyhdistelmistäni, joissa nuo suosimani vaate- ja asustekappaleet toistuvat.

Jakku
Yhdistettynä printtipaitaan tai yksiväriseen toppiin. Mitä simppelimpi paita, sitä näyttävämmät korut.


Kynähame
Yhdistettynä joko yksiväriseen t-paitaan / 3/4-hihaiseen tai kauluspaitaan. Jotta lopputulos ei olisi liian juhlava, kaveriksi ballerinat sekä pitkä neule.


Pikeepaidat
Burberryn pikeet ehdottomia suosikkeja, mutta sporttisempaa asua hakiessa toinen suosikkimerkki, Lacoste, käy oikein hyvin. Kaveriksi perusfarkut ja korkeat korot!


Korkeaa vyötäröä
Lörttöpaidat ("silkki"paidat varsinkin!) sullottuna korkeavyötäröisiin housuihin plus korkeat korot. Ah, tässä asussa voisin olla vuoden jokaisena päivänä!


Muuta mieluista

Perusjuttua ja kesäkivaa


Eli siinäpä oikeastaan voisi sanoa, että on tyylini kilmakivet: jakut, kynähameet, pikeepaidat, "silkki"lörttöpaidat + korkeavyötäröiset farkut. Asusteiksi merkkilaukkuja, korkeita korkoja sekä asuun sopivia kauniita koruja. Meikki ja kynnet huolitellut ja hiuksetkin vielä jotenkin hienosti, niin avot sanon minä. Tykkään toki pukeutua myös ihaniin neuleisiin (varsinkin ihan uudella innolla näin syksyllä), joihin on ihana yhdistää esimerkiksi kauluspaita alle. Haluaisin pukeutua myös välillä paljon sporttisemmin, mutta miulle istuvia huppareita ja muita on jotenkin hankala löytää.

Varmaan löytyy monilta samanlaisia tyylin kulmakiviä mitä minulta? :) Mitä kaikkea kuuluu teidän suosikki päivän asuihinne?

Miulla on muuten tänään synttärit, jee! :D

6 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Hauskaa synttäriä! :) Sulla on tosi kiva tyyli ja joiltain osin aika samankaltainen kuin mulla. Itse haluaisin kans käyttää useemmin korkoja, mutta jotenkin tuntuu että niillä ei jaksaisi pitkiä päiviä pitää jalassa. Ne vaan kruunais asun kun asun! :)

Anonyymi kirjoitti...

onnea paljon:) rupesin pohdiskelemaan omia kulmakiviä,oon vissiin joskus niitä listannu,mut nyt en osaa sanoo muuta ku farkut:D en osaa elää ilman farkkuja!

Elli kirjoitti...

Onnea synttärisankarille! =)

Life with Satu kirjoitti...

Onneksi olkoon synttärisankarille :)

Oman tyylini ehdottomasti tärkein kulmakivi on huivi. Erilaisina joka kaulassa eri tavoin sommiteltuna tai laukussa roikkumassa. Onhan niitä toki muitakin, mutta näin lyhyesti itselleni aina huivi :)

P.S. Ei pidä unohtaa korkkareista, viitenä päivänä viikossa ainakin jalassa.

Piija kirjoitti...

paljon onnea!! =)
tosi kivas postaus, oli kiva nähä eri asuja samassa postauksessa. Olis myös kiinnostavaa nähä miten siun tyyli tai sie oot muuttunu muutaman vuoden aikana, tai millasia hiustyylejä on ollu vuosien varrella! Ihan jostain noloimmasta yläasteesta lähtien =D mut synttärionnee vielä!! :)

Hanna-Reetta kirjoitti...

Katariina: Kiitos ja kiitos! :D Totta, korkkarit tosiaankin kruunaa aina asun ku asun, ja kyllä niillä sitten jaksaa jollain ihmeen kaupalla kuitenkin koko päivän kävellä, sekin on varmaan tottumuskysymys. Joo, meillä kyllä on vähän samanlainen tyyli, ainakin molemmat tykätään Burberrystä, hehe! ;)

Sani: Kiitoksia! :) Muistaakseni oon sulta joskus tainnu lukeekin jonkun tälläsen postauksen! :) Farkut on mullakin melko usein jalassa (varsinkin nyt kun on jo kylmät ilmat), mutta kyllä olisin paljon mieluummin aina vaan hameessa! :D

Elli: Paljon kiitoksia! :)

Dahlia: Kiitän! :) Hahaa, kuulostaa hei kivalle toi, että aina on huivi jossain roikkumassa! Itelläni on huivi yleensä vaan takkeja asustamassa, mutta toisaalta välillä tykkään viimeistellä tietyt asut muhkealla tuubihuivilla tai muulla. Enkä pistäisi lainkaan pahitteeksi, jos saisin ihanan Burberryn silkkihuivin, kyllä taatusti sitä käyttäisin paljon enemmän! ;)

Piija: Kiitoksia kovasti. :) Kiva kuulla että tykkäsit tästä! :) Täytyy ehdottomasti tässä piakkoin toteuttaa tuollainen tyylit vuosien varrelta -postaus (toivottavasti löytyy vaan kuvamateriaalia tarpeeksi, meinaan mun kone kaatui aika monesti joskus yläasteaikoina ja sinne meni valokuvat :(((), oon itseasiassa miettinytkin joskus että sellanen pitää tehä. Hiushistoria-postauksen olen itseasiassa kerennyt postaillakin, ja se löytyy täältä: http://playingwithfash.blogspot.com/2011/04/hiushistoriaa.html :)